Sivut

maanantaina, tammikuuta 30, 2012

Viikon kuva vko 4/2012

Sen verran on päivä jo pidentynyt, että aurinkoa ehtii näkemään työpäivän aikana hetken verran. Tosin vain hetken verran, kauaa ei aurinko horisontin yläpuolella pysy eikä aurinko kovin korkealle vielä nouse. Mutta niinä hetkinä kun aurinko pääsee nousemaan ja paistamaan, valo luo erilaisia mahdollisuuksia valokuvaamiseen.

Tämän viikkoinen kuva on vain nopea räpsy muiden töiden ohella. Yritin tavoitella kuvassa aurinkoa joka paistaa pakkasen ja lumen kuorruttamien puiden välistä.

"AURINKO PUIDEN VÄLISSÄ" Tiistai 24.1.2012 klo 1017. Canon Powershot D10. ISO: 80, Valotusaika: 1/320 sek, Aukko: 4.5, Polttoväli: 14.3mm.

Aurinko puiden välissä.

torstaina, tammikuuta 26, 2012

Soutuvene, osa 3


Jatketaan Soutuvene-kollaasin yksittäisiä kuvia. Neljäs kuva samasta aiheesta, samalta paikalta, näytille. Hirveästi ei näkymät ole muuttuneet kolmannesta kuvasta. Mutta kenties tässä talven aikana lumikuorma veneen päällä lisääntyy.

Otettu samalta paikalta, samalla kameralla. Rajaukset eivät ole aivan 1:1, mutta riittävän lähellä kuitenkin. Kuviin on kuvankäsittelyllä (Picasa) tehty rajaus ja nopea automaattinen valkotasapaino- ja kontrastisäädöt. Uusin kuva on aina alinpana. Kamerana Canon Powershot D10, tarkemmat tiedot kuvan kuvatekstissä.

2.1.2012. ISO: 400, Valotusaika: 1/60 sek, Aukko: 3.5, Polttoväli: 9.7 mm.

11.1.2012. ISO: 80, Valotusaika: 1/30, Aukko: 3.2, Polttoväli: 8.3 mm.

20.1.2012. ISO: 80, Valotusaika: 1/50 sek, Aukko: 4.5, Polttoväli: 14.3 mm.

25.1.2012. ISO: 80, Valotusaika: 1/60 sek, Aukko: 4.5, Polttoväli: 14.3 mm.

maanantaina, tammikuuta 23, 2012

Viikon kuva vko 3/2012

Kuljen sattumalta Tampereen keskustassa kameran kanssa viime viikolla. Olin tulossa Museokeskus Vapriikista, katsomasta "Täyttä kaasua Pyynikillä" näyttelyä. Siitä on muuten artikkeli kuvien kera sekä videon pätkä toisessa blogissani. Siinä Tammerkosken varrella kulkiessa uhrasin hetken kuvaamiselle ja otin kuvia talvisesta Tammerkoskesta. Vesi taitaa olla Näsijärvessä korkealla ja kun kerran jäätkin ovat vielä heikkoja, oli virtaus Tammerkosken ylävirralla melko vuolasta. Ihan se ei tästä kuvasta erotu, mutta laitetaan nyt jakoon hieman kansallismaisemaa, Tampellaa ja Tammerkoskea.

"Talvinen Tammerkoski" Torstai 19.1.2012 klo 1157. Canon Powershot D10 ISO: 80, Valotusaika: 1/80 sek, Aukko: 4.9, Polttoväli: 18.6mm


Talvinen Tammerkoski

lauantaina, tammikuuta 21, 2012

Soutuvene, osa 2

Jatketaan Soutuvene-kollaasin yksittäisiä kuvia. Kolmas kuva samasta aiheesta, samalta paikalta, näytille. Tästähän voisi vaikka saada jonkinlaisen kollaasian aikaiseksi talven ja kevään aikana.

Tässä näitä kuvia nyt on. Otettu samalta paikalta, samalla kameralla. Rajaukset eivät ole aivan 1:1, mutta riittävän lähellä kuitenkin. Kuviin on kuvankäsittelyllä (Picasa) tehty rajaus ja nopea automaattinen valkotasapaino- ja kontrastisäädöt. Uusin kuva on aina alinpana. Kamerana Canon Powershot D10, tarkemmat tiedot kuvan kuvatekstissä.

