Sivut

maanantaina, syyskuuta 30, 2013

Kiakkoo: II-divisioona Ikurin Vire Hockey vs Nikkarit

Ikurin Vire Hockeylle koitti Jääkiekon II-divisioonan Hämeen lohkossa ensimmäinen kotipeli, kun Tesoman jäähalliin tuli vieraaksi Nikkarit Riihimäeltä. Vire oli levännyt lauantain, mutta Nikkareilla oli niskassa vieratappio 4-0 Kisa-Eaglesille Kangasalla lauantailta. Mutta mitään ennakkoasenteita ei silti kummallakaan joukkueella näkynyt. Nikkarit tulivat todella kovaa ensimmäisen erän alkuun ja sai kotijoukkue Vireen pelin hieman sekaisin. Vireen pelistä puuttui liike, ja siinä näkyi tälle kaudelle reilusti muuttunut joukkue. Joukkuehan on nuorentunut ja muuttunut raskaalla kädellä viime kaudelta, eivätkä kaikki pelaajat ole vielä löytäneet aivain täysin liikettä ja paikkaa jäällä. Varsinkaan tiukoissa peleissä.

Ensimmäiseen erään tuomarikaksikko Lehtolammi ja Pajula vihelsi jäähyt molemmille joukkueille, mutta ne jäivät ainoaksi tilastomerkinnöiksi erään. Kumpikaan joukkue ei onnistunut maalinteossa. Vireen maalilla pelanneelle Niko Karttilalle kirjattiin 18 torjuntaa ja Nikkareiden Miiko Joona Leppäselle 10 torjuntaa. Tilastojen valossa peliä taidettiin pelata enemmän Vireen päädyssä.

Toiseen erään Vire sai salama alun. Ilmeisesti valmentaja Eero Heiskasen ja Ilari Lähteenmäen pelikirjasta löytyi jotakin, millä Nikkareiden puolustus murrettiin. Ainakin Vire tuli toisen erän alkuun uudella jalalla ja paremmalla liikkeellä. Jo ajassa 20.09 Vireen Tatu Laine (36) maalasi Vireen johtoon Elias Peltosen (10) ja Juha Kilpijoen (20) syötöistä. Ja tästä vain 15 sekunttia myöhemmin, ajassa 20.24, oli Vireen Niko Majlund (28) pahanteossa Nikkareiden maalilla ja teki lukemiksi 2-0. Syöttäjänä Roman Tiinus (14). Tuliko salama-alusta jonkinasteinen hyvänolon tunne vai löysikö Nikkarit uuden vauhdin? Kuitenkin Vireen liike loppui ja Nikkarit pääsivät ajassa 24.36 mukaan peliin Tuukka Räyhän (15) kavennusmaalilla 2-1. Vire muutti lukemiksi 3-1 ajassa 25.30 Anssi Tierannan (9) maalilla, syöttäjinä Juha Kilpijoki (20) ja Niko Majlund (28). Nikkarit kavensi kuitenkin reilun minuutin päästä, ajassa 26.39, Jaako Hätin (81) maalilla tilanteen lukemiin 3-2. Ajassa 31.16 Nikkareiden Jani Heinonen (32) muutti lukemat 3-3 tasatilanteeseen. Ja tästä vajaan kahden minuutin päästä, ajassa 33.01, Nikkareiden Jussi Sillanpää onnistui yllättämään keskialueelta Vireen maalivahti Niko Karttilan kimmoke laukauksella ja muutti lukemat Nikkareiden johdoksi 3-4. Tosin katsomo piti tätä maalia vahvasti paitsiomaalina, mutta tuomari Lehtolammi teki päätöksen maalista. Toiselle erätauolle mentiin siis Nikkareiden 3-4 johdossa. Vireen maalilla Niko Karttila torjui 16 kertaa ja Nikkareiden maalilla Miika Joona Leppänen torjun 11 kertaa.

Kolmanteen erään Vire tuli samanlaisella jalalla ja liikkeellä kuin toiseenkin erään, ja toisen erän alku toistui. Vire teki nopeasti kolme perättäistä maalia ja otti koko erän sitä kautta haltuunsa. Ensin ajassa 40.20 Juha Kilpijoki (20) teki tasoituksen lukemiin 4-4, Anssi Tierannan (9) ja Elias Peltosen (10) syötöistä. Ja tästä 14 sekunnin päästä, ajassa 40.34, sama mies Juha Kilpijoki (20) tekee ottelun voittomaalin 5-4 Tatu Laineen (36) ja Elias Peltosen (10) syötöistä. Ajassa 41.07 Roman Tiinus tekee 6-4 maalin Henri Lintulaakson (91) ja Elias Peltosen (10) syötöistä. Samassa ajassa Nikkarit vaihtavat maalivahtia, maalilta luistelee pois MiikaJ oona Leppänen (1) ja tilalle tulee Jesse Halonen (36). Erän lopulla Nikkarit ottavat 2 minuutin jäähyn koukkaamisesta. Ylivoimapelin aikana, ajassa 51.13 Jussi Asunmaa (33) viimeistelee loppulukemat 7-4 Niko Majlundin (28) syötöstä. Vireelle vihellettiin kolmannessa erässä 6 jäähyminuuttia ja Nikkareille 4 jäähyminuuttia. Vireen maalilla Niko. Karttila torjui kolmannessa erässä 17 kertaa ja Nikkareiden Miika Joona Leppänen 1 kerran ja Jesse Halonen 15 kertaa.

