Säännöllisen epäsäännölliseen tahtiin päivittetävä henkilökohtainen "avautumiskaivo", joka käsittelee kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kuitenkin vain minua itseäni kiinnostavia tai hetkauttavia asioita. Valokuvien ja videoiden kautta matkakertomuksiin maailmalta ja patikoinnin sekä maastopyöräilyn pariin luontoliikunnan puolelle. Tällä hetkellä vahvasti edustettuna Tamperelainen divari koripallo valokuvien kautta.
lauantaina, toukokuuta 18, 2024
Ilmailusta ammatti
sunnuntai, toukokuuta 12, 2024
Revontulia!
Toukokuun alussa iski melkoinen auringonpurkaus maahan ja revontulia näkyi pitkin maailmaa. Jopa Floridassa asti. Nyt ei kuitenkaan oltu niin pitkällä. Ihan vaan vietettiin työyötä tässä Nokialla. Puolenyön jälkeen oli riittävän pimeää, että taivaalta erotti revontulien loimotusta. Kaikesta valosaasteesta huolimatta päätin muutaman kuvan verran kokeilla kuvaamista. Taskusta löytyi Samsung Galaxy S22+ mukiin menevillä kuvausominaisuuksilla. Eikun pihalle kuvaamaan.
Eihän ne kuvat ensin kasosilta näyttäneet, mutta puhelimen AI teki taikojaan, ja loihti kuvista esiin värejä. Ehkä jopa liikaakin. Kamerana siis Samsung Galaxy S22+, kamera-appina Expert RAW ja kuvankäsittelyssä ensin Galaxy Enhance-X ja Photo Editor. Tällaisia kuvista sitten tuli:
tiistaina, toukokuuta 07, 2024
Patikointi: Videoita kevään ensimmäisiltä patikoilta
Kevään ensimmäisiltä paikoilta jäi kennolle liikkuvaa kuvaakin. Kuvattu Insta360 OneR kameralla ja DJI Mavic Mini dronella. Kuttuniskan lenkki ja Jylhänkosken putous Ylöjärven Kurussa. Siikanevan soidensuojelualue Ruovedellä ja Torpparintaival Seitsemisen kansallispuistossa. Olkaapa hyvät, videot YouTubesta.