2.1.2012. ISO: 400, Valotusaika: 1/60 sek, Aukko: 3.5, Polttoväli: 9.7 mm.
11.1.2012. ISO: 80, Valotusaika: 1/30, Aukko: 3.2, Polttoväli: 8.3 mm.
20.1.2012. ISO: 80, Valotusaika: 1/50 sek, Aukko: 4.5, Polttoväli: 14.3 mm.



torstaina, tammikuuta 19, 2012

Valokuvatorstai, 231. haaste/Poliisi



Valokuvatorstain haastee 231, Poliisi.
Kuva Itsenäisyyspäivältä 2011, Poliisi ohjaamassa liikennettä. Olemus kertoo että taitaa olla vähän tylsää hommaa...

maanantaina, tammikuuta 16, 2012

Viikon kuva vko 2/2012

Vuoden toinen viikko oli kuvattavien kohteiden osalta talven ja lumen täytteinen. Mukana kulkeva Canon Powershot D10 digipokkari sai näyttää kyntensä lumisateessa ja pikku pakkasessa. Ja hyvinhän kamera niistä selvisi. Kuvia ei tullut napsittua mitenkään älyttömästi, työnteko pääsi jälleen häiritsemään harrastuksia, mutta jotain kuitenkin saatiin aikaiseksi.

Viikon kuvaksi tuli valituksi tällä kertaa tälläinen valokuva rannan puista. Niin koivut kuin kuusetkin ovat saaneet päällensä valkoisen hunnun, ja taustalla näkyvä Näsijärven lahtikin on jo jäässä ja lumenpeitossa.

"RANNAN PUUUT" Keskiviikkona 11.1.2012 klo 11:32. Canon Powershot D10. ISO: 80, Valotusaika: 1/30 s, Aukko: 4.9, Polttoväli: 18.6mm.

Rannan puut.

lauantaina, tammikuuta 14, 2012

Soutuvene, osa 1

Viikon 1/2012 kuvassa ollut soutuvene jäi sen verran kummittelemaan takaraivoon, että kuvaan tai kuvan kohteen pariin on vielä pakko palata. Soutuvene sijaitsee oman työpaikan välittömässä läheisyydessä ja siten helposti saavutettavissa. Itse asiassa kuva siitä oli napattu työpäivän aikana, "työtehtävien" ohessa. Nyt oli sitten pakko palata samalle paikalle lumipyryn ja talven tulon jälkeen, ja katsoa miltä siellä näyttää. Ja samaltahan siellä näytti. Tai olihan järvi jäässä ja maisemassa lunta, mutta soutuvene oli omalla paikallaan.

Taidan tästä soutuveneestä ja sen kuvaamisesta saada tai tehdä jonkinlaisen pakkomielteen. Ja yrittää päästä kuvaamaan sitä samalta paikalta viikottain. Saa nyt nähdä kuinka onnistuu, mutta yritetään. Ja tietenkin sillä edellytyksellä, että kukaan ei hae soutuvenettä pois rannasta ta käy kääntämässä sitä.

Tässä näitä kuvia nyt on. Otettu samalta paikalta, samalla kameralla. Rajaukset eivät ole aivan 1:1, mutta riittävän lähellä kuitenkin. Kuviin on kuvankäsittelyllä (Picasa) tehty rajaus ja nopea automaattinen valkotasapaino- ja kontrastisäädöt. Uusin kuva on aina alinpana. Kamerana Canon Powershot D10, tarkemmat tiedot kuvan kuvatekstissä.

2.1.2012. ISO: 400, Valotusaika: 1/60 sek, Aukko: 3.5, Polttoväli: 9.7 mm.

11.1.2012. ISO: 80, Valotusaika: 1/30, Aukko: 3.2, Polttoväli: 8.3 mm.

maanantaina, tammikuuta 09, 2012

Viikon kuva vko 1/2012

Vuosi tuli aloitettua valokuvaamisen suhteen urakalla. Totta kai uudenvuoden yönä tuli kuvattua raketteja ja muita juttuja, mutta kun palattiin arkeen tuli kuvattua kaikenlaista muutakin. Koirien kanssa ulkoillessa vaihdeltiin vähän normi reittejä ja kun kamera kulki mukana ikuistettiin kameralla tuulen tuivertamaa Pyhäjärveä. Ja tuli sitä oikeen tarkoituksellakin lähdettyä kameran kanssa Näsijärven rantaan kulkemaan ja katsomaan löytyisikö jäätyvästä järvestä mitään kuvattavaa. Ja löytyihin sitä. Nämä viimeisimmät kuvat löytyvät täältä, kuvat 66-74.

