Isokarin majakka

Näin Koronan jyllätessä maailmalla ja vähän täällä Suomessakin piti kuitenkin johonkin pikku kesälomareissulle päästä. Ja koska kotimaanmatkailua  niin suositaan, ja se taitaa olla pikkasen helpompaakin kuin ulkomaille reissaaminen, päätimme tehdä pikku kesäretken Isokarin majakkasaarelle. Matka bookattiin netistä ja reissuun lähdettiin M/S Kertulla Uudenkaupungin satamasta.

Helppoa kuin heinänteko, netistä varaus laivalle, ja autolla kohti Uuttakaupunkia. Tosin itse kiersimme Rauman ja Kustavin kautta. Jäi Uusikaupunki sopivasti siihen väliin, mutta tulipahan ajeltua pitkin poikin pikkuteitä. Ja siinä samalla poikettua myös Laitilan Virvoitusjuomatehtaan myymälässä hakemassa pari makua Kukko-olutta.

Mutta takaisin majakkaretkeen. Ajatukset pois oluista. Koko kesän auringon paisteet ja hellelämmöt loppuivat kuin seinään ja vaihtuivat vesisateeseen, tuuleen ja alle 20 °C lämpöön. Mutta se ei haitannut matkustamista ja mielenkiintoista kohdetta. Allekirjoittanutta kiinnosti tietenkin itse majakka, mutta kuuluuhan osa saaresta Selkämeren kansallispuistoon, joten tuli samalla kierrettyä taas yksi Suomen kansallispuistoista. 

Vaikka eletään vasta heinäkuun loppupuolta, oli osa saaren luonnosta jo keltaisen eri sävyissä. Tämä ei kuitenkaan  johtunut ruskasta vaan kesän kuivuudesta. Mutta luonto oli silti näkemisen arvoista.

Majakka itse on valmistunut 1833 ja sen valon korkeus on 49,4 m. Eli korkeus majakan valon keskikohdasta merenpinna tasoon. Majakka itse on 30/37 metriä korkea. Majakan huipulle, loiston luo johtaa miltei 200 askelmaa. 

Alla kuvia Isokarista. Otettu Olypus TG-5 pokkarilla. Sen verran sateinen sää, että drone jäi maahan. Mutta onneksi pokkari on vesitiivis, niin voi huoletta ottaa kuvia.

Vanha luotsiasema

Lagooni keskellä saarea

Majakka sisäpuolelta. Puiset tukirakenteet ja tiilistä muurattu ulkokuori.

Portaat ylöspäin.

Epäonnistunut kuva, mutta katsotaan ylhäältä alaspäin.

Huipulla tuulee, tai tässä tapauksessa myös sataa.

Majakan linssistö

Tukeva ulko-ovi graniitti pielineen

Historiaa: Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiö

Maakuntamatkailulla Satakuntaan poikkeiltiin ihan sattumalta Rauman lähistöllä Sammallahdenmäen pronssikautisella hautaröykkiöllä. Mitään sen suurempia etukäteistiedusteluja tekemättä mentiin paikanpäälle katselemaan ja ihmettelemään. Kalliolla entisen merenrannan lähistöllä on useita muinaismuistoja ja koko hautaröykkiöalue on Unescon maailmanperintölistalla. 

Pronssikausihan ajoittuu Suomessa  1700 eaa - 500 eaa välisen ajan, eli aikamatka Sammallahdenmäellä on jopa 3500 vuoden taakse. Paikkalla olevat hautaröykkiöt ovat erilaisia kivistä kasattuja kekoja tai kasoja. Joko neliskanttisia tai spiraalinmuotoisia tai sitten kuin kiuaskivikasoja. Vaikka paikka ei ensinäkemältä allekirjoittaneelle tarjonnut mitään suurta ahaa-elämystä, että nyt ollaan jonkin suuren äärellä, alkoi se siellä kulkiessa ja katsellessa, ja päästettäessä mielikuvitus valloilleen muodostaa melko vaikuttavaa kokemusta. 

Elämä pronssikaudella tuskin on ollut helppoa. Ihmisille ei varmaan jäänyt paljon aikaa mihinkään ylimääräiseen, hengissä pysymisen lisäksi. Piti rakentaan puusta ja oljista pitkätaloja, kaskiviljellä ja metsästää ja kalastaa, jos meinasi elää. Ja mahdollisuuksien mukaan käydä kauppaa muiden ihmisten kanssa joko Scandinaviassa, Venäjällä tai Baltiassa ja jopa Keski-Euroopassa saakka. Kaiken tämän lisäksi oli kuitenkin tärkeää kasata kiviä erilaisiin isoihin kekoihin. Näissä hautaröykkiöissä pitää olla aikansa tärkeitä ihmisiä haudattuna.

Sen pidemmittä mietinnöittä alla muutama valokuva röykkiöistä. Kuvat otettu Olympus TG-5 pokkarilla ja ilmakuva DJI Mavic Mini dronella.

