Seitsemisen kansallispuiston Torpparintaival oli seuraavana pikku patikointi kohteena. N 7 km lenkki vaihtelevissa maisemissa. Edellisen kerran tämä kierros oli patikoitu sydäntalvella, kun pakkanen paukkui ja lumi peitti maan. Hieman erinäköistä näin kevään korvilla. Hyvin pärjäsi matala artistilla vaelluskengillä, vaikka matalimmissa varjokohdissa jää vielä peitti maan. Kosteikot ja Seitsemisjoki kyllä tulvivat yli äyräiden, mutta polku oli pääsääntöisesti kuiva.
Säännöllisen epäsäännölliseen tahtiin päivittetävä henkilökohtainen "avautumiskaivo", joka käsittelee kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kuitenkin vain minua itseäni kiinnostavia tai hetkauttavia asioita. Valokuvien ja videoiden kautta matkakertomuksiin maailmalta ja patikoinnin sekä maastopyöräilyn pariin luontoliikunnan puolelle. Tällä hetkellä vahvasti edustettuna Tamperelainen divari koripallo valokuvien kautta.
tiistaina, huhtikuuta 30, 2024
maanantaina, huhtikuuta 29, 2024
Patikointi: Siikaneva
Siikanevalta oli jo mukavasti lumet sulaneet ja vedenpinta laskenut pitkospuiden alle, näin huhtikuun lopussa. Ei olisi välttämättä enää tarvinnut kumisaappaita jalassa. Tosin metsäsaarekkeet olivat paikkapaikoin polkujen osalta kurassa, vaikka olisihan ne päässyt puhtain pohjin kiertämäänkin. Vuosittain Siikanevalla tulee poikettu, ja aina se näyttäytyy hieman erinäköisenä.
Linnut pitivät jo jonkinlaista meteliä, mutta mitenkään älyttömästi. Ehkä muuttomatkaajat olivat jatkaneet jo matkaansa. Pari haukkaa taivaalla pyöri, joutsenet makoilivat suon kaukaisuudessa ja yksittäinen kurki lenteli yli.
Patikointi: Jylhänkosken putous
Eittämättä Ylöjärven komein vesiputous löytyy Kurusta. Vähän toistakymmentä kilometriä keskusta alueen lounaispuolelta. Metsätietä korpeen ja vajaa kilometri tien vierestä kävelemistä erottuvalla, mutta maastoon naamioituvalla polulla. Kohta jo kuuleekin veden kohinan metsän läpi. Ja putous on kuin yllättäen edessä.
Pari kuvaa napsastiin samalla kun virtaavaa vettä katseltiin ja kuunneltiin. Pitihän samalla kupposet kahvia nauttia termarista. Paikalla kun ei mitään varsinaista taukopaikkaa ole. Polku jatkuu virran vartta eteenpäin, mutta sitä ei lähdetty seuraamaan. Eikö oikeen ole hajua mihin se vie. Ehkä etelämpänä olevalle luonnonsuojelualueelle.
sunnuntai, huhtikuuta 28, 2024
Patikointi: Kuttuniskan lenkki
Karjulankoski jyrisi melkoisesti, vaikkakaan ei enää huipussaan. Joka keväinen Kuttuniskan lenkki oli edessä. Hieman arvelutti kuinka tulva kohtelisi patikoijaa. Mutta se huoli oli turha. "Kuivin jaloin" pääsi etenemään. Edes ensimmäisen sillan ympäristö ei ollut veden peitossa. Laavulla kyllä vesi kohisi, mutta on se joskus korkeammallakin ollut.
Kuvat rupeavat jo toistamaan itseään näillä kierroksilla, mutta kuvaamatta ei malta olla.
lauantaina, huhtikuuta 13, 2024
Historiaa: Höyryveturi liikenteessä
maanantaina, huhtikuuta 01, 2024
Koripalloa: Raholan Pyrkivä vs Kipinä Basket, puolivälierät (M1DA)
Raholan Pyrkivä vs Kipinä Basket (M1DA) 2. puolivälierä Tesoman palloiluhalli 31. maaliskuuta 2024 |