![]() |
Jääkiekon II-divisioonaa Riihimäen jäähallissa kaudella 2013-2014. Nikkari vs Ikurin Vire Hockey |
Säännöllisen epäsäännölliseen tahtiin päivittetävä henkilökohtainen "avautumiskaivo", joka käsittelee kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kuitenkin vain minua itseäni kiinnostavia tai hetkauttavia asioita. Valokuvien ja videoiden kautta matkakertomuksiin maailmalta ja patikoinnin sekä maastopyöräilyn pariin luontoliikunnan puolelle. Tällä hetkellä vahvasti edustettuna Tamperelainen divari koripallo valokuvien kautta.
maanantaina, joulukuuta 23, 2013
Kiakkoo: II-divisioona Nikkarit - Ikurin Vire Hockey
maanantaina, joulukuuta 16, 2013
Kiakkoo: II-divioona Ikurin Vire Hockey vs KPK (Mänttä)
Toisen erän alkuun KPK tuli uudella sykkeellä. Vireen pelistä katosi liike ja KPK käytti tilaisuuden hyväkseen. Jo ajassa 22:01 KPK teki maalin, ja oli ensimmäistä kertaa pelissä johdossa. Ajassa 22:48 Vireen Simo Kiiski tekee todellisen taistelumaalin, maalineduskiekko sisään vaikka selkään tulee vastustajan mailaa urakalla. Todellisen mylläkän jälkeen Kiiski onnistuu pistämään Jirka Mäkisen ja Niko Majlundin esityöstä kiekon reppuun. Muutaman minuutin pelin jälkeen Viren Grönstrand ottaa jäähyn korkeasta mailasta, ja KPK:n ylivoima puhuu. Ajassa 26:29 vieraat siirtyvät toisen kerran pelissä johtoon. Erän puolivälin Vire pelaakin neljäminuuttia yhden miehen alivoimalla, kun ensin Pasi Kontkanen ottaa koukkaamisjäähyn ja sen päätyttyä Vili Mattila estämisestä jäähyn. Nämä alivoimat Vire kestää, mutta jatkuva alivoimalla pelaaminen kuluttaa avainpelaajia. Erän loppuun Vire pääsee kokeilemaan ylivoimapeliään ja ajassa 37:02 Niko Grönstrand onnistuu tekemään pelin toisen maalinsa Niko Majlundin ja Petteri Pajusen syötöistä. Erätauolle mennään tasatilanteessa.
Kolmannen erän alkuun KPK tulee lujaa. Vierasjoukkueella on selkeä tavoite ja voittamisen nälkä. Pääsääntöisesti vain kahta ketjua peluuttamalla Mänttäläiset onnistuvat rikkomaan Vireen pelin. Jo erän alussa Vire pelaa taas neljä minuuttia alivoimaa, kun ensin Simo Kiiski saa kaksiminuuttisen huitomisesta ja sen päätyttyä Henri Lintulaakso kaksiminuuttisen kampituksesta. Vielä näillä ylivoimilla KPK ei onnistu maalia tekemään, mutta kun joukkueet ovat täysilukuisiä KPK onnistuu jälleen menemään johtoon. Ajassa 46:55 tilanne on 3-4. Seuraavan jäähyn ottaa koukkaamisesta Roman Tiinus ja KPK sai ylivoimansa toimimaan. Ajassa 49:22 ylivoimamaali 3-5.. Sitten vuoretellen jäähyillään, ja välillä pelataan erikoistilannetta 4 vs 3, mutta kumpikaan joukkue ei onnistu maalinteossa. Ajassa 53:19 tuomareilta jää näkemättä poikittainen maila jolla telotaan Vireen Petteri Pajusta. Tästä tulistuneena Petteri ottaa oikeuden omaan käteensä ja käy kostamassa, jonka tuomarikaksikko näkee. Tästä seuraa 5+20 minuutin rangaistus ja ylivoima KPK:lle. Pitkään Vire taistelee alimiehityksellä, mutta ajassa 57:11 KPK onnistuu käyttämään ylivoiman hyväkseen ja menee jo 3-6 johtoon. Vireen viime hetken kiri alkaa ehkä liian myöhään, ja KPK sinnittelee nämä muutamat jäljellä olevat minuutit. Hieman lohtua tuo Elias Peltosen 4-6 kavennusmaali, johon syöttäjiksi saadaan Niko Grönstrand ja Roman Tiinus. Ajassa 59:22 Vire ottaa maalivahti Timo Lumiahon pois maalilta ja yrittää kavennusta 6 pelaajalla. Ajassa 59:43 Aleksi Keskinen onnistuu Anssi Tierannan ja Elias Peltosen syötöistä. Tilanne on 5-6. Vire painaa sitkeästi päälle kuudella pelaajalla ja saakin pelin KPK:n päähän, mutta aika loppuu kesken. Lopputulokseksi jää 5-6, ja KPK vie pisteet mukanaan Mänttään. Tämä olikin Mänttäläisjoukkueen toinen voitto tälle kaudelle.
Ottelun jäähyt: Vire 39 minuuttia ja KPK 8 minuuttia. Maalivahtien torjunnat: Vire, Timo Lumiaho 37 torjuntaa, torjuntaprosentti 86,0%. KPK, Juuso Grundström 46 torjuntaa, torjuntaprosentti 90,2 %.
Vireen tehomiehet pelissä olivat: Niko Grönstrand 2+1, Elias Peltonen 1+1, Niko Majlund 0+2, Simo Kiiski, 1+0, Aleksi Keskinen 1+0, Juha Kilpijoki 0+1, Jirka Mäkinen 0+1, Petteri Pajunen 0+1, Roman Tiinus 0+1 ja Anssi Tieranta 0+1.