Maalivahtien torjunnat ottelussa: Vire, Niko Karttila 18+16+17=51 kertaa, torjunta-% 92,7 %. Nikkarit, Miika Joona Leppänen 10+11+1=22 kertaa, torjunta-% 78,6 % ja Jesse Halonen 15 kertaa, torjunta-% 93,8%.

Ottelun jäähyt: Vire 4 kpl, 8 minuuttia. Nikkarit 3 kpl, 6 minuuttia.

Vireen pistemiehet: Elias Peltonen (10) 0+4, Juha Kilpijoki (20) 2+1, Niko Majlund (28) 1+2, Tatu Laine (36) 1+1, Roman Tiinus (14) 1+1, Anssi Tieranta (9) 1+1, Jussi Asunmaa (33) 1+0 ja Henri Lintulammi (91) 0+1.

Tuttuun tapaan alla kuvakollaasi pelin kuvista ja samat kuvat isompina ja yksittäisinä nurkkaus.net:stä.

Jääkiekon II-divisioonaa kaudella 2013-2014 Tesoman jäähallissa Tampereella. Ikurin Vire Hockey vs Nikkarit.

sunnuntaina, syyskuuta 22, 2013

Kiakkoo: II-divisioona Jämsänkosken Ilves vs Ikurin Vire Hockey

II-divisioonan pelit minun ja Ikurin Vire Hockey yhteisenä taipaleena alkoivat kuvauskeikalla Jämsään. Pääsimme katsomaan ja tunnustelemaan Vireen vieraspeliä Jämsänkosken Ilvestä vastaa. Todella kylmään, mutta kohtuu hyvin valaistuun, pikku halliin oli vaivautunut paikanpäälle 94 katsojaa. Kuvaaminen oli tällä kertaa suoritettava vaihtoaitioiden välistä. Hieman vaarallisesta paikasta, mutta muualta se ei olisi ollut mahdollista. Pienen katsomon edessä oli todella tukevan tuntuinen kalaverkko, josta tuli todella häiritsevät varjot kuviin. Ja pleksien läpi kuvaaminen aiheutti todella pahoja vääristymiä ja heijastumia kuviin. Mutta hyvin kuvaamisesta selvittiin.

Vire aloitti vierailun Jämsänkosken Ilvestä vastaan jäähyilyllä. Ensimmäinen erän alku meni mollivoittoisesti. JIlves meni ajassa 5:34 1-0 johtoon. Ja jo 7:15 peli oli 2-0 kotijoukkueelle. Erän loppua kohti mennessä Vire pääsi paremmin mukaan peliin ja ajassa 18:48 Vire teki kavennusmaalin yhden miehen alivoimalla. Maalintekijänä #20 Juha Kilpijoki, syöttäjinä #94 Niko Grönstrand ja #9 Anssi Tieranta.

Toiseen erään Vire tuli uudella jalalla ja paremmalla liikkeellä. Ajassa 27:35 Vireen #27 Teppo Tieranta tasoitti pelin lukemiin 2-2, #36 Tatu Laineen syötöstä. Peliä pelattiin JIlveksen alueella tiiviiseen tahtiin kunnes toisen erän etsikkoaika koitti Vireelle. Ensin ajassa 35:21 JIlves otti jäähyn polvitaklauksesta ja heti perään ajassa 35:29 toisen jäähyn korkeasta mailasta. Vireelle tarjottiin 5-3 ylivoimaa ja mahdollisuutta mennä johtoon. Ajassa 36:17 Vireen #77 Niko Majlund teki #27 Teppo Tierannan ja #94 Niko Grönstrandin syötöistä ylivoimamaalin ja siirtyi 2-3 johtoon. Näissä lukemissa mentiin sitten toiselle erätauolle.

Kolmannessa erässä Vire jatkoi sekä jäähyilyä että maalintekoa. Vire ei tehnyt kolmatta erää helpoksi itselleen pelaamalla kolmeen otteeseen alivoimalla. Onneksi maalivahti Niko Karttila piti nollan tässäkin erässä. Ja ajassa 46:45 #77 Niko Majlund muutti lukemat 2-4 #14 Roman Tiinuksen syötöstä. Ja ajassa 53:48 #14 Roman Tiinus vei Vireen jo 2-5 johtoon. Ja loppulukemat 2-6 viimeisteli #77 Niko Majlund ajassa 56:26 #14 Roman Tiinuksen syötöstä

Maalivahtien torjunnat: Jämsänkosken Ilves #72 Marko Saarinen 10+14+11, 35 torjuntaa. Ikurin Vire #30 Niko Karttila 11+16+15, 42 torjuntaa.

