Sivut

sunnuntaina, helmikuuta 22, 2009

Talviharrastuksia

Mansessa on sopivasti lunta Karon vetää pulkkaa perässään. Melkein kaikki kävelytiet on lumenpeitossa, mutta osin kuitenkin hiekoitettu. Nyt ollaan treenattu Karon kanssa oikeen urakalla pulkan vetämistä. Tavotteena hallita sen niin hyvin, että maaliskuun alussa kun järjestetään perinteinen Aamulehden Moron Siilinkari kävely, pysyttäisiin suorittamaan mallikkaasti Karon ja pulkan kanssa. Tosin vielä ei ole kävely varmistunut, jäätilanteet kun elää Näsijärvellä melkoisella vauhdilla. Muutamana viime vuonna Siilinkari kävelyä ei ole järjestetty kun Näsijärven jäät ovat olleet niin heikot. No me nyt Karon kanssa harjoitellaan pulkan ja pojan vetämistä, jos vaikka päästäisiin jäälle retkeilemään. Muutan vetohommat sujuu hyvin, mutta vauhtia löytyy vielä vähän liikaa. Varsinkin lenkin alkuvaiheessa, kun virtaa ja innostusta löytyy. Mutta kun hetki ollaan kuljettu, niin vauhti rauhoittuu mukavaksi kävelyvauhdiksi. Ehkä tähänkin saadaa vielä muutos kun vetohommia on harjoiteltu tarpeeksi, ja saatu hommat tutuiksi. 

Uutena kuljetusvälineenä hankin koirille selkärepun. Tosin nyt sitä on kantanut selässään Karo, ihan sillä että saisin koiran innostumisen ja liiallisen vauhdin lenkin alkuvaiheessa rauhoittumaan. Kun Karo on Saksanpaimenkoira, niin sillä voi olla luonteessaan työnteko. Ja reppu selässä tarkoittaan työntekoa, silloin ei keskitytä muihin asioihin. Reppu hankittiin jo syksyllä ja sitä on kannettu mukana vähän vaihtelevalla tiheydellä. Kyllä se jonkin verran Karoa rauhottaa. Ja Karosta kyllä näkee, samoin kuin pulkan vetämisen kohdalla, että se nauttii repun kantamisesta. Repulla on hyvä kantaa vaikka kauppareissun pari litran maitotölkkiä ja muuta pikkutavaraa. Kovin paljon tavaroita reppuun ei voi vielä lastata, mutta retkieväät kulkevat mukavasti mukana. Ja vaikka pari pulloa "energiajuomaa" jos kulkee pitemmän lenkin poikkeamatta. mihinkään tauolle. Kyllä tässä kevään korvilla Blondikin saa repun selkäänsä, ja pääsee kokeilemaan kantamista ja näyttämään kyntensä siinä touhussa.

Siilinkari kävelystä laitan juttua näille sivuille, jos sinne päästään. Ja varmaankin jatkossa pulkan ja ehkä kesällä kärryjen vetämisestä. Ja tottakai kaikesta mitä nyt koirien kanssa tulee touhutta. Ja mahdollisuuksien mukaan kuvien kanssa.