![]() |
Jääkiekon II-divisioonaa Tesoman jäähallissa. Ikurin Vire Hockey vs KPK (Mänttä) |
lauantaina, joulukuuta 14, 2013
Kiakkoo: II-divisioona KPK (Mänttä) vs Ikurin Vire Hockey
Maalirikas peli Mäntässä oli melko erikoinen. Vire teki kaksi maalia rangaistuslaukauksista ja kaksi maalia alivoimalla. Ei niin kovin tavanomaista jääkiekon parissa. Ja KPK:n menestys pelissä oli aika vahvasti joukkueen kakkosketjun ja Samuli Simulan varassa.
Jäähyjä ottelussa vihellettiin KPK:lle 42 minuuttia ja Vireelle 12 minuuttia. Maalivahtien torjunnat olivat KPK Juuso Grundström 52 torjuntaa, torjuntaprosentti 88,1 %. Vire Timo Lumiaho 31 torjuntaa, torjuntaprosentti 86,1 %.
Vireen tehomiehet pelissä olivat: Elias Peltonen 0+3, Teppo Tieranta 2+0, Niko Majlund 1+1, Tatu Laine 1+1, Mikko Ahola 1+0, Anssi Tieranta 1+0, Aleksi Keskinen 1+0, Henri Lintulaakso 0+1, Niko Grönstrand 0+1 ja Vili Mattila 0+1.
![]() |
Jääkiekon II-divisioonaa kaudella 2013-2014 Mäntän jäähallissa. KPK vs Ikurin Vire Hockey. |
maanantaina, joulukuuta 09, 2013
Kiakkoo: II-divisioona Ikurin Vire Hockey vs KJK
Vire oli tyly isäntä
![]() |
Jääkiekon II-divisioonaa kaudella 2013-2014 Tesoman jäähallissa. Ikurin Vire Hockey vs KJK (Kankaanpää) |
sunnuntai, joulukuuta 08, 2013
Tampereen joulutori 2013
Todella positiivinen kokemus vierailla Tampereen joulutorilla tänä vuonna. Vaikka kysessä oli vain nopea läpikulku jäi vierailusta mukava tunnelma. En pidä itseäni minään varsinaisena jouluihmisenä vaan ajattelin ja tunnelmoin joulutoria ihan vain yhtenä tapahtumana täällä Tampereella. Eikä minulla oikeen ole vertailukohtaakaan muihin joulutoreihin. Ei Keski-Euroopan tai Tukholman suurin ja vanhoihin, perinteikkäisiin joulutoreihin eikä Balttian maiden vastaaviin. Silti nautin ja pidin joulutorista tapahtumana. Mukana pari valokuvaa torista.
torstaina, joulukuuta 05, 2013
Hetki ennen lumisadetta
Kuva itsessään on otettu Tampereen Villilästä yli Pyhäjärven etelään. Vastarannalla ovat Pirkkala ja sen rakennukset.
Torstai 5.12.2013 klo 10:46. Canon Powershot D10. ISO: 100, Valotus: 1/8 sekunti, Aukko: 4.9, Polttoväli: 19mm.
Hetki ennen lumisadetta. |
tiistaina, joulukuuta 03, 2013
Kiakkoo: II-divisioona Ikurin Vire Hockey vs KPK
Hiljainen hetki Esko Niemen muistoksi |
Toisen erän pöytäkirjamerkinnät olivat pitkälti jäähyjä. Joista merkille pantavin on Vireen Vili Mattilan 5+20 päähän kohdistuneesta taklauksesta. Sinänsä omituinen tuomio, koska hetkeä aikaisemmin vastaava tapaus oli tuomareilta mennyt läpi sormien. Vire pelaa järkevästi alivoimansa eikä vastustaja KPK saa oikeen mitään aikaiseksi. Erän lopulla vierailijat KPK onnistui kavennusmaalin tekemisessä Ajassa 39:59 Vireen maalivahdin Niko Karttilan ote herpaantuu hetken liian aikaisin ja lukemat olivat 4-2.
Kolmannen erän alkuun Vireen kapteeni Tatu Laine tekee lukemat 5-2 ajassa 40:37 Elias Peltosen ja Niko Grönstrandin syötöstä. Tämä ja ottelun voittomaaliksi. Sitten selvästi väsynyt KPK saa pelistä hieman kiinni ja onnistuu maalinteossa. Ajassa 45:29 5-3, ja tästä lisävoimia saaneena ajassa 48:53 5-4. Ja reilu satapäinen katsojajoukko huokaisee, onnistuuko KPK:n takaa-ajo? Tässä kohtaa Vireen penkin taakse palannut valmentaja Eero Heiskanen ottaa aikalisän ja herättelee joukkuettaan. Herättely onnistui ja maalivahti Niko Karttila onnistuu torjumaan loput Mänttäläisten maalinteko yritykset. Ajassa 58:07 Elias Peltonen onnistuu maalinteossa, lukemat 6-4. Ja lopuksi ajassa 59:02 Petteri Pajunen kaunistelee loppulukemat 7-4.
Jäähyjä ottelussa vihellettiin seuraavasti: Vire 35 minuuttia ja KPK 10 minuuttia. Maalivahtien torjunnat: Vire Niko Karttila 29 torjuntaa, torjuntaprosentti 87,9 %, KPK Juuso Grundström 42 torjuntaa, torjuntaprosentti 85,7 %. Vireen tehomiehet: Elias Peltonen 2+1, Petteri Pajunen 1+2, Niko Majlund 2+0, Tatu Laine 1+1, Teppo Tieranta 0+2, Aleksi Keskinen 1+0, Juha Kilpijoki 0+1 ja Niko Grönstrand 0+1
![]() |
Jääkiekon II-divisioonaa kaudella 2013-2014 Tesoman jäähallissa. Ikurin Vire Hockey vs KPK. |
Kiakkoo: II-divisioona KJK vs Ikurin Vire Hockey
Toinen erä alkoi ehkä vielä vauhdikkaammin ja fyysisemmin kuin ensimmäinen erä. Tosin Vire oli onnistuinut lataamaan itsensä valmentajien Ilari Lähteemäki ja Jussi Asunmaan johdolla ja tuli peliin selkeästi valmistautuneempana kuin ensimmäiseen erään. Ja sai tätä kautta pelistä paremmin kiinni. Tosin toisessa erässä jäähyt sotkivat Vireen pelaamisen. Ajassa 25:51 Vireen Niko Görnstrand onnistui ylivoimalla tuomaan pelin tasoihin 2-2, Elias Peltosen ja Anssi Tierannan syötöistä. Mutta ajassa 36:09 KJK meni taas johtoon 3-2. Tästä oli hyvä mennä erätauolle.
