Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiekko-Ahmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiekko-Ahmat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, marraskuuta 30, 2014

Kiekkoa kuvaamassa: Vire vs Kiekko-Ahma

Lauantai-ilta oltiin taas Tesoman jäähallissa kiekkoa kuvaamassa. Samalla varustuksella kuin aikaisemminkin. Runkona Canon EOS700D ja objektiivina Tamron 18-270. Ja samoilla asetuksilla kuin ennenkin, ISO12800 ja suljinnopeus 1/320. Ja kuvien jälkikäsittely GIMPissä, vähän rakeisuutta pois. Alla muutama kuva ottelusta.






maanantaina, tammikuuta 06, 2014

Kiakkoo: II-divisioona Ikurin Vire Hockey vs Kiekko-Ahma

Vuosi 2014 aloitettiin pelillisesti voitokkaasti, kun Vire voitti kotonaan Kiekko-Ahmat Valkeakoskelta lukemin 5-3. Vire sai otteluun hyvän alun, vaikka pelissä ei mitään loisteliaita suorituksia nähtykään. Ensimmäisen erän jälkeen Vire johti lukemin 3-1. Toisessa erässä Kiekko-Ahma tuli tasatilanteisiin onnistuineilla erikoistilanteilla, Vireen jäähyillessä Valkeakoskilaiset onnistuivat ylivoimapelissä kahdesti. Vireen maalilla pelannut Niko Karttila onnistui torjumaan Kiekko-Ahman rangaistuslaukauksen. Kolmannessa erässä Vire sai tarvittavan draivin päälle ja onnistui kertaalleen ylivoimalla ja kertaalleen tasakentällisin. Loppulukemat siis 5-3.

Ensimmäisessä erässä Vire aloittaa maalinteoan Pasi Kontkasen voimin ajassa 8:20, maalin syöttäjänä Aleksi Keskinen. 2-0 lukemat taululle muuttaa Niko Majlund ajassa 14:54 Roman Tiinuksen ja Jussi Asunmaan näyttävällä esityöllä. Kiekko-Ahma kaventaa tilanteen erän loppupuolella lukemiin 2-1. Ajassa 19:22 Vire pelaa alivoimalla kun Tatu Laine onnistuu kiekon riistossa ja syöttää Elias Peltoselle ja maali on tosiasia. Erätauolle mentiin lukemissa 3-1.

Toinen erä oli melko rikkonaista peliä, molempien joukkueiden jäähyillessä vuorotellen. Ylivomalla tosin onnistuu vain Kiekko-Ahma ensin ajassa 25:00, lukemat 3-2. Ja sitten ajassa 32:10, lukemat 3-3. Molemmat maalit siis ylivoimamaaleja. Ajassa 37:10 tuomarit näkevät Vireen maalivahdin Niko Karttilan heittävän mailansa, ja tuomitsevat tästä tilanteesta rangaistuslaukauksen Kiekko-Ahmalle. Sinänsä hieman kummastelen tätä tuomiota, mailan heittäminen sinänsä on aivan rangasitava teko ja siitä seuraa rangasituslaukaus. Mutta, mutta, jos maalivahti on maalillaan, siis omalla alueellaan, ja siinä ympärillä ja lähietäisyydellä on sekä omia puolustajia sekä vastustajan hyökkääjiä ja siinä kontaktitilanteessa menettää mailansa joka liukuu jäätä pitkin, onko se mailan heittämistä? Itse en olisi tästä tilanteesta lähtenyt rankkaria viheltämään. Mutta tämän tilanteen Niko Karttila kuitenkin onnistuu torjumaan, kun laukoja ampuu yli maalista. Toiselle erätauolle lukemissa 3-3.

Kolmannen erän alkuun Vireelle tulee mahdollisuus ylivoimapeliin, ja ajassa 44:28 Elias Peltonen onnistuu tekemään ylivoimamaalin, syöttäjinä Teppo Tieranta ja Tatu Laine. Erän loppupuolella ajassa 53:06 Niko Majlund onnistuu tekemään maalin Tatu Laineen syötöstä. Loppuerän Kiekko-Ahma pelaakin melkein kokoajan vajaalla, pelaajien jäähyillessä. Mutta Vire ei onnistu edes kahden miehen ylivoimalla muuttamaan enää tulostaulun numeroita. Ottelun lopputulokseksi jää 5-3.

Ottelun rangaistukset: Vire 5 rangaistusta, 10 minuuttia. Kiekko-Ahma 6 rangaistusta, 12 minuuttia. Maalivahtien torjunnat: Vire Niko Karttila 34 torjuntaa, torjuntaprosentti 91,9 %. Kiekko-Ahma Eetu Hakala 44 torjuntaa, torjuntaprosentti 89,8 %.

