Sivut

perjantaina, joulukuuta 28, 2012

Soutuvene. Vuosi 2012.

Vuosi 2012 alkoi valokuvauksen osalta eräänlaisella sattumalla, ja muuttui vuoden aikana projektiksi. Bongasin tammikuun alkupäivinä, vielä kun Näsijärvi oli sulana, rannassa soutuveneen josta otin valokuvan. Sitten vuoden kuluessa päätin ottaa joka viikko kuvan soutuveneestä, se kun näytti jäävän rantaan koko vuodeksi. Projekti alkoi melko hyvin, sain kuvattu hyvää sarjaa veneestä ja luonnon muutoksesta sen ympärillä.

Mutta ongelmiakin oli. Soutuvene kun sijaitsi työpaikkani läheisyydessä tuli pakostakin viikkoja jolloin en saanut otettua kuvaa veneestä. Kaiken kaikkiaan sain kuvattua soutuvenestä 42 valokuvaa, eli 10 viikkoa vuodesta oli sellaisia etten päässyt ottamaan kuvaa. Tähän kymmeen viikkoon kuuluvat lomaviikot ja sellaisia viikkoja kun minulla oli pelkkiä yövuoroja.

Kuvat on pääsääntöisesti kuvattu Canon Powershot D10 digipokkarilla, mutta joukossa on myös kuvia jotka on otettu Canon EOS400D järjestelmäkameralla ja EF-S 18-55 objektiivilla tai Samsung Galaxy SIII kännykällä.

Projektista tuli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen. Sama aihe toistui valokuvasta toiseen, luonto ympärillä muuttui. Kuvista näkee kuinka vuosi kiertää Suomessa Tampereen korkeudella. Aihetta voisi kehitellä eteenpäin ja etsi uuden kuvauskohteen, josta pyrkisi ottamaan kuvan viikottain samana päivänä ja suurinpiirtein samana kellonaikana.

Tässä alla on kuvakollaasi vuoden soutuvene kuvista ja kaikki kuvat erillisinä löytyvät Picasawebin soutuvene kansiosta.

Soutuvene. Vuosi 2012.

torstaina, joulukuuta 20, 2012

Taviokuurna syömässä

Törmäsin itselleni tuntemattomaan lintuun tämän ruokaillessa lähiön jäätyneitä Pihlajanmarjojen siemeniä. Tottakai kamera kun kulki mukana nappasin linnusta muutaman kuvan. Vaikka taskussa oli vain Canon Powershot D10 digipokkari sai sillä yllättävän hyviä kuvia linnusta. Tosin kuvaamisessa auttoi lintu itse. En tiedä oliko lintu käyneistä ja jäätyneistä Pihlajanmarjoista sen verran päissään, ettei se tajunnut pelätä kameran kanssa heiluvaa ihmistä vai mikä? Mutta pääsin "jalkazoomia" käyttäen todella lähelle lintua.

Hetken Googlettamisen ja etsimisen perusteella löysin linnulle nimenkin. Kyseessä oli elinvoimainen ja yleinen lintu Taviokuurna (Pinicola enucleator). Se lentelee tänne etelään Pohjois-Suomesta ruokailemaan, kun sieltä loppuvat Pihlajanmarjat.

Tässä alla pari kuvaa.

Taviokuuran (Pinicola enucleator), Canon Powershot D10. ISO: 250, Valotusaika: 1/40 sek, Aukko: 4.5, Polttoväli: 14.3 mm.

Taviokuurna (Pinicola enucleator), Canon Powershot D10. ISO: 250, Valotusaika: 1/40 sek, Aukko: 4.5, Polttoväli: 14.3 mm.

maanantaina, joulukuuta 10, 2012

Kiakkoo: Suomi-sarja Ikurin Vire Hockey vs Luja HT

Ikurin Vire Hockey aloitti Suomi-sarja taipaleensa menneenä viikonloppuna tuplapelipäivinä, eli molempina päivinä pelattiin. Lauantaina vastassa oli FPS ja pelimatka Forssaan. Omista joulunaluskiireistä johtuen en päässyt paikanpäälle katsomaan tätä peliä, eikä siitä siis ole valokuvia. Muutenkin pelimatkat ovat pidentyneet Suomi-sarjaan nousun myötä, niin voi olla että vieraspeleistä tulee vähän huonommin valokuvia esille.