Kolmannen erän alkuun KJK tuli vauhdikkaammin ja onnistui viimeistelyssä hyvällä prosentilla. Ensin ajassa 42:51 4-2. Sitten ajassa 43:56 5-2. Vire onnistui kavennuksessa ajassa 47:45 kun Niko Grönstrand onnistui toistamiseen Teppo Tierannan ja Tatu Laineen syötöistä. KJK teki vielä maalin lukemiin 6-3 ajassa 54:58. Vireen Niko Majlund onnistui takaa-ajossa ajassa 56:45 Petteri Pajusen ja Niko Ylikor ven syötöistä. Mutta tämä jäi lopputulokseksi. Vire otti vielä aikalisän ajassa 59:22 ja yritti ilman maalivahti saada aikaan kavennusta 6 vs 4 pelissä, mutta ei tässä onnistunut.
Tolpat ja kehno viimeistely pelastivat tänään KJK:n useammilta takaiskumaaleilta. Tällä kertaa vastustajan maalivahdista tehtiin tarpeettoman hyvä. Vastustajan onnistuneet syötönkatkot aiheuttivat vaarallisia tilanteita Vireen maalille. Vireen syöttötarkkuudessa ja syöttöjen voimassa olisi tänään ollut parantamisen varaa. Nyt vastustaja pääsi katkaisemaan syötöt joko niiden epätarkkuuden ja tai hiljaisuuden vuoksi. Ja osa perille menneistä syötöistä tuli sen verran taakse että vastaanottaja joutui kurkottelemaan niitä liikkeen hidastuessa. Ja oli tätä kautta epäedullisessa asennossa ottamaan vastaan mahdollisia taklauksia. Tämä aiheutti kiekon menetyksiä.
Porin erotuomarikerhon tuomaritkaan eivät kyllä oikeen tänään onnistuneet. Vääriä vaihtoja jäi viheltämättä, samoin kuin selkeitä paitsioita. Lisäksi KJK:n puolustajat käyttivät Vireen läpiajoissa ainakin kahdesti hieman kyseenalaisia keinoja. Joskus näistä on vihelletty jopa rangaistuslaukauksia, Kankaanpäässä eivät tuomarit viheltäneet edes jäähyjä..
Jäähyjä vihellettiin KJK:lla 22 minuuttia ja Vireelle 14 minuuttia. Maalivahtien torjunnat: KJK Jani Ruuska 34 torjuntaa, torjuntaprosentti 89,5 % ja Vire Tero Rantalainen 31 torjuntaa, torjuntaprosentti 83,8%. Vireen pistemiehet: Niko Grönstrand 2+0, Petteri Pajunen 1+1, Niko Majlund 1+1, Kristian Heiskanen 0+1, Elias Peltonen 0+1, Anssi Tieranta 0+1, Teppo Tieranta 0+1, Tatu Laine 0+1 ja Niko Ylikorpi 0+1.
![]() |
Jääkiekon II-divisioonaa kaudella 2013-2014 Kankaanpään jäähallissa. KJK vs Ikurin Vire Hockey. |
keskiviikkona, marraskuuta 20, 2013
Kiakkoo: II-divisioona Karhu HT vs Ikurin Vire Hockey
Viikonlopun kaksi vieraspeliä 16.11. ja 17.11.2013
Lauantaina matkattiin Riihimäelle Nikkareiden vieraaksi. Nikkarit oli aikaisemmin kohdattu Tesomalla lopputuloksen ollessa 7-4. Nyt oli Nikkareilla revanssin paikka. Vire aloitti pelaamisen Riihimäellä vahvasti ja jo ajassa 1:12 Niko Majlund vei Vireen 0-1 johtoon Niko Ylikorven ja Petteri Pajusen syötöistä. Nikkarit tuli tasoihin ja meni vielä 2-1 johtoon ensimmäisessä erässä. Vireen Anssi Tieranta onnistui tasoittamaan lukemat 2-2 Niko Majlundin ja Petteri Pajusen syötöistä. Tosin Nikkarit onnistuivat vielä erän lopussa maalinteossa ja erätauolle mentiin lukemissa 3-2.Toinen erä oli maaliton, muttei jäähytön. Kummallekin joukkueelle vihellettiin kaksi 2 minuutin rangaistusta, mutta ylivoimat olivat tehottomia. Toiselle erätauolle mentiin samoissa lukemissa 3-2.
Kolmannen erän Nikkarit aloittivat maaliteolla. Lukemat 4-2. Ja jatkoivat maaliteolla ensin lukemiin 5-2, sitten 6-2 ja lopuksi 7-2. Viimeisen maalin Nikkarit onnistuivat tekemään alivoimalla tyhjään maaliin Vireen pelatessa 6 pelaajalla Nikkareiden 4 vastaan, tällä kertaa ei Vireen valmentajien uhkapeli toiminut.
Maalivahtien torjunnat ottelussa Nikkarit Miikkajoona Leppänen 34 torjuntaa 94,4 % ja Vire Niko Karttila 38 torjuntaa 84,4 %. Ottelun jäähyt Nikkarit 3 rangaistusta 6 minuuttia ja Vire 6 rangaistusta 22 minuuttia. Vireen tehomiehet: Niko Majlund 1-1, Petteri Pajunen 0+2, Anssi Tieranta 1+0 ja Niko Ylikorpi 0+1.