Viikon kuvaksi on oikeen tunkua tällä kertaa. Omasta mielestäni sain otettua montakin mielenkiintoista ja erilaista kuvaa. Mutta valitsin alla olevan kuvan. Vielä tammikuussakin löytää soutuveneitä, jotka odottavat rannalla soutajaansa. Tosin tämä taitaa odotella vielä keväälläkin samassa asennossa soutajaa, mikäli talvi ei venettä riko. Kuva on muutenkin mielestäni mielenkiintoinen, vaikka soutuvene on pääosassa, rikkoo edustalla oleva vino koivu staattisen maiseman.

"SOUTUVENE JÄISSÄ" Maanantai 2.1.2012 klo 1028. Canon Powershot D10. ISO: 400, Valotusaika: 1/60 sek, Aukko: 3.5, Polttoväli: 9,7 mm.


Soutuvene jäissä

sunnuntaina, tammikuuta 08, 2012

Valovoimainen Pirkanmaa: Kätketty

Talvipäivän ratoksi tuli poikkeiltua Pyynikin näkötornin maastossa ihailemassa yhtä Valovoimaisen Pirkanmaan Valonauhateosta. Kätketty, oli näkötornin maisemissa viimeistä päivää tai iltaa tänään näytillä. Ja väkeä oli sen verran liikkeellä, että kuvaamisesta ei meinannut tulla mitään. Harvemmin olen talvella nähnyt näin paljon autoja parkissa näkötornille menevän tien vierellä. Joskus kesätiistaisin paikalla on yhtä paljon prätkiä, mutta nyt oli ihmiset lähteneet liikkeelle urakalla.

Pyynikin näkötorni ja sen ympäristö oli valaistu mielenkiintoisesti ja erilaisesti. Kaiken kaikkiaan hieno teos. Tälläistä valotaidetta soisi näkevän useamminkin urbaanissa ympäristössä. Varsinkin vanhat rakennukset saavat uudenlaisen ja erilaisen ilmeen valaistuksella.

Sen suuremmitta puheitta laitetaan muutava valokuva Pyynikiltä näytille. Kamerana Canon EOS400D ja EFS 18-55.

Pyynikin näkötorni. ISO: 400, valotusaika: 1.6 sek, Aukko: 3.5, Polttoväli: 24 mm.
 
Pyynikin näkötorni. ISO: 400, Valotusaika: 1.6 sek, Aukko: 4.5, Polttoväli: 18 mm.

Valovoimainen Pirkanmaa: Kätketty. ISO: 400, Valotusaika: 1.6 sek, Aukko, 6.3, Polttoväli: 18 mm.

Valovoimainen Pirkanmaa: Kätketty. ISO: 400, Valotusaika: 1.6 sek, Aukko: 5.0, Polttoväli: 18 mm.

Valovoimainen Pirkanmaa: Kätketty. ISO: 400, Valotusaika: 1.6 sek, Aukko: 4.0, Polttoväli: 18 mm.

Mänty valossa. ISO: 400, Valotusaika: 1.3 sek, Aukko: 3.5, Polttoväli: 18 mm.

Valovoimainen Pirkanmaa: Kätketty. ISO: 400, Valotusaika: 1.3 sek, Aukko: 4.0, Polttoväli: 18 mm.

maanantaina, tammikuuta 02, 2012

Viikon kuva vko 52/2011

Jos toissa viikolla kuvatuin kohde Suomessa oli joulupukki, taisi viime viikon kuvatuimpia kohteita olla erilaiset ilotulitukset. No totta kai itsekin niitä kuvailin, tosin tällä kertaa vain koti sellaisia. Uuden vuoden ohjelma piti miehen ja kameran sellaisessa tilassa ja paikassa, ettei ollut mahdollisuutta päästä kuvaamaan mitään suurta. Vaikka tarjolla olisi ollut täällä Tampereella pitkästä aikaa isoin järjestetty ilotulitus. Siitä löytyy kyllä varmaan kuvia netistä vaikka millä mitalla. Omat ilotulituskuvani, vuosien varrelta tähän päivään, löydät täältä.

Tämän kertainen viikon kuva on kuitenkin erilainen. Siinä uudenvuoden aaton iltaa viettäessä, ja kaikenlaisia juttuja tehdessä päätin kokeilla jälleen pitkän valoitusajan kuvaamista. Kalusto kun oli valmiina. Ja ulkona paloi sopivasti öljylyhty joka loi valoa ympäristöönsä.

"ÖLJYLYHTY" Lauantai 31.12.2011 klo 1906. Canon EOS400D + EFS 18-55. ISO: 200, Valotusaika: 15.0 sek, Aukko: 20.0, Polttoväli: 40mm

Öljylyhty