Piti näin talven viimeisinä päivinä(?) toteuttaa taas yhtä hullua kuningasideaa maastopyöräilyn/retkeilypyöräilyn/valokuvauspyöräilyn suhteen. Tampere kun sijaitsee kangaksella kahden järven välissä niin pitäähän sitä molempien järvien jäällä käydä ajamassa. Ja nyt oli siihen enemmän kuin otolliset mahdollisuudet. Alkava kevät oli sulattanut lumipeitteen järvien jäältä minimiin, mutta jäät olivat vielä kantavassa kunnossa. Ja kun aamusta lähtee liikkeelle niin yöpakkaset helpottavat kulkemista.
Matka: 28,97 km Aika: 5:01 (liikkeellä 2:45) (hyvät tauot!) Lämpö: -3°C - 14°C Nousu: 185 m Ilmanpaine: 1038 hPa
Länsi-Tampereelta kun lähdettiin liikkeelle niin ensin suunnattiin Pyhäjärven rantaan Raholan uimarannalle, mistä tiputettiin itsemme jäälle. Mahtavaa paanaa! Ei mitään ongelmia kulkemisessa, jäätä pitkin olisi voinut ajella vaikka mihin saakka. Ehkä jopa helpompaa kulkemista kuin sohjoisilla ja märillä kevyenliikenteenväylillä täällä Mansessa. Jäätä pitkin suunnistettiin kohti Saunasaarta ja sinnen kaupungin pykäämää nuotiopaikkaa/liiteeriä kohden. Saunasaaressa on ollut epävirallisia nuotiopaikkoja jo vaikka kuinka kauan, mutta tämä on ensimmäinen virallinen. Tehty melojille, mutta näin talvella kovassa käytössä jäällä kävelijoiden parissa. Toinen vaihtoehto makkaran paistolle olisi ollut läheinen Lehtisaari. Hieman keskemmällä Pyhäjärven selkää, mutta sielläkin on kuulemma kaupungin pykäämä nuotiopaikka liitereineen. Ainakin Saunasaaren liiteri on hieno ja vielä ainakin täynnä puita. Hyvin Kabanossi paistui Saunasaarenkin nuotiolla.
Aikansa kutakin ja tauon jälkeen poljettiin kohti Pyynikinsaaria, ja Pyynikin hiekkarantaa. Tässä kohtaa jo hieman kylmäsi. Jää napsui ja narahteli jo selkeästi enemmän ja horisontissa näkyi Viinikanlahden sulavesi. Näsijärvestä Tammerkosken kautta virtaava vesi sulattaa nopeasti jääkannen pois Viinikanlahdelta ja siitä selkää pitkin kohti Nokiaa ohi Viikinsaaren. Mutta vielä jää pitää pintansa ja kestää pyöräilijää ja kävelijää. Mutta jo ensiviikolla voi olla erilaiset olosuhteet, jos päivälämpötilat pysyvät korkealla ja aurinko pääsee paistamaan pilvettömältä taivaalta.
Tässä kohtaa olikin jo muutama kilometri takana, niin oli helppo pitää kahvi- ja munkkitaukoa. Ja tottakai Tampereen parhaimpien seurassa eli Pyynikin näkötornilla ja sen munkkia syöden. Järveltä toiselle harjun yli, eli Pyhäjärveltä Pyynikin uimarannalta n 77 metristä Näsijärvelle Elianderin uimarannalle n 95 metriin. Tosin harjulla käytiin n 160 metrissä. Mukavasti nousua ja laskua.
Näsijärven jäällä oli yhtä hyvä ajella kuin Pyhäjärvelläkin. Tosin luisteluradan vierelle tehty kävelijöiden ja pyöräilijöiden baana ei ollut koko ajan miellyttävää. Mielummin ajoi koskemattomalla jäällä. Tosin baana Lapinniemestä kohti Siilinkaria oli melkoista "pikatietä" siinä olisi pärjännyt vaikka millaisella nakkikumilla ja retkipyörällä. Sama meno jatkui Siilinkarilta Reuharinsaarten kautta Halkoniemeen. Lopuksi piti vielä käydä ajamassa pikku polkuajelut Tohlopinsuolla. Makeaa mahan täydeltä pyöräilyn suhteen tänä päivänä.
Yksi motiivi tälle retkelle oli tietenkin valokuvaaminen. Kamerat kulkivat mukana niin taskussa, tangossa kuin taivaallakin. Kuvia nähtävillä flickrin MTB albumissa. Ja video youtubessa. Alla muutama maistiainen kuvista.
Niin se vaan sää suosi tänä vuonna Siilinkarikävelyä ja sen osanottajia. Yöpakkaset olivat pitäneet lumen jäänpäällä mukavan kovana kävellä. Ja aurinko pilkisti mukavasti pilvien välistä ja lämmitti kävelijöitä. Kävelijöitä Siilinkarille ja takaisin olikin menossa melkoisesti. Melkein voi sanoa että majakan luona oli ruuhkan poikasta. Makkaranmyynti pisteelle oli reilun sadan ihmisen jono siinä 13 aikoihin, ja väkeä tuli kokoajan lisää. Taisi olla onnistunut tapahtuma, näin monen vuoden tauon jälkeen. Tosin makkaran myyntipisteitä olisi voinut olla enemmän, ja lätyt ja muut tarjottavat myydä toisessa myyntikojussa kuin makkara ja mehu.