Mutta sunnuntaina pelattiin jälleen Tesomalla. Vastaan tuli Luja HT (Lauttakylän Luja) Huittisista, joukkue jota vastaan pelattiin jo viime keväänä, kun pelattiin II-divisioonan voitosta. Forssan tappiosta oli ehkä opittu jotain, IkVi pelasi kohtuu kurinalaista peliä ja tempokin oli hyvä. Niitä II-divisioonan peleissä nähtyjä ryntäilyjä ja vaihtovirheitä, kun kaikki painaa yhtä aikaa vaihtoon, ei nähty. Pari ihmeellistä pomppu maalia omiin kyllä meni, mutta sellaista sattuu. Jos alkukausikin olisi pelattu tälläisellä tempolla, niin II-divisioonan voitto olisi ollut suvereenia joukkueelle. Toki onhan Suomi-sarja eri sarja kuin II-divisioona, nyt ei enää mennä voitosta voittoon. Vastaan kun tulee melko kovia joukkueita, joista osa on tahkonnut Suomi-sarjaa ja jopa Mestistä vuosia.

Mutta tsemppiä koko joukkueelle, pelistä peliin keräämään kokemuksia ja kartuttamaan taitoja. Ja keräämään niitä pisteitä aina kun vaan on mahdollista. Nousu Suomi-sarjaan on ollut ilmiömäinen ja kertoo, että Tampereella osataan vielä pelata jääkiekkoa vaikka "isot" joukkueet välillä vähän takkuavatkin.

Tuttuun tapaan tässä blogikirjoituksessa on kuvakollaasi ja samat kuvat yksittäisinä löytyvät nurkkaus.net sivuilta. Tällä kertaa kuvat on kuvattu hieman erilaisesta kuvakulmasta. Suomi-sarjaan nousun kunniaksi, pisti kuvaajakin itseään peliin ja meni kuvaamaan oikeen kaukalon laidalle vaihtoaitioiden väliin. Ei kerinnyt tekemään muuta kuin kuvaamaan ja varomaan laidan yli lentäviä kiekkoja ja sillä kohdalla taklaavia pelaajia. Kuvaamiseen tuli ihan erilainen fiilis.

Jääkiekon Suomi-sarjaa kaudella 2012-2013 Tesoman jäähallissa. Ikurin Vire Hockey vs Luja HT Huittisista 9.12.2012.

torstaina, joulukuuta 06, 2012

Kiakkoo: Varsinainen kiakko kaupunki

Vireen miehet joutuvat jäälle yötä myöten | Aamulehti – Moro

Ylläolevan linkin takana olevaan artikkeliin törmäsin paikallisen valtalehden lisälehden sivuilla. Kertoo melko hyvin tämän hetkisestä ajatusmaailmasta Tampereen päättävien henkilöiden keskuudessa. Pikkuhitlermäistä pikkupomona olemista. Kaveri tuntee varmaan itsensä tärkeäksi ja tekevänsä työtä jolla on tarkoitus? Ikurin Vire Hockey painaa täysillä kohti Tamperelaisten suurseurojen kastia, yhdessä KooVeen, Ilveksen ja Tapparan kanssa, mutta mitä tekee kaupunki tai sen "asiantuntevat ja ammattitaitoiset" päättäjät. Eivät ainakaan tue menestyksen jatkumista.

Kyllä on hianoo olla Manselainen jääkiekon ystävä. Eihän täällä pelattu kun Suomen ensimmäinen jääkiekkomatsi (tammikuussa 1928) lähde: http://www.kotiseutukoulu.fi/melko/Ainoa.html, tehtiin Suomen ensimmäinen tekojäärata (Koulukatu 1956) lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Koulukadun_kenttä  ja Suomen ensimmäinen jäähalli (Hakametsä 1965) lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tampereen_jäähalli. Varsinainen kiakon suurkaupunki. Tai siis ollut joskus aikoinaan.

maanantaina, joulukuuta 03, 2012

Viikon kuva. 2011-2012 kollaasi

Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin tuli jälleen yksi vuosi täyteen viikon kuva projektia. Ja nyt on aika sanoa näkemiin sille projektille, ainakin hetkeksi, ja siirtyä uusien valokuvaus haasteiden pariin. Tässä vielä kaikki viikon kuva 2011-2012 projektin kuvat yhdessä ja samassa kollaasissa.

Viikon kuva. 2011-2012 kollaasi.

Viikon kuva. Viikko 48

Talvi tuli Tampereelle lumisateen ja kiristyvän pakkasen myötä. Tosin ei sitä lunta vielä hirveästi ole, mutta pakkanen paukkui jo ihan talvisissa lukemissa. Ja samalla kun saatiin talvi, niin saatiin jälleen päätökseen yksi vuosi viikon kuvia. 52 kuvaa on nyt taas tullut räpsittyä, eli kuva per viikko, joista toiset ovat onnistuneempia kuin toiset. Koko projektin tarkoitus oli vain saada itsensä kulkemaan kameran kanssa ja ottamaan niitä kuvia.