Sunnuntaina vastassa oli Karhu HT Porissa, aikaisempi kohtaaminen Tesomalla päättyi Porilaisten voittoon lukemin 3-4. Vireellä oli siis mahdollisuus tasoittaa voitot ja parannella asemiaan sarjataulukossa. Tosin pelistä oli jo alkuasetelmilla tulossa vaikea. Käytettävissä oli vain kaksi pakkiparia. Eli peliaikaa oli tarjolla näille neljälle puolustajalle runsaasti, lisäksi muutama muukin pelaaja oli poissa kokoonpanosta. Ensimmäinen erä oli todella liikkuvaa ja melko hyvääkin peliä. Vire pystyi painamaan kiekkoa vastustajan maalille, mutta onnistumisia ei tullut. Vastustajan maalivahti onnistui peittämään kaikki maalinteko yritykset hyvällä liikkeellään ja reilusti maalista ulostulevalla torjuntatyylillään. Ja kun Karhu HT:n puolustajat vielä onnistuivat siivoamaan karakiekot pois maalin edustalta, oli maalinteko vaikeaa. Paikkoja todellakin oli, vaikka useamman maalin tekemiseen, mutta kiekko ei pomppinut Vireelle. Sen kertoo jo maalivahtien torjunnat ensimmäisessä erässä. Karhu HT:n Raivis Turks 14, Vireen Niko Karttila 10 torjuntaa. Hallittuaan reilusti yli erän puolen välin tuli Vireen puolustajille merkkausvirhe ja Karhu HT onnistui maalinteossa. Hyökkääjä kyttäsi keskiviivan toisella puolen Vireen puolustajien takana ja avaussyöttä omalta alueelta onnistui. Yksinläpi tilanne josta viimeisteltiin maali ajassa 15:01. Karhu HT oli yrittänyt samanlaista hyökkäystä jo useammin erässä, mutta Vireen puolustajat olivat onnistuneet plokkaamaan hyökkäyksen. Erätauolle siis lukemissa 1-0. Ensimmäisessä erässä vihellettiin kotijoukkueelle kaksi 2 minuutin rangaistusta, ja vierasjoukkueelle samat kaksi 2 minuutin rangaistusta.
Toisen erän Vire aloitti jäähyilemällä, mutta onnistui tappamaan alivoiman. Ajassa 26:18 kotijoukkeu onnistui maalinteossa ja vielä ajassa 32:21 toisen maalin ylivoimalla. Vireen maalivahti Niko Karttila satutti hieman nivustaan, ja oli parasta vaihtaa maalivahtia. Ajassa 32:06 maalille luisteli Timo Lumiaho. Vire onnistui maalinteossa ajassa 29:59 kun Henri Lintulaakso onnistui maalinteossa Jirka Mäkisen syötöstä. Toiselle erätauolle mentiin lukemissa 3-1. Maalivahtien torjunnat Karhu HT 11 torjuntaa, Vireen Niko Karttila 8 torjuntaa ja Timo Lumiaho 4 torjuntaa. Jäähyjä Vireelle neljä 2 minuutin rangaistusta.
Kolmanteen erään Vire tuli kovalla sykkeellä ja peli oli vauhdikasta. Yrittäminen onnistui ja palkittiin ajassa 48:34 kun Vire teki ylivoimamaalin, maalintekijänä Kristian Heiskanen syöttäjinä Jirka Mäkinen ja Niko Majlund, ja kavensi pelin lukemiin 3-2. Tästä vain 21 sekunttia ja Karhu HT oli uudelleen kahden maalin karussa lukemien ollessa 4-2. Vire onnistui vielä maalinteossa, mutta tuomari kaksikko Arto Sihvonen ja Hannu Pere hylkäsivät maalin. Heidän mielestään kiekko ei käynyt maalissa. Vireen kovasta loppukiristä huolimatta Karhu HT onnistui vielä kerran maalinteossa, joten loppulukemat olivat 5-2. Maalivahtien torjunnat kolmannessa erässä Karhu HT 8, Vire 9.
Ottelun jäähyt Karhu HT 5 rangaistusta yhteensä 10 minuuttia, Vire 9 rangaistusta 36 minuuttia. Maalivahtien torjuntaprosentit Karhu HT 94,4 %, Vire 86,1 %. Vireen tehomiehet Jirka Mäkinen 0+2, Henri Lintulaakso 1+0, Kristian Heiskanen 1+0 ja Niko Majlund 0+1.
Kummassakin pelissä tunnusomaista Vireen pelille oli se, että maalinteko oli hukassa. Alkukaudesta maalintekemin onnistui peleissä todella hyvin, mutta nyt se taito on jossakin poissa. Paikkoja pystytään luomaan ja peli on näyttävää, maalille päin pyrkivää, mutta viimeistelytaito on lukossa. Tästä lukosta kun päästää eroon, niin peli vapautuu ja voittojakin alkaa taas tulla tilille. Kummasti kuitenkin ihmetyttää tässä Porin pelissä tuomareiden toiminta. Kuinka voi viheltää pelin paitsioksi, jos tuomari seisoo toisen maalin takana? Porissa ihan hyvin, mutta omasta mielestäni tämä ei voi olla kovinkaan tarkka tuomio.
