Sivut

maanantaina, huhtikuuta 30, 2012

Viikon kuva vko 17/2012

Jo tätä kirjoittaessa tulee tunne, että tämä tämän kertainen viikon kuva ei ole kuvana mitenkään kummoinen. Itse asiassa se on kuvana melko surkea. Nopeasti, kummallisessa kuvakulmassa napattu valokuva liikkumattomasta kohteesta. Taustaa ei ole pehmennetty eikä kuvalle ole oikeen tehty mitään muutakaan valokuvauksellista ihme temppua. Mutta tässä kuvassa ei olekaan tärkeintä kuva vaan se mitä kuvassa näkyy. Kohde itsessään herätti mielenkiintoni, niin kuin myös poikani 7 v. mielenkiinnon, ja se päätyi sen takia tähän omaan viikon kuva kertomukseeni.

Kiersimme pojan kanssa sunnuntaina 29.4. Tampereen Pirkkahallissa järjestetyssä Hot, Rod & Rock Showssa, jossa oli paljon mitä hienoimmin rakenneltuja autoja ja muita kulkuvälineitä. Mutta meidän molempien silmiin pistiä tämä auto. Siinä kun oli jotain tuttua! Ja poika sai oikeen ahaa-elämyksen "KATO, KUNKKU!". Ei mennyt minulla ensin jakeluun mutta sitten isäkin tajusi. Autohan oli Autot elokuvan Kunkku. Ruotsalainen Tommy Björk oli rakentanut Plymounth Superbirds:stä Kunkun.

"KUNKKU" Sunnuntai 29.4.2012 klo 1132 Canon EOS400D ja EFS 18-55. ISO: 400, Valotusaika: 1/60 sek, Aukko: 5.0, Polttoväli: 28mm, Flash käytössä: Kyllä.

Kunkku
Juttua ja lisää kuviamme Hot, Rod & Rock Showsta voit lukea Moottoripyörän Satulasta -blogista.

maanantaina, huhtikuuta 23, 2012

Viikon kuva vko 16/2012

Kevät on tainnut sitten saapua Manseenkin muutaman takaiskun jälkeen. Ainakin mikäli luontoa kuuntelee ja katselee. Linnut pitävät melkoista meteliä metsässä ja lumen ja jään alta on alkanut paljastua maan muotoja. Ja järvien läheisyyteen, erilaisiin lätäkköihin on ilmestynyt sorsapariskuntia kevät menoihinsa. Taas on vaikka kuinka paljon kuvattavaa, mutta aika tuntuu menevän töissä. Kameran kanssa ei oikeen tunnu ehtivän tarkoituksella liikkeelle. Onneksi koiralenkkien aikana mukana kulkee pokkari, jolla voi yrittää napata jotain kuvia luonnon heräämisestä.

Tämän viikon kuva on Sinisorsa eli Heinäsorsa pariskunnasta, joka uiskenteli Tohloppijärven läheisyydessä olevalla suolla. Sinisorsahan on suomen yleisin sorsalaji, ja se tuntuu tulevan vastaan ihan minne vain menetkin mikäli lähettyvillä on vain vettä.

"SINISORSA PARISKUNTA" Tiistai 17.4.2012 klo 0905. Canon Powershot D10. ISO: 400, Aukko: 4.8,  Valotusaika: 1/60 sek, Polttoväli: 18.6 mm.

Sinisorsa pariskunta

lauantaina, huhtikuuta 21, 2012

Kiakkoo: Euro Hockey Challenge Suomi - Valko-Venäjä

Käytiin Hakamettän kiakkoareenalla katsomassa luokaton esitys leijonilta Euro Hockey Challenge ottelussa Suomi - Valko-Venäjä. Tosin olihan ennen peliä mukavaa ohjelmaan kylmällä parkkipaikalla. Poju veti lavalla muutaman kappaleen ja muutenkin oli kaikenlaita ohjelmaa. Peli itsessään ei olllut mitenkään kasosta, odotin kyllä enemmän edellisen pelin perusteella. Mutta onneksi voittomaalikilpailussa saatiin ratkaistua peli voitoksi. Ja täpötäysi Hakametsän halli piti hyvää melua aina aika-ajoin. Ja pääasia saatiin toteutettua peliä katsellessa. Pääsi oma poikakin katsomaan ensimmäistä maaotteluaan. Ja itse pääsin kokeilemaan kameraa Hakametsässä, ja kuvaamista siellä. Kuljetin mukanani järkkärin halliin, vaikka se ei kai täysin sallittua olekaan. Mutta mitä sitten. Alla kuvakollaasi kuvista ja tässä linkki kuviin, uusimmat kuvat löytyvät sivun alalaidasta.

Euro Hockey Challenge maaottelu Suomi - Valko-Venäjä Hakametsän jäähallissa Tampereella.

maanantaina, huhtikuuta 16, 2012

Viikon kuva vko 15/2012

Näin keväällä tulee pysyttyä aika vahvasti erilaisissa vesiaiheissa, kuten olette jo varmaankin huomanneet erilaisista postauksista tänne blogiin. Eihän siihen mitään muuta syytä löydy, kuin se että lumien sulaminen saa veden virtaamaan puroissa ja ojissa, ja muodostaa mielenkiintoisia kuvausmahdollisuuksia. Kohta jo koittaa kesä tai ainakin lämpimämmät ilmat ja vesien määrä näissä lähipuroissa romahtaa. Pakko ottaa kuvia silloin kuin on mahdollista, ja kokeilla erilaisia mahdollisuuksia oppien uutta.