Ihan kiva projekti, mutta nyt on tullut aika kuopata se ja miettiä jotain muuta projektia valokuvaamisen suhteen. Näin toisena viikon kuva vuonna itselle on ainakin tullut välillä sellainen tunne, että kuvaaminen on välillä "pakkopullaa" ja silloin se ei enää ole antoisaa ja palkitsevaa. Tosin valokuvaamista en missään nimessä unohda ja kuvia tulee vielä tänne blogiinkin, mutta varmaankin hieman toisenlaiseen tahtii.

Viimeiseksi kuvaksi laitetaan nyt tälläinen panorama talvisesta Tesomajärvestä. Kuva on otettu Canon Powershot D10 digipokkarilla ja koottu yhdeksi Hugin-nimisellä panoramaohjelmalla.

"TESOMAJÄRVI" Sunnuntai 2.12.2012 klo 1459. Canon Powershot D10.


Tesomajärvi.

lauantaina, joulukuuta 01, 2012

Kiakkoo: SM-liiga Ilves vs KalPa

Tuli poikkeiltua Hakamettän kiakkoareenalla kattelemassa kiakkopeliä Ilves vastaan Kalpa. Tosin eihän pelissä paljon katseltavaa ollut, kumpikaan ei ollut oikeen parhaimmillaan. Ilveksen pelaajat eivät edes yrittäneet, tsemppi oli niin huonoa, eikä oikeen Kalpakaan käyttänyt pisteautomaattia hyväkseen. Lopputulos kun oli vain 0-4.

Ja kun aika kävi tylsäksi hallissa kaivoin taskusta Canon Powershot D10 pokkarin ja aloin näpsimään kuvia sillä. Alunperin oli tarkoitus vain katsella peliä ja nauttia hallin tunnelmasta, mutta vaikka oli perjantai-ilta ei tunnelmaa eikä oikeen peliäkään saatu aikaiseksi. Siis järkkäri ei kulkenut mukana, joten kuvat ovat sen mukaisia. 3x optinen zoomi ei oikeen riitä hallissa katsomosta kuvaamiseen, olisiko n. 105 mm vanhalla tavalla ilmoitettuna, eikä kuvaamisnopeuskaan ole kasosta. Viime laukaisemisen painamisesta kuvan ottamiseen on melkoinen, varsinkin nyt kun on tottunut urheilua kuvaamaan järkkärillä.

Tuttuun tapaan alla on muutama kuva kollaasissa ja samat kuvat yksittäisinä nurkkaus.net: stä.

Jääkiekon SM-liigaa Hakamettän kiakkoareenassa Mansessa kaudella 2012-2012, 30.11.2012.  Ilves vs. KalPa.

maanantaina, marraskuuta 26, 2012

Viikon kuva. Vko 47

Viikon kuva on itsetehdystä kynttilälyhdystä, jossa palaa lyhtykynttilä. Nopeasti napattu valokuva digipokkarilla. Lyhty itsessään on vuosia vanha, mutta edelleen hyvässä kunnossa. Puuosat ovat kuusta, lasiosat lasia ja metalliosat kuparia. Lasi on itse leikattu vanhasta ikkunalasista. Pystypuihin on jyrsitty urat pituussuunnassa. Yhdeltä osin lasi nousee ylös kynttilän vaihdon mahdollistamiseksi.

"KYNTTILÄLYHTY" Sunnuntai 25.11.2012 klo 1712. Canon Powershot D10. ISO: 80, Valotusaika: 0.8 sek, Aukko: 2.8, Polttoväli: 6.2 mm.

Kynttilälyhty

sunnuntaina, marraskuuta 25, 2012

Kiakkoo: III-div HC Nokia vs Panthers

Nyt kun II-divisioonan pelit ovat hetkellisesti tauolla Ikurin Vire Hockeyn osalta, se kun nousi Suomi-sarjaan, tuli käytyä Nokian jäähallissa katselemassa III-divisioonan peliä HC Nokia vs Panthers Lahdesta. Kovasti Nokian pojatkin yrittävät nousua ylöspäin, tavoitteena kaiketi Suomi-sarja kanssa. Ja kovasti pojat yrittivätkin, lopputulos 14-4 oli mairitteleva Nokialaisille. Mutta mutta, pitkä matka on vielä edessä edes sinne II-divisioonaan, ainakin kun vertaa eilen nähtyä peliä alkukauden II-divisioonan peleihin.