![]() |
Jääkiekon II-divisioonaa Porin Isometsän jäähallista kaudella 2013-2014. Karhu HT vs Ikurin Vire Hockey. |
sunnuntai, marraskuuta 03, 2013
Kiakkoo: II-divisioona Ikurin Vire Hockey vs Pirkkalan Pingviinit
![]() |
Jääkiekon II-divisioonaa Tesoman jäähallissa kaudella 2013-2014. Ikurin Vire Hockey vs Pirkkalan Pingviinit. |
maanantaina, lokakuuta 28, 2013
Kiakkoo: II-divisioona HPK-Inkkarit vs Ikurin Vire Hockey
Kolmannen erän alun Vire aloitti voimakkaasti ja virheitä vältellen. Valmentajien Heiskanen ja Lähteenmäki jäähyjen välttämisestä menivät pelaajille perille, eikä pelin loppuajalla enää Vireelle vihelletty jäähyjä. Ajassa 42:07 Henri Lintulaakso teki Vireen 4. maalin Niko Majlundin syötöstä. Tässä välissä HPK Inkkarit onnistuivat kavennusmaalissa, lukemat 3-4, ja kotijoukkue oli maalinpäässä. Mutta ajassa 45:17 lukemat olivat 3-5 Vireelle, kun Aleksi Keskinen teki maalin Elias Peltosen syötöstä. Ja sitten ajass 48:41 Vireen Jussi Asunmaa muutti lukemiksi 3-6 Tatu Laineen ja Juha Kilpijoen syötöistä. 7. maalin Vireelle viimeisteli Petteri Pajunen Niko Majlundin ja Niko Ylikorven syötöistä ajassa 52:31. Ajassa 56:25 Vireen Henri Lintulaakso muutti lukemat 3-8 Petteri Pajusen syötöstä. Ja tästä vain 32 sekunttia, ajassa 56:57 Elias Peltonen oli pahanteossa HPK Inkkareiden maalilla, ja tilanne oli 3-9 Vireelle. Tässä kohtaa Hämeenlinnalaisten maalivahti Aleksi Pulli sai maalilla tarpeekseen ja luisteli vaihtoon. Tilalle maaliin tuli Johan Kirjavainen. Maalivahtien torjunnat kolmannessa erässä: HPK Inkkarit Aleksi Pulli 7 torjuntaa ja Johan Kirjavainen 1 torjunta. Vire Timo Lumiaho 8 torjuntaa.
Jäähyjä ottelussa vihellettiin HPK Inkkareille 5 kpl, 8 minuuttia ja Vireelle 3 kpl, 6 minuuttia. Maalivahtien torjuntaprosentit HPK Inkkarit Aleksi Pulli 80,4 %, Johan Kirjavainen 100 %. Vire Timo Lumiaho 89,7 %.
Vireen tehomiehet: Henri Lintulaakso 3+1, Niko Majlund 0+3, Elias Peltonen 2+1, Petteri Pajunen 1+2, Niko Grönstrand 1+0, Aleksi Keskinen 1+0, JussinAsunmaa 1+0, Roman Tiinus 0+1, Tatu Laine 0+1, Juha Kilpijoki 0+1 ja Niko Ylikorpi 0+1.
Vireen vastuuvalmentaja Eero Heiskasen kommentit viikonlopun kahden pelin jälkeen: Eilen otettiin "pakkopulla" voitto VaPSista, samoin kuin tänäänkin voitto HPK Inkkareista, saatiin tärkeät 6 pistettä joukkueelle viikonlopulta. Lauantaina VaPS vei ensimmäisen erän koska joukkue ei olliut hereillä ja ajatus kasassa. Kun päästiin omalle rutiinipelitasolle otettiin peli haltuun ja voitto kotiin. Tänään sunnuntaina oli kuin turnausta pelattaisiin, niin peräkkäin pelit olivat toisiaan ja lyhyt valmistautumisaika. Valmistautuminen kuitenki onnistui hyvin. Alussa oli ongelmia HPK:n passiivisen, pelin jäädyttävän, pelityylin kanssa. Onnistuivat sumputtamaan keskialueen. Maalintekopaikkoja oli, mutta niistä ei onnistuttu tekemään maalia, vastustaja sensijaan onnistui omista paikoistaan hyvällä prosentilla. Näin he voittivat toisen erän. Kolmanteen erään nostettiin luistelutempoa ja saatiin peli sitä kautta haltuun. Näin meille aukesi maalintekopaikkoja. Vastustaja taisi vähän puhjeta. Saatiin ansaitut 3 pistettä. Vireen materiaali selvästi parempi. HPK:lla kokeneet pelimiehet pelasivat hyvin vaikka materiaali oli selkeästi kapeampi. Vauhti ei aivan riittänyt loppuun asti. Vire voitti joukkueena, mutta erityisesti maalivahti Timo Lumiaho pelasi hyvät pelit viikonloppuna.
Alla kuvakollaasi ja samat kuvat isompia nurkkaus.net:stä.
![]() |
Jääkiekon II-divisioonaa kaudella 2013-2014 Ritari-areenalla Hämeenlinnassa. HPK-Inkkarit vs Ikurin Vire Hockey |
lauantaina, lokakuuta 26, 2013
Kiakkoo: II-divisioona Ikurin Vire Hockey vs VaPS
Toiseen erään Vireen valmentaja Heiskanen oli avannut pelikirjaansa ja saanut joukkuettaan heräteltyä käynnissä olevaan peliin. Jo ajassa 20:46 Henri Lintulaakso tasoitti pelin lukemiin 1-1 Niko Grönstrandi ja Tatu Laineen syötöistä. Tämän jälkeen Vireelle tarjottiin mahdollisuutta kaunistella lukemia kahdellakin 5 vs 4 ylivoimapelillä peräjälkeen kun VaPSille vihellettiin kaksi peräkkäistä jäähyä kampituksesta. Ensin ajassa 27:16 ja sitten ajassa 30:46. Mutta Vire ei onnistunut hyödyntämään näitä tilanteita maaleja tekemällä. Erän loppupuolella myös VaPSille tarjottiin mahdollisuutta mennä johtoon kun ajassa 34:33 kun Vireen Vili Mattilalle tuomittiin 2 min jäähy Laitataklauksesta. Vire onnistui alivoimapelissään eikä vierailijat onnistuneet maalinteossa. Erä lopulla, ajassa 38:13, Niko Grönstrand onnistuu maalinteossa Roman Tiinuksen ja Petteri Pajusen syötöistä ja tilanne oli 2-1. Aivan erän lopulla VaPSilla oli vielä mahdollisuus ylivoimalla tasottaa peli, kun Juha Kilpijoki sai 2 min jäähyn Koukkaamisesta ajassa 38:37. Mutta tämänkin alivoiman Vire kesti. Toiselle erätauolle mentiin siis lukemissa 2-1
Kolmannen erän Vire aloitti alivoimalla, kun Kilpijoen jäähy jatkui erätauon yli. Ja jäähyily jatkui, kun Anssi Tieranta saa 2 minuuttisen Koukkaamisesta ajassa 42:22. Tämänkin alivoiman Vire kesti. NikonYlikorpi jatkoi jäähyilyä ajassa 45:40 Huitomisjäähyllä. Vieläkään Sastamalaiset eivät onnistuneet ylivoimapelissään. Seuraavaksi jäähypenkkiä kuluttivatkin VaPSilaiset, mutta Vireen ylivoimapeli oli aivan yhtä tuloksetonta kuin Sastamalaisten aikaisemmin. Vihdoin ajassa 53:15 Vireen Henri Lintulaakso onnistui ohittamaan VaPSin maalivahdin Tatu Laineen ja Jussi Asunmaan syötöistä, ja numerot olivat 3-1. Ajassa 54:21 Vireen Vili Mattilalle tuomittiin 2 min jäähy Huitomisesta, mutta Vire onnistui tässäkin alivoimapelissä maalivahti Timo Lumiahon johdolla. VaPSin yrittäessä kavennusta ilman maalivahtia Vireen Aleksi Keskinen onnistui kiekonriistossa keskialueella ja Roman Tiinus viimeisteli tyhjään maaliin loppulukemat 4-1 ajassa 59:48.