Koirien ulkoilutusreitti sivuaa mielenkiintoista puroa. Puro on pääosan sulasta ajasta miltei tai täysin kuiva, mutta rankkojen vesisateiden tai lumien sulamisien jälkeen purossa virtaa hieman enemmän vettä. Olen siitä ottanut kokeilumielessä muitankin kuvia, kuten tämän. Ja nyt taas olin kamerani kanssa puron varrella. Tosin tällä kertaa olin hieman paremmin varustatunut, mukana oli järkkäri, siihen pari objektiivia ja niihin HD4 suodatin ja jalusta. Nyt pääsisi kokeilemaan pitkän valoitusajan kuvia oikeen kunnolla. Tarkoitus oli saada virtaavasta vedestä nauhamaista ja pehmeää. Tässä alla on yksi aikaan saannoksistani näytillä. Erilaisia kuvia tuli otettua kymmeniä ja taas oppi kaikenlaista uutta.

"KIVI PUROSSA" Keskiviikko 11.4.2012 klo 1136. Canon EOS400D + EF 75-300 + HOYA HD4. ISO:100, Aukko: 32, Valotusaika: 5 sek, Polttoväli: 155 mm.

KIVI PUROSSa
Kivi purossa.

maanantaina, huhtikuuta 09, 2012

Viikon kuva vko 14/2012

Huhtikuun alkupäivinä tuli Mansessa lunta oikeen urakalla. 24 tunnin aikana taisi tulla pakkaslunta sellaiset reilu 30 cm. Siinä sai jo hyvin alkanut kevät melkoisesti takapakkia. Liikenne oli hetken verran aivan kaaoksessa ja kulkuväylät tukossa. Tuskin kukaan tienpitäjä tai pihojen putsaaja oli varautunut siihen, että huhtikuussa tulee tälläiset määrät lunta. Olikohan siinä syy siihen ettei aurakoneita saatu välittömästi ja tarpeeksi liikenteeseen? No, sillähän ei enää ole mitää väliä. Lumi on pysynyt hyvin maassa ja odottelee sulamista. Toivottavasti kevään lämpöaalto iskee oikeen kunnolla, että lumet sulavat rysäksellä ja täyttävät purot ja ojat.

"Takatalvi". Maanatai 2.4.2012 klo 21. Canon Powershot D10.

Takatalvi
Tälläkertaa ei kuvasta ole mitään tarkempia tietoja laittaa esille, sillä jälleen kerran tietotekniikka ja ohjelmien kehitys petti kuvaajan. Kuvassa toki on kaikki EXIF tiedot tallella, kamera ei ole vaihtunut mihinkään. Mutta Google Picasa kuvaohjelma päivittyi versioon 3.9, ja siinä oli tälläkin päivityskerralla pikkuinen bugi. Aivan niin kuin oli edelliselläkin kerralla kun Picasa päivittyi. Jostain syystä kuvat mitä ohjelmalla lähetän nettiin hukkaavat EXIF tietonsa. Tiedot on kyllä tallella kuvassa ja koneella oleva Picasa ohjelma näyttää ne, mutta kun kuva tulee nettialbumiin näkyville tiedot ovat hukassa. Mutta ehkä tähänkin tulee jossain vaiheessa korjauspäivitys. Miksi sitten käytän Picasaa? No se on toiminut tähän asti moitteettomasti, kuvien tallennustila ei lopu kovinkaan nopeasti ja se intekroituu mahtavasti bloggerin alustaan.

maanantaina, huhtikuuta 02, 2012

Viikon kuva vko 13/2012

Näin keskellä takatalvea laitetaan viikon kuvaksi kuva viime viikolta, kun vielä tuntui että se kevät on aivan nurkan takana. Lumet olivat kohisten sulamassa ja purot täyttyivät sulamisvesistä. Ja heti seuraaana päivänähän olikin jo toisin, pakkanen oli jäädyttänyt ne vähäisetkin purot pieniksi noroiksi ja sitä seuraavana päivänä lunta satoikin jo oikeen urakalla. No onpahan taas jotain mikä sulaa ja täyttää purot. Ehkä tällä toiselle yrittämällä pääsen nappaamaan uuden samanlaisen kuvan, jossa vettä virtaa vielä enemmän.

Kuvassa oli tarkoitus kikkailla nopealla valoitusajalla, jolla piti saada aikaiseksi virtaavaan veteen pehmeyttä ja muodostaa se nauhaksi. Tämä nyt näytillä oleva kuva oli alumperin ns. koekappale. Nappasin sen nopeasti pokkarilla, tarkoitus oli tulla seuraavana päivänä paikalla järkkärin ja jalustan kanssa ja kikkailla oikeen kunnon valokuva. No seuraavana päivänä ei sattuneista syitä purossa enää virrannutkaan vettä samaan malliin joten kuvaaminen meni todellakin harjoitteluksi.

"PURO" Torstai 29.3.2012 klo 1337. Canon Powershot D10. ISO: 80, Valotusaika: 1/10, Aukko: 2.8. Polttoväli: 6.2 mm.

Puro.