Tässä karttalinkki paikanpäälle ja linkki paikan nettisivuille

Patikointi: Lieroisen lenkki

Katso koko näytöllä

Lieroisen lenkki, Pihlajavesi Keuruu
Lat 62° 20.69
Lon 24° 23.57
Lämpö 28,0 °C
Matka 12,5 km
Aika 3 h 08 min
Nousu 42 m

Kesän hiljaiselon jälkeen oli jälleen aika pikku patikoinille. Koska samaan aikaan järjestettiin Resul four day march, niin kohteeksi valikoitui n. 12,5 km lenkki Pihlajalahdella Keuruulla, Lieroisen lenkki. Paperilla vaikutti mukavalta ja helpolta patikoinilta. Kuvauksen mukaan pieni vaikeampi metsäosuus ja muuten metsäautoteitä. Ja jotain nähtävääkin reitillä pitäisi olla, perustuuhan sen 1600-luvun alussa eläneen noita Lieroisen tarinaan ja elämään. Ja reittiopasteetkin olivat kehuttuja.

Mitä reitistä jäi sitten käteen? No ei oikeen mitään. Päällimmäinen mielikuva kaikilla patikoijilla oli, että tulipa käveltyä. Helppo, mutta tylsä kuvaa meidän mielialaa tuon 3 tunnin reippailun jälkeen. 

Reitin opasteet olivat kyllä hyvät, periaatteessa. Hyvässä maalissa, sininen erottuu hyvin maastossa. Mutta ne olisivat saaneet olla isompia, ehkä tuplakoko olisi parempi silloin niitä ei tarvitsisi katseella etsimällä etsiä. Ja risteyksissä joku nuoli osoittamaan suuntaa mistä reittiä alkaa etsiä. Ja muutaman merkin sijainti risteyksissä, suunnanmuutoksissa olisi ehkä hyvä miettiä uudelleen. Toisaalta taas isomat suuntaviitat kilometrimatkoineen olivat näyttäviä ja hyviä, aivan samanlaisia kuin muillakin Suomen reiteileillä. Itse tein sen virheen etten ladannut reitin gps jälkeä mihinkään, vaan suunnistimme maastomerkkien ja paperiesitteen ja maastokartan perusteella. Mutta onnistui se näinkin.

Reitti alkoi Kauppalalta ja siitä vastapäivään kohti Valkeista. Kulkeminen alkaa lupaavasti, ensin pikku pätkä asfalttitien piennarta ja sitten kohti metsää. Ensin hiekkatietä ja sitten pienempää hiekkatieä. Kohta koittaakin jo metsäosuus. Se onkin sitten hieman hankalampaa reittiä. Polku kyllä on, mutta on myös hakkuujätettä ja risuja sekä uutta kasvustoa. Ei tällä polulla paljon kulkijoita ole. Teoriassa hieno polku, nousuja ja laskuja, sekä mielenkiintoista kulkemista. Mutta myös hyttysiä, paarmoja ja muita lentäviä ötököitä. 

Metsän keskellä

Syväoja

Hakkuuaukiolla

Hakkuuaukiolla

Suon pohjaa

Tämän lyhyen metsäosuuden jälkeen loppu olikin metsäautotietä. Siis hiekkatietä ylös alas, läpi metsien ja hakkuuaukioiden. Ainoat poikkeukset hiekkatiellä kulkemiseen olivat Valkeinen järvi, sen uimarannat ja laavu. Ja todella kirkas vesi. Sekä tieten jo alussa mainittu noita Lieroisen (Lieran) piilopaikka eli luola. No luolahan oli vain iso kivi jonka alle on jäänyt onkalo mihin mahtuu pakoilemaan ja makoilemaan ja piilottelelmaan vainoajiaan. Koska kulkeminen hiekkateillä oli tylsää, jäi aikaa ajattelemiselle ja mielikuvitukselle noita Lieran suhteen ja siihen kuinka maailma on muutttunut. 

Lieranluola, eli suuri siirtolohkare jonka alle on jääny onkalo

Lieranluola sisältä

1600-luvun alussa Ruovesi oli iso pitäjä. Oli käräjänoikeus ja kaikki. Ja Keuruun alue Lieran luolineen kuului siihen. Noidan luo tultiin pitkien matkojen takaa, esim Sahalahdelta asti. Kärryillä ja kävellen kuljettiin ja ehkä vesistöjä pitkin. Tampere ei tainnut olla vielä tuolloin mitään. Mutta kehitys kehittyy ja nyt on toisin. Lue lisää vaikka täältä tai täältä ja anna mielikuvituksen laukata. 

Kuvat on napsittu Olympus TG-5 pokkarilla.

Ps. Ruovedellä on vieläkin Lieransaari, missä noita perimätiedon mukaan poltettiin kun oli ensin mestattu. Ja vietetään Ruovedellä kesäjuhlia, Noitakäräjiä, joka kesä.