Maalivahtien torjunnat: Vire 30 torjuntaa, 96,8 %, VaPS 38 torjuntaa, 90,5 %.
Vireen pistemiehet: Henri Lintulaakso 2+0, Niko Grönstrand 1+1, Roman Tiinus 1+1, Tatu Laine 0+2, Petteri Pajunen 0+1, Jussi Asunmaa 0+1 ja Aleksi Keskinen 0+1. Jäähyt Vire: 5 kpl, 10 minuuttia. VaPS 4 kpl, 8 minuuttia.
Alla kuvakollaasi ja samat kuvat isompina nurkkaus.net:stä.
![]() |
Jääkiekon II-divisioonaa kaudella 2013-2014 Tesoman hallissa. Ikurin Vire Hockey vs. VaPS (Sastamala) |
lauantaina, lokakuuta 12, 2013
Kiakkoo: II-divisioona Ikurin Vire Hockey vs Kisa-Eagles
Toisen erän Vire aloitti jäähyilemällä. Ja heti jäähyn perään ajassa 23:36 Henri Lintulaakso teki ottelun avausmaalin, Aleksi Keskisen ja Kristian Heiskasen syötöistä. Vire jatkoi erää jäähyilyllä, mutta ajassa 27:52 Henri Lintulaakso muuttaa alivoimalla numerot 2-0, syöttäjinä Mikko Ahola ja Nino Majlund. Kisa-Eagles onnistuu kaventamaan lukemat 2-1 ajassa 29:02. Kisa-Eagles ottaa peräkkäin kaksi jäähyä, joten Vireelle koittaa etsikkoaika muuttaa lukemia itselleen edulliseksi. Ja ajassa 34:13 Anssi Tieranta ampuu siniviivalta ylänurkkaan ja lukemat ovat 3-1. Syöttäjinä Tatu Laine ja Niko Grönstrand. 4-1 lukemiin ajassa 36:22 pelin siirsi Aleksi Keskinen, syöttäjinä Niko Ylikorpi ja Roman Tiinus. Toisessa erässä Vireen Niko Karttila torjui 11 kertaa ja Kisa-Eaglesin Toni Nenonen 7 kertaa. Vireen pelaajat viihtyivät jäähypenkillä 4 kertaa, 8 minuuttia ja Kisa-Eagles 2 kertaa, 4 minuuttia.
Kolmannen erän alkuun, ajassa 40:38, Vireen Niko Grönstrand ottaa 5+20 minuutin jäähyn päähän kohdistuvasta taklauksesta ja Kisa-Eaglesille tarjotaan mahdollisuutta tulla mukaan peliin. Iso osa ylivoimasta on kiekon siirtelyä mieheltä toiselle, mitään vaarallista ei Kisa-Eagles saa aikaiseksi. Vire joutuu vaihtamaan maalivahtia ajassa 43:08 kun Niko Karttilan päälle ajetaan maalilla ja nivus revähtää. Maalille luistelee Timo Lumiaho. Ja samassa ajassa Vili Mattila ottaa henkilökohtaisen 10 minuutin rangaistuksen käytöksestä ovat kortit pelin kulun muuttamiseen Kisa-Eaglesilla. Ajassa 43:19 onnistuu Vire toistamiseen alivoimalla. Niko Ylikorpi muuttaa Roman Tiinuksen syötöstä lukemat 5-1. Ajassa 46:58 Niko Ylikorpi tekee maalin Aleksi Keskisen syötöstä ja lukemat ovat jo 6-1. Kisa-Eagles onnistui vielä kaventamaan ajassa 51:52 alivoimalla lukemat 6-2. Vireen Henri Lintulampi viimeistelee lukemat 7-2 Niko Majlundin syötösta ajassa 56:56 siirretyn rangaistuksen aikana. Kolmannessa erässä Niko Karttila torjuu 3 kertaa ja Timo Lumiaho 9 kertaa. Kisa-Eaglesin Tomi Nenonen 11 kertaa.
Ottelun torjuntaprosentit: Vire Niko Karttila 27 torjuntaa, 96,6 % ja Timo Lumiaho 9 torjuntaa, 90,0 %. Kisa-Eagles Tomi Nenonen 31 torjuntaa, 81,2 %. Vireen pistemiehet: Henri Lintulaakso 3+0, Niko Ylikorpi 2+1, Aleksi Keskine 1+2, Niko Majlund 0+2, Roman Tiinus 0+2, Anssi Tieranta 1+0, Kristian Heiskanen 0+1, Mikko Ahola 0+1, Tatu Laine 0+1 ja Niko Grönstrand 0+1. Jäähyt: Vire 9 kpl, 47 minuuttia. Kisa-Eagles 6 kpl, 12 minuuttia. Yleisömäärä 120.