Vireen tehomiehet: Tatu Laine 0+3, Niko Majlund 2+0, Elias Peltonen 2+0, Pasi Kontkanen 1+0, Aleksi Keskinen 0+1, Roman Tiinus 0+1, Jussi Asunmaa 0+1 ja Teppo Tieranta 0+1.

Tuttuun tapaan tässä alla kuvakollasi pelin kuvista ja samat kuvat isompina ja yksittäsinä hoki.nurkkaus.net.

Jääkiekon II-divisioonaa Tesoman jäähallissa. Ikurin Vire Hockey vs Kiekko-Ahma (Valkeakoski)

sunnuntaina, syyskuuta 23, 2012

Kiakkoo: II-div. Kiekko Ahmat vs. Ikurin Vire Hockey

Kauden 2012-2013 pelit Suomikiekon II-divisioonan parissa tuli avattua Ikurin Vire Hockeyn vieraspelissä Valkeakoskella Kiekko-Ahmoja vastaan.  Tästä on hyvä jatkaa kokemusten keräämistä pelien kuvaamisen suhteen. Tosin Valkeakosken jäähalli Wareena oli kuvaamisen suhteen huonoimmasta päästä näistä halleista, joissa on tullut kuvailtua. Pääsihän siellä melko lähelle tapahtumapaikkaa, eli katsomo on kentän vierellä. Mutta kenttää ympäröi turvallisuussyistä kalaverkko joka puolelta. Tämä siksi, ettei kentältä lentelevät kiekot vahingoita katsomossa olevia. Mutta kalaverkot aiheuttavat sen, että valokuvissa näkyy häiritseviä raitoja, varjoja tai sitten selvä verkko kohteen päällä. Tämänkin pelin kuvissa on verkon aiheuttamat varjot.

Yksi näiden alasarjan pelien hauskoista puolista ovat katsojat. Jotenkin tuntuu, että näissä peleissä nousee tunteet vielä enemmän esiin kuin korkeamman sarjatason peleissä. Vai johtuuko tunne vain siitä, että väkeä ei ole niin paljon katsomossa, pääsevät mielipiteet ja tunteet herkemmin esille? Nytkin pelin tuoksinta toi esiin jos jonkinlaista kommenttia, pääasiassa tuomareita ja vastustajaa loukkaavaa ja pilkkaavaa. Kyllähän vastustajaa saa ja pitääkin mollata ja tuomareitakin siinä sivussa, mutta henkilökohtaisuuksiin meno ja ulkonäön haukkuminen on vähän eri asia.

Tällä kertaa katsomossa tuntui olevan kuuma peruna kun taklataan liian lujaa. Onko sitten olemassa liian lujia taklauksia? Mielestäni ei, mutta on kyllä sääntöjen mukaisia taklauksia ja sitten on rumia taklauksia ja sitten on vielä taklauksia, joiden ainoa tarkoitus on satuttaa tai loukata toista. Näistä taklaustyypeistä ne rumat ja tahallaan vahingoittavat taklaukset ovat niitä jotka tuomareiden pitäisi poimia pois. Ja aivan samallalailla valmentajien pitäisi painottaa pelaajille tälläisten taklausten välttämistä. Toinen kuuma peruna on pelin puhaltaminen poikki kun jotakuta sattuu. Kun heittäytyy lujan lyöntilaukauksen eteen ja kiekko sattuu osumaan pahaan paikkaan niin sattuuhan se. Mutta pitääkö tuomarin heti puhaltaa peli poikki? Säännöissä on tähän vastaus: Osa 4, sääntö 416a "Jos pelaaja on loukkaantunut siten, että hän ei voi jatkaa peliä tai mennä omalle pelaajapenkilleen, peli katkaistaan, kun loukkaantuneen pelaajan joukkueella on kiekko hallussaan, ellei joukkue ole maalintekotilanteessa." Ja tässä kohtaa tuomarit toimivat pelissä aivan oikein. Peli puhallettiin heti poikki kun kiekko oli loukkaantuneen pelaajan joukkueen hallussa.

Itse pelistä sen verran, että tälläkin kaudella taitaa Ikurin Vireen kompastuskivet olla yksin yrittäminen, hermokontrolli ja maalivahdin seikkailu siellä sun täällä pelin aikana. Tässäkin pelissä nähtiin kaikki nämä kolme kompastuskiveä, ja ne meinasivat kaikki viedä voiton IkVi:ltä. Toivottavasti peli saadaan näiltä osin kuosiin, niin kausi suosii IkVi:ä ja matka kohti I-divisioonaa voi kulkea hyvillä mielin.

Ainiin niitä valokuvia pelistä. Tuttuun tapaan alla kollaasi kuvista, ja kuvat yksittäin voi käydä katsastamassa nurkkaus.net:in sivuilta, täältä.

Kiekko-Ahmat vs Ikurin Vire Hockey, Valkeakoski Wareena 22.9.2012.