Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanootti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanootti. Näytä kaikki tekstit

torstaina, heinäkuuta 26, 2018

Melontaa Saarikylissä

Kuumana kesäpäivänä lähdettiin miesporukalla melomaan Kangasalan Saarikyliin. Roineelle oli tehty melonta-rogaining rata Saarikylien saarien keskelle. No siitähän sitten saatiin hyvä kohde ja syy lähteä melomaan. Aamupäivästä lämpötila lähenteli varjossa jo 28 astetta, ja järvellä vielä pikkaisen enemmän.

Luotiin sitten oikeen joukkue rogaining sivuille ja lähdettiin tohkeissamme kahdella inkkarikanootilla metsästään rasteja. Jo lähtöpisteen rekisteröinnissä oli pieniä ongelmia sijainti ei tuntunut löytyvän millään oikeaan kohtaa. Eikä oikeen mikään rastikaan ollut siellä missä kartassa näyttäisi olevan. Puhelin piippasi vain väärää sijaintia ja etäisyyksiä rasteihin. Muutama kerta yritettiin ja tapeltiin systeemin kanssa. Sitten siinä järven selällä se valkeni. Toisessa kanootissa oli vuoden 2017 kartta jossa oli osakilpailun 1 rastit ja toisessa vuoden 2017 kartta osakilpailun 2 rasteilla. Ei ihme että kanootit oli menossa eripaikkoihin ja ettei puhelin rekisteröinyt meille rasteja. Eihän siitä rogainingista sitten tullut mitään. Joten jätettiin se toiseen kertaan.

Keskityttiin ihan vaan melomiseen. Mikäs siinä oli meloskellessa, lämpötila huiteli järvellä aina välillä 35 asteen paikkeilla tai korkeammalla, järvi oli miltei tyyni ja aurinko lämmitti mukavasti. Rauhallisella tahdilla ja sopivasti juomataukoja pitäen saatiin kulutettua meloskellessa sellaiset 2 tuntia ja miltei 8 km ympäri saaria. Ja valokuvia napsien. Laitan tähän alle jonkinlaisen kollaasin kuvista. Ja blogin tuttuun tapaan reissun kuvat löytyvät isompina ja erillisiä www.flickr.com/peepet streamista tai MTB, melonta yms albumista, tai sitten www.facebook.com/nurkkausphotos.

PS. Sen verran jäi hampaankoloon tuosta kartta hässäkästä, että mieli tekee vielä ainakin kertaalleen Saarikyliin ja kokeilemaan rogainingia ajantasalla olevalla kartalla. Saa nähdä kuinka sen sitten saa onnistumaan vielä tämän kesän/syksyn aikana.

tiistaina, heinäkuuta 03, 2012

Melontaa Lempäälän ympäri

Tuli nähtyä Lempäälää hieman erilaisesta näkökulmasta. Kiersimme keskustaajaman kanootilla ympäri. Veden tasalta näkee paikkoja hieman erilaisesta näkökulmasta. Sää melonnalle oli ihan kohtalainen. Puolipilvistä ja n. 20 °C lämmintä, tosin tuuli puhalsi Luoteesta varmaan 10 m/s nopeudella. Isolle selälle nousi jo aallot vaahtopäiksi ja aallon korkeus taisi olla ½ metrin paikkeilla. Hieman oli haastavaa järvelle lähteminen ja porukan kasaan saaminen. Intiaanikanoottiin tuuli otti vielä voimakkaammin kuin kajakkiin, inkkarilla sai välillä meloa oikeen urakalla, että pysyi suunnassa.

Alkumatkasta tuuli puhalsi oikeen kunnolla ja sai aikaiseksi n. ½ metrin vaahtopäiset aallot.
Matkaa kertyi kaiken kaikkiaan tälle reissulle n. 10 ½ km, josta on kyllä osa kävelyä. Kanootit kun täytyi kantaa kannaksen yli. Aikaa kului karvan päälle 4 tuntia, taukoineen ja alkupuheineen. Noin puolessa välissä kun oli makkaran paistoa, syömistä ja kahvin juomista.


Kun ison selän aalloista oli päästy niemennokan turvaan ja aallot hieman rauhoittuneet tuli eteen seuraava haaste. Edessä oli Lempäälän kanava ja sen läpi kulkeminen. Kanootit ja kajakit idän puoleiseen reunaan odottamaan sulun avautumista, siellä kun vesi virtailee ja pyörteilee vähemmän. Vesi nousi kanavassa 2 metriä ja virtailu tuntui erikoiselta kanootissa istuessa. Mutta hyvin siitä selvittiin

Lempäälän kanavaan pääsyä odotellessa.

Kanavassa odottamassa veden nousua. 
Kanavan jälkeen vesistö muuttui suojaisemmaksi eikä niin kovin tuuliseksi. Samalla kun reitti kapeni muuttuivat myös maisemat hieman erilaisemmiksi.

Samalla kun järvi tyyntyi saatiin porukka jälleen kasaan.

Reitin kaventuessa maisematkin muuttuivat erilaisiksi.

Tässä odotellaan rantautumista ja kanoottien kantamista pienen kannaksen yli.

Oli siellä vesillä muitakin liikkeellä. Silkkiuikku (Podiceps cristatus).

Kuokkalankoskessa sai jo vähän meloakin, että pysyi keskellä virtaa.
Jäin kyllä ihan koukkuun tähän touhuun. Todella hieno tapa liikkua vesillä.