maanantaina, huhtikuuta 02, 2012

Viikon kuva vko 13/2012

Näin keskellä takatalvea laitetaan viikon kuvaksi kuva viime viikolta, kun vielä tuntui että se kevät on aivan nurkan takana. Lumet olivat kohisten sulamassa ja purot täyttyivät sulamisvesistä. Ja heti seuraaana päivänähän olikin jo toisin, pakkanen oli jäädyttänyt ne vähäisetkin purot pieniksi noroiksi ja sitä seuraavana päivänä lunta satoikin jo oikeen urakalla. No onpahan taas jotain mikä sulaa ja täyttää purot. Ehkä tällä toiselle yrittämällä pääsen nappaamaan uuden samanlaisen kuvan, jossa vettä virtaa vielä enemmän.

Kuvassa oli tarkoitus kikkailla nopealla valoitusajalla, jolla piti saada aikaiseksi virtaavaan veteen pehmeyttä ja muodostaa se nauhaksi. Tämä nyt näytillä oleva kuva oli alumperin ns. koekappale. Nappasin sen nopeasti pokkarilla, tarkoitus oli tulla seuraavana päivänä paikalla järkkärin ja jalustan kanssa ja kikkailla oikeen kunnon valokuva. No seuraavana päivänä ei sattuneista syitä purossa enää virrannutkaan vettä samaan malliin joten kuvaaminen meni todellakin harjoitteluksi.

"PURO" Torstai 29.3.2012 klo 1337. Canon Powershot D10. ISO: 80, Valotusaika: 1/10, Aukko: 2.8. Polttoväli: 6.2 mm.

Puro.

1 kommentti:

  1. Vesi liikkuu hyvin kuvassa, virtaa perille asti. Olisi jännä nähdä samasta kohtaa pystykuva tiukemmalla rajauksella ja hieman toisenlaisessa valossa, tosin toimii kuva näinkin.

    VastaaPoista

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.