Jääkiekko kuitenkin on joukkuepeli, ja eikö se tarkoita sitä että koko joukkue pelaa yhteen. Siis kaikki hyökkää - kaikki puolustaa. Eilen nähdyssä kaikki kyllä hyökkäsi, mutta aina välillä taisi ainoa maalia puolustava olla maalivahti. Koko porukan pitäisi pelata täysillä molempiin suuntiin. Ja niitä vaihtovirheitä, ei yhtä eikä kahta, vaan oikeen urakalla. Puolustajat lähtevät vaihtoon kun vastustaja on tekemässä vastahyökkäystä, siitähän niitä läpi ajoja 1 vs 0 ja 2-3 vs 0 tulee.

Mutta jos jotain positiivista on sanottava, niin hermokontrolli piti todella hyvin molemmilla joukkueilla. Mitään tyhmää ja turhaa huitomista ja hakkaamista ei nähty, eikä oikeen mitään älytöntä rynnimistä ja toisen vahingoittamista. Niitä muutamaa ryntäämis- ja päähän kohdistuvaa taklaus-jäähyä lukuunottamatta, ja nekin tulivat melko "köykäisesti", olivat siis rangaistuksen arvoisia, mutta eivät mitenkään liian törkeitä tai vahingoittamistarkoituksessa tehtyjä. Ja maalinteko tuntuu onnistuvan, niin kuin lopputulos kertoo.

Tuttuun tapaan alla kuvakollaasi pelistä ja samat kuvat yksittäisinä nurkkaus.net sivustolla.

Jääkiekon III-divisioona HC Nokia vs Panthers Lahdesta 24.11.2012 Nokian jäähallissa.

maanantaina, marraskuuta 19, 2012

Viikon kuva vko 46

Viikon onnettoman kuvausmäärän, yhteensä nolla otettua kuvaa sunnuntai-iltaan mennessä, päätin kasata ruokapöydälle hyllystä löytyvät vanhat kamerani.  No eihän niitä ole kuin kolme kappaletta siellä hyllyssä, mutta kuitenkin. Tarkoitus oli ottaa "ryhmäkuva" vanhasta kalustosta. Ja pitihän siihen samaan nippuun vielä lisätä nyt käytössä oleva runko, mutta se nyt jäi kiiressä kaivamatta esiin. Toisaalta näillä kolmella on täytetty oma historia hylly, jotan ne sopivat samaan kuvaan.

Kyseessä ovat kamerat Nettar II 517/16, Voigtländer Prontor 250 S ja Canon EOS300V. Kuva itsessään oli vain nopea näpsy, ilman sen suurempiaa suunnitelmaa. Tosin kovasti tälläisiin kuviin kaipaisin jonkinlaista kuvaustelttaa tai muuta millä saisi peitettyä tausta turhat tavarat ja kiinnitettyä huomiota kuvauskohteisiin. Seuraava projekti taitaa olla tälläisen kuvausteltan tai miksi sitä nyt sanotaankaan rakentaminen. Luulisi että netistä löytyy jos jonkinlaista ohjetta tälläisenkin lisävarusteen rakentamiseksi.

"VANHEMPAA KALUSTOA" Sunnutai 19.11.2012 klo 2239. Canon Powershot D10. ISO: 400, Valotusaika: 1/5 sek, Aukko: 2.8, Polttoväli: 6.2 mm.

Vanhempaa kalustoa

maanantaina, marraskuuta 12, 2012

Viikon kuva vko 45

Tämän kertainen viikon kuva ja viikon kuva postaus tulee tälläisenä mobiili yrityksenä. Siis sekä kuva, että postus on tehty Samsung Galaxy SIII puhelimella ilman tietokoneen apua. Saa nyt nähdä miltä tämä kaikki näyttää sitten netin ihmeellisessä maailmassa.

Pikkupakkasella tuli kuvattua aamutuimaan jäätyneitä heinänkorsia. Kuvahan olisi ollut paljon näyttävämpi jos siihen olisi saanut mukaan hieman erilaisen taustan, mutta mennään nyt tällä. Kännykkäkameran pieni kenno ei ole kyllä omiaan taustan sumentamiseen. Eikä makrokuvausohjelmakaan oikeen täydellistä kuvaa tuota. Mutta kuva itsessään on näitä minun hetken mielenkiinnosta räpsittyjä kuvia. Joku toinen olisi saanut erilaisen kuvan aikaiseksi.

"SYKSYN HEINIÄ" Perjantai 9.11.2012 klo 0748. Samsung Galaxy SIII (GT-I9300). ISO: 1600, Aukko: 2.6, Valotusaika: 1/33 sek, Polttoväli: 3.7 mm.

