Sivut

keskiviikkona, heinäkuuta 01, 2009

Puhelinhäirintää?

Näin kesän kunniaksi olen joutunut jonkinlaisen puhelinmarkkinoinnin tai -myynnin uhriksi. Viimeisen kahden päivän aikana on tullut 4 soittoa eri firmoilta myyden milloin mitäkin. Pari lehtiä, yksi sähköä, kolmas laajakaistaa. Kolme sentään soitti numerosta, joka näkyi näytöllä, mutta yksi soitto tuli tuntemattomasta numerosta. Että oikeen veetuttaa tollanen soittelu. Pidän tätä kyllä jo puhelinhäirintänä, varsinkin kun kukaan soittajista ei edes kysynyt häiritseekö.

Okei, osittain mun oma vika kun en ole tilannut numerooni puhelinmyyntiestoa. Mutta silti... Ja varsinkin se Kuopiolainen firma harrasti niin selkeää harhaanjohtavaa mainontaa, että pitäisi oikeen kyseenalaistaa markkinoinnin laillisuus. Eikä se edes ollut ainoa soittaja tämän vuoden aikana joka käyttää samaa metodia. Aloitetaan puhumaan hyvästä asiakkuudesta, ja palkinnoista ja lahjoista mitä halutaan antaa. Luvataan monen kuukauden lehdet ilmaiseksi. Mutta sivulauseessa kerrotaan että maksat vain postimaksut. Mitä ilmasuutta se sellainen on? Joudunhan minä kuitenkin maksamaan lehdistä. Mistä ne lahjalehdet voi hakea, ettei tule postimaksuja? Ai ei mistään. Kai mä nyt voin palkintoni tai lahjani hakea jostain, jos mulle sellainen halutaan antaa?

Ja sitten ne sukkien ja alushousujen myyjät. Ne on jo varanneet mulle sopivat vaatteet, odottavat vain kuulemma mua. Mistä ne voi tietää minkä kokoset vaatteet mulle sopii? Käykö joku tutkimassa meidän pyykkinaurua ja siellä riippuvia vaatteita? Ei kai kukaan nyt osta sukkia tai kalsareita näkemättä ja kokeilematta niitä?

Puhelinmyyjät voisivat taas vähän opetella jonkinlaisia tapoja kun soittelevat. Itsensä esittely ja se että kysyy häiritseekö olisivat helppoja pikkutapoja aloittaa. Tosin aion jatkossakin olla heille oma tyly itseni. Vaikka he tekevät työtään, saavat he silti minulta paskaa niskaan joka kerta kun soittelevat. Vaikutanko minä sellaiselta tyypiltä joka ei osaa itse vaihtaa kännykkä- tai laajalaistaliittymää tai kilpailuttaa sähkö- tai muutasopimusta? Tai tilata lehteä jos sellaisen haluan? Tai ostaa kaupasta sukkia, kalsareita tai muita vaatteita? Älkää soitelko mulle!