Jäähyt: Jämsänkosken Ilves 6 kpl, 12 minuuttia. Ikurin Vire 9 kpl, 18 minuuttia

Ikurin Vireen pistemiehet #77 Niko Majlund 3+0, #14 Roman Tiinus 1+2, #27 Teppo Tieranta 1+1, #20 Juha Kilpijoki 1+0,  #94 Niko Grönstrand 0+2, #9 Anssi Tieranta 0+1 ja #36 Tatu Laine 0+1.

Tuttuun tapaan alla kuvakollaasi ja samat kuvat isompina nurkkaus.net sivuilla.

Jääkiekon II-divisioonaa Jämsän jäähallissa kaudella 2013-2014. Jämsäkosken Ilves vs Ikurin Vire Hockey
Ja kyllä, jos jostakusta tuntuu teksti ja kuvat tutuilta, samat löytyvät myös allekirjoittaneen kirjoittamana ja kuvaamana Ikurin Vire Hockey virallisille sivuille.


tiistaina, syyskuuta 17, 2013

Kiakkoo: II-divisioona Kisa-Eagles vs KJK

Kauden 2013-2014 jääkiekon II-divisioona eli #rautaliiga on sitten avattu. Kauden ensimmäinen peli tuli katseltua Kangasalan jäähallissa. Täysin uudessa paikassa kuvaamisen ja katselun kannalta ja kahden täysin minulle uuden joukkueen peliä seuraillessa. Vastakkain olivat Kisa-Eagles Kangasalta ja KJK Kankaanpäästä.

Peli oli melkoista hurlumheitä. Kotijoukkue tosi aloitti väkevästi ja oli 1-0 johdossa jo ennenkuin peliä oli pelattu minuuttiakaan. Ja siitä niitä maaleja sitten tehtiin molempien joukkueiden toimesta. Ensimmäinen erä oli numeroiden valossa vielä aika tasaista, erätauolle mentiin 2-1 lukemissa. Toisessa erässä maalihanat aukesivat Kisa-Eaglesilta, ja peli oli jo jossain vaiheessa 6-1 kotijoukkueelle. Kolmannessa erässä myös pääkopin sisällä tapahtui joitain ja peli ei enää ollutkaan Kisa-Eaglesin pelaajien tai valmentajan halussa ja jäähypenkkiä alettiin kuluttamaan aivan liikaa. Näin Kankaanpääläiset pääsivät mukaan peliin. Tosin nähtiin kolmannessa erässä todella hieno yksilösuoritus kun 3 vs 5 vajaalla Kisa-Eagles teki alivoima maalin. Lopputulos pelille 8-5.

Viime kaudelta blogista tuttuja tilastokoosteita ei tänä vuonna tule, kiitos jääkiekkoliiton ja heidän aatamin aikaisen tietokonejärjestelmän ja tilastopalvelun. Jääkiekkoliitto vaihtoi viime vuotisen palveluntarjoajan pois ja otti itselleen pelien tilastoinnin ja kirjaamisen. Joten reaaliaikaisesta tietokonejärjestelmästä siirryttiin takaisin paperikaavakkeisiin, joita lähetellään joskus jonnekkin. Eli ei tilastoja tänä vuonna blogiin.

Mutta vanhaan tyyliin kuvia kyllä. Eli alla kuvakollaasi ja samat kuvat yksittäisinä nurkkaus.net in jääkiekko galleriassa.

Jääkiekon II-divisioonaa Kangasalan jäähallista kaudella 2013-2014. Kisa-Eagles vs KJK.

maanantaina, syyskuuta 09, 2013

Höyryveturi liikenteessä

Lauantaina ajeli Haapamäen museoveturi yhdistys höyryveturilla Tampereelta Nokialle ja takaisin pariin otteeseen. Höyryveturina oli Tk3 luokan, lempinimeltään "Pikku-Jumbo", höyryveturi nro 1136 ja se veti perässään puukorisia matkustajavaunuja. Tämän veturin on valmistanut Tampella 1947, ja se on toiminut tavarajunien vetojuhtana.

Tälläkään kertaan päässyt junan kyytiin vaan joudin tyytymään sivusta seuraajaksi, samoin kuin keväällä lättähätun kohdalla. Mutta kameroilla varustettuna olin jälleen radan varressa. Tällä kertaa mukanani oli myös kaksi videokameraan, joilla voisin tallentaa liikkuvaa kuvaa.

Tässä kuva ja videon pätkät höyryveturista.

Tk3 luokan, "Pikku-Jumbo", höyryveturi nro 1136 vaunuineen