Syksyn heiniä

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2012

Kiakkoo: II-div Ikurin Vire Hockey vs Uplakers


Jääkiekon II-divisioonaa Tesoman jäähallissa. Ikurin Vire Hockey vs Uplakers. 10.11.2012

Lauantaina pelattiin taas kiakkoo Tesoman jäähallissa, Ikurin Vire Hockey kohtasi Uplakersin Ylöjärveltä. Tiivis- ja kiihkeätunnelmainen peli päättyi Ikvin voittoon 9-2. Tosin häviöstään voi Ylöjärveläiset syyttää isolta osin vain oman hermokontrollinsa pettämistä ja siitä seuranneita jäähyjä. Ihan joukkueen kaikilla tasoilla, alkaen valmentajista. Pelissä tuskin on hirveästi sanomista, jos jäähypenkkiä kulutetaan kolmen pelaajan voimin yhtäaikaa.

Tuttuun tapaan yllä kuvakollaasi ja yksittäiset kuvat osoitteesta kuvat.nurkkaus.net ja sieltä Tapahtumia ja urheilua -kansio ja IkVi Uplakers -kansio.

perjantaina, marraskuuta 09, 2012

Nettisivujen sivulatausmäärä kasvussa

Nettisivujeni, siis www.nurkkaus.net, sivulatausmäärä on ollut kivassa ja myönteisessä kasvussa jo tässä hetken aikaa. Sivuston kävijämäärää ja sivunlatauksia on tilastoitu nyt käytössä olevalla menetelmällä vuodesta 2007. Ja itseasiassa pientä kasvua on ollut miltei koko tämän ajan. Tänä vuonna tulee melkoinen hyppäys vuositasolla sivunlautuksiin kun tilastot pomppaavat likelle 50 000 sivunlatausta. Se on mielestäni melko hyvä saavutus pelkällä harrastepohjalta pidetylle sivustolle, missä ei ole oikeastaan mitään erikoista.

Sivulataukset vuosilta 2007 - 2012.
Isoin kiitos tämän vuoden sivunlatauksista kuuluu varmastikin valokuville, ja niissä varsinkin Ikurin Vire Hockey jääkiekkopeleistä ottamilleni kuville. Alunperin jäähallissa kuvaamisen harjoitteluna alkanut "oman" joukkueen kuvaaminen, on pikkuhiljaa johtanut siihen että taidan olla joukkueen "hovikuvaaja". Tosin kyllähän kuvissa on myöskin vierasjoukkueiden pelaajia ja tapahtumia, ei pelkästään Vireen juttuja. Pyrin pääsemään, omien töiden niin salliessa, paikalle kotipeleihin ja mahdollisuuksien mukaan vieraspeleihinkin. Joka ottelussa tulee otettu 200-300 valokuvaa, josta 20-40 pääsee esille nurkkaus.net :n valokuvagalleriaan. Ja sieltä ne sitten leviävät Vireen nettisivujen ja erilaisen sosiaalisen median kautta erilaiselle katsojakunnalle.

Tässä alla vielä pylväikkö tämän vuoden sivunlatauksista. Jääkiekkokauden alettua huomaa helposti piikin tilastoissa.

Sivulataukset vuonna 2012, kuukaudet Tammikuusta Lokakuuhun.


maanantaina, marraskuuta 05, 2012

Viikon kuva vko 44

Jatketaan näitä lumen yllättämien kasvien kuvia täällä blogissa. Sen verran kauan maassa pysyi edellisin lumisade, että ohikulkiessani huomasin nämä Mustamarja-aronia marjat lumipeitteen alla. Siitä sitten nopeasti kuvaa näppäämään, tällä kertaa kännykällä. Kännykkä ei oikeen sumentanut taustaa, niin kuin järjestelmäkameralla otetussa kuvassa olisi tapahtunut. Enkä oikeen kuvankäsittelyssäkään viitsinyt taustaa alkaa sumentamaan.

"MUSTAMARJA-ARONIAN MARJAT PAKASTUMASSA" Maanantai 29.10.2012 klo 1554 Samsung Galaxy SIII (GT-I9300). ISO: 250, Valotusaika: 1/33 sek, Aukko: 2.6, Polttoväli: 3.7mm.
Mustamarja-aronia marjat pakastumassa.

maanantaina, lokakuuta 29, 2012

Viikon kuva vko 43

Etenevä syksy luo uusia ja erilaisia mahdollisuuksia kuvaamiseen. Luonto ja ympäröivä valo muutuu, ja voi olla että vanhoja tuttuja asioita alkaa nähdä mitä erilaisimmista näkökulmista. Omalle kohdalle sattui arjen kiireen tuoksinnassa tälläinen erilainen näkymä kohdalle.

Täällä Tampereella satoi ensilumi maahan viime viikolla ja siinä kaikessa tohinassa törmäsin talon takapihalla ruusupuskiin, joissa oli vielä muutama sinnikäs kukka kukkimassa. Tai eiväthän ne varmaan enää kuki kukkimalla, vaan kukat olivat syystä tai toisesta jääneet kiinni varteensa ja pikku pakkanen oli päässyt ne kylmettämään ja lumi peittämään, niiden kuitenkaan menettämättä väriään. Ei muuta kuin touhut hetkeksi seis ja kamera käteen, lähikuvaa ottamaan ruusuista.