Ihmettelen vain itsekseni seikkaa mikä pisti silmään, kun koiran vetämän ahkion kanssa jäällä kuljin. Tapahtumaa jo mainostettiin ja markkinoitiin kävelytapahtumana Siilinkarille. Kerrottiin oikeen mistä kannattaa lähteä liikkeelle ja missä kannattaa kävellä. Erikseen kerrottiin että luistelurata on vain luistelijoille. Niin mikä saa aikuisen ihmisen lähtemään hiihtämään sinne kävelijöiden joukkoon? Siis hiihtämään sitä samaa kävelyuraa pitkin mitä kulkevat lapset, aikuiset ja muut kulkijat. Jäätä on vieressä hehtaari tolkulla, mutta siellä ei voi hiihtää. Pitää kulkea niiden suksien kanssa kävelijöiden seassa. Näitä tälläisiä tapauksia oli muutama, pääsääntöisesti yli 50-vuotiaita miehiä, kulkiessani Tampellan rannasta Siilinkarille ja takaisin. Tottakai jäällä oli muitakin hiihtäjiä, mutta he hiihtivät nätisti hieman syrjemmällä kävelijöistä. Kävelijöitä aina parjataan mediassa ja muuallakin kun he uskaltavat kulkea hiihtoladun poikki tai sen läheisyydessä, mutta nyt osa hiihtäjistä näytti sen oikean karvansa. No onneksi yhteentörmäyksiltä vältyttiin, vaikka läheltä piti tilanteita oli.
Alla pari kuvaa otettuna Canon PowerShot D10 digipokkarilla.
Tapahtumasta jäi oikeen hyvä maku, ja innolla odottelen josko ensitalvena sää suosisi samanlaista tapahtumaa. Näihin kuviin ja tunnelmiin...
PS. Muutaman lisäkuvan löydät täältä.
Mansessa on sopivasti lunta Karon vetää pulkkaa perässään. Melkein kaikki kävelytiet on lumenpeitossa, mutta osin kuitenkin hiekoitettu. Nyt ollaan treenattu Karon kanssa oikeen urakalla pulkan vetämistä. Tavotteena hallita sen niin hyvin, että maaliskuun alussa kun järjestetään perinteinen AamulehdenMoron Siilinkari kävely, pysyttäisiin suorittamaan mallikkaasti Karon ja pulkan kanssa. Tosin vielä ei ole kävely varmistunut, jäätilanteet kun elää Näsijärvellä melkoisella vauhdilla. Muutamana viime vuonna Siilinkari kävelyä ei ole järjestetty kun Näsijärven jäät ovat olleet niin heikot. No me nyt Karon kanssa harjoitellaan pulkan ja pojan vetämistä, jos vaikka päästäisiin jäälle retkeilemään. Muutan vetohommat sujuu hyvin, mutta vauhtia löytyy vielä vähän liikaa. Varsinkin lenkin alkuvaiheessa, kun virtaa ja innostusta löytyy. Mutta kun hetki ollaan kuljettu, niin vauhti rauhoittuu mukavaksi kävelyvauhdiksi. Ehkä tähänkin saadaa vielä muutos kun vetohommia on harjoiteltu tarpeeksi, ja saatu hommat tutuiksi.
Uutena kuljetusvälineenä hankin koirille selkärepun. Tosin nyt sitä on kantanut selässään Karo, ihan sillä että saisin koiran innostumisen ja liiallisen vauhdin lenkin alkuvaiheessa rauhoittumaan. Kun Karo on Saksanpaimenkoira, niin sillä voi olla luonteessaan työnteko. Ja reppu selässä tarkoittaan työntekoa, silloin ei keskitytä muihin asioihin. Reppu hankittiin jo syksyllä ja sitä on kannettu mukana vähän vaihtelevalla tiheydellä. Kyllä se jonkin verran Karoa rauhottaa. Ja Karosta kyllä näkee, samoin kuin pulkan vetämisen kohdalla, että se nauttii repun kantamisesta. Repulla on hyvä kantaa vaikka kauppareissun pari litran maitotölkkiä ja muuta pikkutavaraa. Kovin paljon tavaroita reppuun ei voi vielä lastata, mutta retkieväät kulkevat mukavasti mukana. Ja vaikka pari pulloa "energiajuomaa" jos kulkee pitemmän lenkin poikkeamatta. mihinkään tauolle. Kyllä tässä kevään korvilla Blondikin saa repun selkäänsä, ja pääsee kokeilemaan kantamista ja näyttämään kyntensä siinä touhussa.
Siilinkari kävelystä laitan juttua näille sivuille, jos sinne päästään. Ja varmaankin jatkossa pulkan ja ehkä kesällä kärryjen vetämisestä. Ja tottakai kaikesta mitä nyt koirien kanssa tulee touhutta. Ja mahdollisuuksien mukaan kuvien kanssa.
.jpg)