Vireen vastuuvalmentaja Eero Heiskasen mietteet pelin jälkeen: Joukkueessa oli hyvä henki ja erinomainen maalivahti, siinä kulmakivet onnistuneelle pelille ja sitä kautta kolmelle kotipisteelle. Tuomareita täytyy vähän moittia, heillä ei ollut ihan paras päivä! Aika turhia jäähyjä puolin ja toisin jaeltiin. Alussa Vire oli vähän uninen ja Eaglesille avautui maalintekopaikkoja meidän ylipelaamisesta, mutta maalivahti Niko Karttila piti meidän pelissä mukana. Pari voitto erää siinä se. Joukkue voitti ja pelaajat taistelivat hyvin. Ansaittu saunailta pelaajille pelin jälkeen!
![]() |
Jääkiekon II-divisioonaa kaudella 2013-2014 Tesoman jäähallissa, Ikurin Vire Hockey vs Kisa-Eagles (Kangasala) |
perjantaina, lokakuuta 11, 2013
Pari syksyistä kuvaa
Syksyn saapuessa Manseen liikuin viikon verran polkupyörällä töihin. Reitti kulki, itselleni tuntematonta reitti, potkin Pyhäjärven rantaa. Ja näinä kuutamana päivänä oli pyöräillessä mahtava tilaisuus räpsästä muutama syksyinen valokuva. Mukana tosin kulki vain taskuun mahtuva Canon D10 digipokkari. Mutta hyvin silläkin pärjäsi näissä nopeasti vastaan tulleissa kuvaustilanteissa. Ensimmäisellä kerralla oli niin kova sumu, että koko maisema oli yhtä harmaata massaa. Toisella kerralla ilma oli kirpeästi asteen verran pakkasella, aurinko oli juuri nousemassa ja lämpöisestä Pyhäjärvestä nousi kevyttä usvaa.
Tällaisia niista kuvista sitten tuli.
torstaina, lokakuuta 10, 2013
Kiakkoo: II-divisioona Ikurin Vire Hockey vs Karhu HT
Toinen erä jatkettiin sillä millä ensimmäinen erä lopetettiin. Vire pääsi aloittamaan erän ylivoimalla, mutta ei onnistunut kaventamaan peliä. Peliä pelattiin puolin ja toisin kentän molemmissa päissä. Ja rikkonaisesti. Tuomarien pillit olivat käytössä ja jäähyjä jaettiin molemmille joukkueille. Vireelle 3 kaksi minuuttista ja Karhu HT:lle 3 kaksi minuuttista. Näiden jäähyjen aikana ylivoimapelissään onnistui vain Porilaiset. Ajassa 27:00 muuttuivat pelinumerot lukemiin 1-3. Ja vielä ajassa 31:32 Porilaiset muuttivat tulostaulun lukemat 1-4. Toisen erän lopulla Vireelle koitti pelin etsikkoaika kun Karhu HT:n pelaajat ottivat kaksi jäähyä vain 10 sekunnin sisällä toisistaan. Vireen pakkopeli pyöri vastustajan maalilla, mutta kiekko ei vahingossakaan pomppinut maaliin. Toiselle erätauolle mentiin lukemissa 1-4. Vireen maalivahdille Tero Rantalaiselle 16 torjuntaa ja Karhu HT:n maalivahdille 15 torjuntaa.
Kolmannen erän Vire pääsi aloittamaan 5-3 ylivoimalla, mutta ei onnistunut maalinteossa. Kolmanteen erään Vire myös vaihtoi maalivahtia, maaliin luisteli Timo Lumiaho. Kolmanteen erään Vireen peli hieman parani, mutta takaa-ajo alkoi tuloksellisesti hieman liian myöhään. Ajassa 57:31 Vireen Elias Reinikainen kavensi tilanteen 2-4 lukemiin Henri Lintulaakson syötöstä. Vireen valmentajat Heiskanen ja Lähteenmäki ottivat aikalisän ja sen päätyttyä maalivahdin pois. Ajassa 59:48 Tatu Laine maalasi Anssi Tierannan ja Juha Kilpijoen syötöistä loppulukemat 3-4. Näin Vireelle kauden ensimmäinen tappio.
Toisessa erässä tapahtui ikävä tapaturma, kun puolustajan ampuma kiekko osui Karhu HT:n pelaajan kypärän pleksiin hajottaen tämän, ja aiheuttaen pelaajalle tikkejä vaativan haavan kasvoihin. Toivottavasti tästä onnettomudesta selvittiin pienillä vammoilla.
Vireelle vihellettiin pelissä 11 rangaistusta yhteensä 22 minuuttia ja Karhu HT:lle 9 rangaistusta yhteensä 18 minuuttia. Vireen Tero Rantalaiselle 31 torjuntaa, torjunta-% 88,6 %, ja Timo Lumiaholle 11 torjuntaa, torjunta-% 100 %. Karhu HT:n Joonas Maneliukselle 34 torjuntaa, torjunta-% 91.9 %.
Vireen pistemiehet: Raine Anttila 1+0, Elias Reinikainen 1+0, Tatu Laine 1+0, Henri Lintulaakso 0+1, Anssi Tieranta 0+1 ja Juha Kilpijoki 0+1.
Tuttuun tapaan alla kuvakollaasi ja samat kuvat yksittäisinä kuvat.nurkkaus.net > tapahtumia ja urheilua > urheilua > jääkiekkoa.