"RUUSUT JA LUMI" Perjantai 26.10.2012 klo 0828. Canon Powershot D10. ISO: 80, Valotusaika: 1/60 sek, Aukko: 8.0, Polttoväli: 6.2 mm, salama käytössä.

Ruusu ja lumi

sunnuntaina, lokakuuta 28, 2012

Kiakkoo: II-div. Ikurin Vire Hockey vs. Fortuna

Tuplapeli viikonlopun sunnuntain peli palattiin launtain tapaan Tesoman jäähallissa Tampereella. Ikurin Vire Hockey kohtasi Oriveden Fortunan, jonka oli voittanut keskiviikkona 24.10. Orivedellä. Eli revanssin mahdollisuus Oriveteläisillä.

Vanhaan tuttuun tapaan tässä blogissa kuvakollaasi kuvista ja kuvat yksittäisinä nurkkaus.net:ssä.

Jääkiekon II-divisioonaa Tesoman jäähallissa kaudella 2012-2013. Ikurin Vire Hockey vs. Oriveden Fortuna.

lauantaina, lokakuuta 27, 2012

Kiakkoo: II-div. Ikurin Vire Hockey vs LeKi II

Tuplapeli viikonloppu Tesoman jäähallissa II-divisoonan hämeenlohkossa Ikurin Vire Hockeyn osalta ja sen ensimmäinen peli LeKi II:sta vastaan. Nopeasti vain kuvat blogiin ja sunnuntaista peliä odottamaan.

Vanhaan tuttuun tapaan tässä kuvakollaasi ja linkki kuviin nurkkaus.net:ssä.

Jääkiekon II-divisioonaa kaudella 2012-2013 Tesoman jäähallissa, Tampereella. Ikurin Vire Hockey vs. LeKi II.

maanantaina, lokakuuta 22, 2012

Viikon kuva vko 42

Päästiin hieman irrottautumaan tästä Mansen harmaasta säästä ja elämänmenosta ja tehtiin viikonloppureissu Tallinnaan. Tosin ei siellä ollut paljon sen kirkkaanpaa, mutta ainakin erilaista elämän menoa sai hetkin nauttia. Vaikka tarkoitus oli ottaa aikaa itselleen ja perheelle, tuli pikkupokkari otettua silti mukaan. Niin kuin aina.

Enkä oikeen voinut vastustaa kiusausta ja nousta hissillä Hotelli Virun ylimpään kerrokseen iltasella ja kuvata valoissa kylpevää Tallinnaa vähän korkeammalta. Tosin sää oli sateinen ja harmaa, joka aiheutti oman sävynsä kuviin. Kirkkaalla pikku pakkassäällä olisi voinut saada hyviäkin kuvia aikaiseksi. Ihan katolle en päässy kuvaamaan, mutta 22. kerros ja siellä oleva tupakkaparveke kelpasi minulle. Onneksi taskussa kulki Gorillapodin pikkujalusta, jolla sai Canon Powershot D10 pokkarin kaiteeseen kiinni, ja kameran yöohjelma peliin. Pitkiä valotusaikoja pääsi kokeilemaan ja haarukoimaan.

"TALLINNA BY NIGHT" Lauantai 20.10.2012 klo 2118. Canon Powershot D10. ISO: 100, Valotusaika: 4.0 sek, Aukko: 3.5, Polttoväli: 9.7 mm.

Tallinna by night.

maanantaina, lokakuuta 15, 2012

Viikon kuva vko 41

Suomen kansallispuistojen kiertäminen jatkui Tampereen ympäristössä käynnillä Isojärven kansallispuistossa Kuhmoisissa, n. 100 km päässä Tampereesta. En ole aikaisemmin ko. kansallispuistossa käynyt. Pääsääntöisesti Tampereen ympäristön kansallispuistoista tulee ihmisille mieleen Seitseminen ja Helvetinjärvi, jotka ovatkin ne kuuluisemmat kansallispuistot Pirkanmaalla. Ja ne ovat samalla ne vierailuimmat kansallispuistot, ja sitä kautta rakenteeltaan ja ympäristöltään hieman enemmän "laitetut", jotta kestäisivät kävijämäärät.

Isojärven kansallispuisto on enemmän "metsämainen", puustoltaa sekametsää ja poluiltaa kapeahkoa ja vähemmän kuljettua. Mutta niin vaan täältäkin löytyy hienoja maisemia ja niitä päiväretkeilijöiden kaipaamia nuotiopaikkoja.

