Sivut

sunnuntaina, marraskuuta 30, 2014

Kiekkoa kuvaamassa: Vire vs Kiekko-Ahma

Lauantai-ilta oltiin taas Tesoman jäähallissa kiekkoa kuvaamassa. Samalla varustuksella kuin aikaisemminkin. Runkona Canon EOS700D ja objektiivina Tamron 18-270. Ja samoilla asetuksilla kuin ennenkin, ISO12800 ja suljinnopeus 1/320. Ja kuvien jälkikäsittely GIMPissä, vähän rakeisuutta pois. Alla muutama kuva ottelusta.






lauantaina, marraskuuta 22, 2014

Jääkiekkoa kuvaamassa

Pitkästä aikaa tuli käytyä jäähallissa kameran kanssa kuvaamassa jääkiekkoa. Kyseessä oli tuttu joukkue Ikurin Vire Hockey ja sen II-divisioonan Hämeen lohkon peli Kangasalan Kisa-Eaglesia vastaan. Ja paikkana tuttu Tesoman jäähalli. Näissä pikkuhalleissa ei valaistus ole kovinkaan kummoinen, mutta onneksi tuolla on tullut viimeisen kolmen vuoden aikana kuvatta useita kymmeniä pelejä ja useita tuhansia kuvia, niin kameran säädöt oli helppo laittaa suurin piirtein kohdalleen.

Kalustona oli tällä kertaa Canon EOS700D ja siinä kiinni Tamron 18-270 mm F/3.5-6.3 objektiivi. ISO arvolla joutuu kyllä tykittelemään tuolla hallissa, minun kalustollani jouduin nostamaan sen arvoon 12800. Tällöin pääsen valoitusajoille 1/320 - 1/400 ja aukoille 7.1 tienoille, näillä saa jo jonkinlaisia tapahtumakuvia aikaiseksi. Tosin kohina lisääntyy kuvissa, mutta sen saa näytille valituista kuvista poistettua kuvankäsittelyohjelmalla. Lisää työtähän tämä teettää. Mutta poistamalla kohinaa jälkikäteen on mielestäni parempi vaihtoehto kuin se että lisätään valoisuutta jälkikäteen. Työn määrä on suurinpiirtein sama. Itse käytän kuvan käsittelyyn GIMP ohjelmaa ja siihen löytyviä scriptejä.

Tällä kertaa törmäsin hallissa mielenkiintoiseen onglemaan. Tämä ei sinänsä liity valokuvaukseen, muuta kuin ehkä pelitilanteiden seuraamisen osalta. Hallin tulostaulu oli täysin pimeä. Ei ajanottoa, ei tuloksia, ei mitään. Kuvaamiseen ei vaikuttanut paljon, mutta yleiseen pelin seuraamiseen kyllä. Hassua sinänsä, että tässä samassa hallissa pelataan myös Naisten SM-sarjaa ja nuorten sarjoja, ja tulostaulu on ollut jo hetken aikaa rikki. Eikä kuulopuheiden mukaan ole kovin nopeasti tulossakaan kuntoon. Kuinka oleellinen asia tulostaulu ja kaikille näkyvä ajanotto on jääkiekossa? Ja mitä sanoo jääkiekkoliitto ja säännöt tulostaulun puutteesta? Kuinka kauan voidaan pelata ilman tulostaulua? Ja ennen kaikkea mitä tekee Tampereen liikuntatoimi ja sitä kautta Tampereen kaupunki tilanteen korjaamiseksi? Ilmeisesti ei mitään kovinkaan nopeasti, ei ainakaan mikäli aikaisempiin kokemuksiin Tampereen kaupungin kanssa on luottamista. Rahaa kyllä on ja sitä käytetäänkin, vaikka tunneleihin ja raitiovaunuihin, mutta ei kulttuuriin ja urheiluun. 

Mutta näistä pikku valituksista asiaan, alla muutama valokuva pelistä.

Canon EOS700D, Tamron 18-270. Polttoväli: 142 mm, Valotus: 1/320, F-luku:f/6.3, ISO:12800 Valotusasetukset 0.67 EV.