![]() |
Jääkiekon II-divisioona kaudella 2013-2014. Tesoman jäähalli, Ikurin Vire Hockey vs Karhu HT. |
maanantaina, syyskuuta 30, 2013
Kiakkoo: II-divisioona Ikurin Vire Hockey vs Nikkarit
Vireen pistemiehet: Elias Peltonen (10) 0+4, Juha Kilpijoki (20) 2+1, Niko Majlund (28) 1+2, Tatu Laine (36) 1+1, Roman Tiinus (14) 1+1, Anssi Tieranta (9) 1+1, Jussi Asunmaa (33) 1+0 ja Henri Lintulammi (91) 0+1.
![]() |
Jääkiekon II-divisioonaa kaudella 2013-2014 Tesoman jäähallissa Tampereella. Ikurin Vire Hockey vs Nikkarit. |
sunnuntai, syyskuuta 22, 2013
Kiakkoo: II-divisioona Jämsänkosken Ilves vs Ikurin Vire Hockey
![]() |
Jääkiekon II-divisioonaa Jämsän jäähallissa kaudella 2013-2014. Jämsäkosken Ilves vs Ikurin Vire Hockey |
tiistaina, syyskuuta 17, 2013
Kiakkoo: II-divisioona Kisa-Eagles vs KJK
Peli oli melkoista hurlumheitä. Kotijoukkue tosi aloitti väkevästi ja oli 1-0 johdossa jo ennenkuin peliä oli pelattu minuuttiakaan. Ja siitä niitä maaleja sitten tehtiin molempien joukkueiden toimesta. Ensimmäinen erä oli numeroiden valossa vielä aika tasaista, erätauolle mentiin 2-1 lukemissa. Toisessa erässä maalihanat aukesivat Kisa-Eaglesilta, ja peli oli jo jossain vaiheessa 6-1 kotijoukkueelle. Kolmannessa erässä myös pääkopin sisällä tapahtui joitain ja peli ei enää ollutkaan Kisa-Eaglesin pelaajien tai valmentajan halussa ja jäähypenkkiä alettiin kuluttamaan aivan liikaa. Näin Kankaanpääläiset pääsivät mukaan peliin. Tosin nähtiin kolmannessa erässä todella hieno yksilösuoritus kun 3 vs 5 vajaalla Kisa-Eagles teki alivoima maalin. Lopputulos pelille 8-5.
Viime kaudelta blogista tuttuja tilastokoosteita ei tänä vuonna tule, kiitos jääkiekkoliiton ja heidän aatamin aikaisen tietokonejärjestelmän ja tilastopalvelun. Jääkiekkoliitto vaihtoi viime vuotisen palveluntarjoajan pois ja otti itselleen pelien tilastoinnin ja kirjaamisen. Joten reaaliaikaisesta tietokonejärjestelmästä siirryttiin takaisin paperikaavakkeisiin, joita lähetellään joskus jonnekkin. Eli ei tilastoja tänä vuonna blogiin.
Mutta vanhaan tyyliin kuvia kyllä. Eli alla kuvakollaasi ja samat kuvat yksittäisinä nurkkaus.net in jääkiekko galleriassa.
![]() |
Jääkiekon II-divisioonaa Kangasalan jäähallista kaudella 2013-2014. Kisa-Eagles vs KJK. |
maanantaina, syyskuuta 09, 2013
Höyryveturi liikenteessä
Tälläkään kertaan päässyt junan kyytiin vaan joudin tyytymään sivusta seuraajaksi, samoin kuin keväällä lättähätun kohdalla. Mutta kameroilla varustettuna olin jälleen radan varressa. Tällä kertaa mukanani oli myös kaksi videokameraan, joilla voisin tallentaa liikkuvaa kuvaa.
Tässä kuva ja videon pätkät höyryveturista.
Tk3 luokan, "Pikku-Jumbo", höyryveturi nro 1136 vaunuineen |
sunnuntai, elokuuta 18, 2013
Jääkiekkoa: Ilves (Liiga)-Sibir (KHL)
![]() |
Kultakeskus-turnaus Hakamettän hokiareenalla Tampereella. Ilves (Liiga) vs Sibir Novosibirsk (KHL). |
keskiviikkona, elokuuta 14, 2013
Jääkiekkoa: Tappara-Djurgårdens IF (European trophy)
![]() |
European Trophy 2013. Tappara-Djurgårdens IF Hakamettän hokiareenalla. |
keskiviikkona, elokuuta 07, 2013
Melontaa
Mukanani kulki sekä Garmin Dakota 10 GPS paikannin josta alla oleva harjoituskartta on, sekä Liquid Image Ego 727 actionkamera valjaskiinnityksellä. Alla olevat kuvat on kaapattu actionkameran tuottamasta datasta suoraan Media player classic ohjelmalla.
sunnuntai, elokuuta 04, 2013
Amerikkalaista jalkapalloa: Saints-Ghosthunters
Tämän lajin valokuvaus oli hieman haasteellisempaa kuin tavallisen jalkapallon ja jääkiekon. Nopeudessaan se menee johonkin em lajien väliin, mutta kentällä on niin paljon pelaajia kerralla, että hyvien kuvien ottaminen on haasteellista. Joko tarvitsee ottaa laajakuvaisempi kuvia, jolloin kohteista eli pelaajista tulee pieniä tai sitten tarvitsee kytätä hyviä tilanteita, jotta saisi yksittäisiä kuvia. Tämä ensimmäinen kerta kuvaamisessa meni mielestäni kohtuullisesti ja sainkin aikaiseksi muutaman hyvän otoksen. Suurin piirtein samalla prosentillä mitä jääkiekkokuvat onnistuvat, noin 10% kuvista on sellaisia joita kehtaa laittaa näytille. Tavallisen jalkapallon kohdalla prosentti on huomattavasti suurempi.
Mutta tuttuun blogi tapaan niihin kuviin. Eli alla on kollaasi ja samat kuvat löytyvät yksittäisinä ja hieman suurempina nurkkaus.net valokuvista.
![]() |
Amerikkalaista jalkapalloa, Suomen 1 divisioona, Pyynikin kentällä Tampereella. Tampere Saints vs Nokia Ghosthunters. |