"OSMANKÄÄMEJÄ" Sunnuntai 14.10.2012 klo 1359. Canon EOS400D ja EF 75-300. ISO: 200, Valotusaika: 1/60 sek, Aukko: 5.6, Polttoväli: 300 mm.

Osmankäämejä

lauantaina, lokakuuta 13, 2012

Kiakkoo: II-div. Ikurin Vire Hockey vs. HPK-inkkarit

Jääkiekon II-divisioonan Hämeen lohko jatkui Tesoman jäähallissa Tampereella, ottelulla Ikurin Vire Hockey vs. HPK-inkkarit. Sen enempää runoilematta laitetaan tähän alle tuttuun tapaan kuvakollaasi ja linkki yksittäsiin kuviin, nurkkaus.net:in puolelle.

Jääkiekon II-divisioonan ottelu Ikurin Vire Hockey vs. HPK-inkkarit, Tesoman Jäähallissa Tampereella 13.10.2012.

maanantaina, lokakuuta 08, 2012

Viikon kuva vko 40

Aina välillä tulee tutuissakin paikoissa kummallisia oivalluksia kuvata uudelleen ja uudelleen samaa kohdetta, jota on aikaisemminkin kuvannut. Minulle yksi tälläinen kohde on Tohloppijärvessä Tampereella sijaitseva Tohloppisaari. Siitä taitaa olla tässäkin blogissa useampi kuva, eri vuodenaikoina otettuna kuitenkin. Yksi parhaista, ainakin omasta mielestäni, taitaa olla Tohloppisaari syksyllä kuva. Yksi syy siihen, että maisemakuvat kuvaavat tätä kohdetta on se, että koiralenkit kulkevat useasti näillä paikkeilla.

Tämän kertaisessa viikon kuvassa Tohloppisaari on syksyisessä ruskassaan. Kuvattu kokeellisesti Samsung Galaxy SIII kännykällä ja sen HDR ohjelmatilalla.

"TOHLOPPISAARI RUSKASSA" Keskiviikko 3.10.2012 klo 1255. Samsung Galaxy SIII.

Tohloppisaari ruskassa.

lauantaina, lokakuuta 06, 2012

Kiakkoo: II-div. RuoSkA vs Ikurin Vire Hockey

PHP areena Ruovedellä oli perjantain 5. lokakuuta tapahtumapaikkana kun II-divisioonan Hämeen lohkossa 2 kohtasivat RuoSkA ja Ikurin Vire Hockey. IkVin peli oli paljon parempaa ja tehokkaampaa kuin keskiviikkona Pirkkalassa. Ja IkVi vei voiton lukemin 2-10.

Ruoveden pieni halli kuuluu jälleen kategoriaan huono paikka kuvata. Se sama kalaverkko kummittelee täälläkin niinkuin näissä muissakin edellisissä pikkuhalleissa.

Alla tuttuun tapaan kuvakooste ja sen kuvat yksittäisinä nurkkaus.net:ssä.

RuoSkA vs Ikurin Vire Hockey, PHP Areena Ruovesi 5.10.2012

torstaina, lokakuuta 04, 2012

Kiakkoo: II-div. Pirkkalan Pingviinit vs Ikurin Vire Hockey

Jääkiekko kooste jatkuu jälleen II-divisioonan pelillä Pirkkalan jäähallista. Vastakkain olivat oman lohkonsa tähän asti häviöttä pelanneet Pirkkalan Pingviinit ja Ikurin Vire Hockey. Tiukkaa vääntöä odottelin. Pirkkalan jäähalli on muuten yhtä huono paikka kuvata pelejä kuin Valkeakosken Wareenakin. Kumpaakin kun kiertää kalaverkko, joka aiheuttaa kuviin niitä häiriöitä ja kummia varjoja. Mutta ei voi mitään. Ei sen laitapleksinkään läpi kummosia kuvia saa. Kumpi on sitten se huonompi vaihtoehto? Itse kuvaan kuitenkin sen kalaverkon läpi.

Tuttuun tapaan alla kuvakollaasi ottelun kuvista ja yksittäiset kuvat löytyvät nurkkaus.net:stä.

Pirkkalan Pingviinit vs. Ikurin Vire Hockey, Pirkkalan jäähalli. 2.10.2012

maanantaina, lokakuuta 01, 2012

Viikon kuva vko 39

Uudenmaan Karoliinit kävivät esiintymässä Tampereella Kuninkaan päivillä. Mukana oli aikakauden äkseeräystä ja tottakai kunnialaukaukset paikalle tulleen Kuninkaan kunniaksi. Vaikka piilukkomusketilla ampuessa luulisi olevan aikaa kuvata laukausta, ei hyvän kuvan ottaminen oikeen onnistunut. Eikä tilannetta oikeen helpottanut se, että ryhmä ampui vain kaksi laukausta. Kuninkaan kärryjä vetänyt hevonen ei oikeen kestänyt pauketta.