Canon EOS700D, Tamron 18-270. Polttoväli: 270 mm, Valotus: 1/320, F-luku:f/7.1, ISO:12800, Valotusasetukset 0.67 EV.

Canon EOS700D, Tamron 18-270. Polttoväli: 270 mm, Valotus: 1/320, F-luku:f/6.3, ISO:12800, Valotusasetukset 0.67 EV.

Canon EOS700D, Tamron 18-270. Polttoväli: 219 mm, Valotus: 1/320, F-luku:f/7.1, ISO:12800, Valotusasetukset 0.67 EV.

Canon EOS700D, Tamron 18-270. Polttoväli: 200 mm, Valotus: 1/320, F-luku:f/7.1, ISO:12800, Valotusasetukset 0.67 EV.



tiistaina, marraskuuta 11, 2014

Koripalloa kuvaamassa

Kaikenlaista urheilua on tässä viime vuosina tullut kuvailtua. Toisia lajeja enemmän kuin toisia, eniten ehkä jääkiekkoa. Mutta myös jalkapalloa, niin jenkki-kuin "eurooppalaista"futista, yleisurheilua ja moottoriurheilua, ynnä muita lajeja. Vaikka löytyy sitä vielä lajeja joita en ole kuvannut. Näiden puuttuvien lajien kuvausta olisi tarkoitus käydä kuvailemassa, ihan vaan harjoittelun ja monipuolisten kokemusten vuoksi. Nyt uutena lajina on mukaan tullut koripallo. Koripalloa on nyt käyty kuvaamassa pariin otteeseen Tammelan palloiluhallissa, Raholan Pyrkivän pelejä. RaPy pelaa miesten I-divisioonaa.

Koripallon kuvaaminen ei ole mielestäni ole niin helppoa kuin esimerkiksi jääkiekon. Vaikka molemmissa ollaan sisätiloissa ja kuvataan joukkuelajia on koripallo kuitenkin nopeatempoisempi peli. Ja ennalta arvaamattomampi. Koripallo liikkuu paljon nopeammin mieheltä toiselle kuin jääkiekko ja erilaisia hyökkäysvariaatioita on erilailla kuin jääkiekossa ja jalkapallossa. Ja koripallon pelaajat ovat useammin tiiviimmässä nipussa kentällä, kuin esimerkiksi pelaajat jalkapallossa. Ja useasti varsinkin jääkiekon alasarjoissa hallien valaisuolosuhteet ovat huomattavasti heikommat kuin koripallossa.

Onhan länpöisessä palloiluhallissa kuvaaminen miellyttävämpää kuin seistä esimerkiksi kylmyyttä hohkaavan jääkiekkokaukalon reunalla tai uhmata sään haltijoita ulkona jalkapallokentän laidalla. Olen viimeisen vuoden aikana käyttänyt kaikessa urheilukuvauksessa samaa yhdistelmää. Kamerana Canon EOS700D ja objektiivinä Tamronin 18-270. Vaikka tuo Tamroni ei olekaan mikään urheilukuvaukseen erityisesti suunniteltu putki, toimii se mielestäni hyvin myös urheilun parissa. Laajakulmalla pääsee ottamaan kuvia lähellä tapahtuvista tilanteista ja telepääkin riittää suurin piirtein hyvin. Ja ainahan voi cropata kuvia tiiviimpää rajaukseen niissä tapauksissa joissa tele ei riitä. EOS700D:n isoin resoluutio antaa tähän mahdollisuuden. Ainoa mita rungossa saisi olla enemmän on jatkuvan kuvauksen kuvausnopeus ja kuvien puskurimuisti. Näitä todellakin kaipaan lisää. Mutta runko ja objektiivi ovat mielestäni hyvä kompromissi. Ainahan sitä kaipaa lisää ja enemmän ja laadukkaampaa, mutta kun näillä olemassa olevillä pyrkii parhaimpaansa niin ehkä se tuo tyydytystä.

Alla muutama valokuva koriksen parista. Otteluista RaPy vs KaU-koris ja RaPy vs HBA-Märsky, Tammelan palloiluhallista.