Olisin halunnut sellaisen kuvan, missä näkyy koko musketti ja kiväärin suusta olisi näkynyt lieskat ammuttaessa. Vaikka otin kuvia sarjakuvauksella ei ensimmäiseltä ampumiskerralta jäänyt sellaista kuvaa kennolle. Ajoitus ei vain ollut kohdillaan. Toisella kerralla päätin sitten zoomata kameran piilukon tietämille ja yrittää samaan. Siitä kerrasta jäi kennolle alla oleva kuva. Tosin tätäkin kuvaa tekisi mieli käyttää kuvankäsittelyohjelmassa ja poistaa siitä kuvassa näkyvä kello. Ei oikeen sovi aikaudelle, eikä Uudenmaan Karoliinien ohjeisiinkaan. Nykyaikaisia varusteita kun ei pitäisi näkyä varustuksen alta.

"TULTA" 29.9.2012 klo 1109 Canon EOS400D ja EF 75-300. ISO: 400, Valotusaika: 1/100 sek, Aukko: 5.6, Polttoväli: 300mm.

TULTA

lauantaina, syyskuuta 29, 2012

Kuninkaan päivä 2012

Lokakuussa 1779 Ruotsin kuningas Kustaa III perusti Tampereen kaupungin. Jo paria vuotta aikaisemmin Tampereesta oli tullut kauppapaikka. Tästä lähti Tampereen kaupunki nousuun ja kehittymään siihen pisteeseen missä se nyt on. Tämän tapahtuman kunniaksi järjestettiin kaikenlaista ohjelmaa keskustassa. Ja jopa itse Kuningas Kustaa III ilmestyi hevosvaunuilla paikalle. Kuninkaan kunniaksi paikalla oli myös osasto Uudenmaan Karoliineista ajan mukaisine varusteineen. Piilukko musketit, miekat ja asut päällä,  rummunpäristäjä ja pillipiipari tahdittivat joukkoja. Ja tottakai kaksi kunnialaukausta kuninkaan kunniaksi, kolmaskin olisi tullut mutta kuninkaan kärryjä vetävä hevonen ei sitä enää olisi kestänyt.

Alla kuvakollaasin muodossa muutama valokuva, ja kuvat yksittäisinä löytyvät nurkkaus.net:stä.

Kuninkaan päivä, Tampereen Keskustorilla 2012.

maanantaina, syyskuuta 24, 2012

Viikon kuva vko 38

Jäähallissa kuvaaminen aiheuttaa omat vaikeutensa. Nopeisiin tilanteisiin ei valo yleensä riitä, ei ainakaan näillä harrastelijatason objektiiveillä. Joutuu nostamaan ISO arvoa oman kameran maksimiin ja silti osassa kuvissa näkyy liike epäterävänä. No, joissain kuvissa epäterävyys voi olla toivottavaakin. Valkotasapainon kanssa saa olla tarkkana, ja yleensä kuvia joutuu säätämään vielä kuvankäsittelyohjelmalla jälkikäteen. Lisäksi nopeat tilanteet aiheuttavat sen, ettei horisontti ole aina suorassa. Sekin vaatii hieman kuvankäsittelyä.

Ja varsinkin Wareenassa, Valkeakosken jäähallissa, ongelmaksi muodostui kenttää ympäröivä kalaverkko. Se muodosti melkoisia varjoja ja ylimääräsiä kuvioita kuviin. Niin kuin alla olevassa kuvassakin.

"LAITAA PÄIN" Lauantai 22.9.2012 klo 1808. Canon EOS400D ja EF 75-300. ISO: 1600, Valotusaika: 1/250 sek, Aukko: 5.6, Polttoväli: 180mm .
Laitaa päin.

sunnuntaina, syyskuuta 23, 2012

Kiakkoo: II-div. Kiekko Ahmat vs. Ikurin Vire Hockey

Kauden 2012-2013 pelit Suomikiekon II-divisioonan parissa tuli avattua Ikurin Vire Hockeyn vieraspelissä Valkeakoskella Kiekko-Ahmoja vastaan.  Tästä on hyvä jatkaa kokemusten keräämistä pelien kuvaamisen suhteen. Tosin Valkeakosken jäähalli Wareena oli kuvaamisen suhteen huonoimmasta päästä näistä halleista, joissa on tullut kuvailtua. Pääsihän siellä melko lähelle tapahtumapaikkaa, eli katsomo on kentän vierellä. Mutta kenttää ympäröi turvallisuussyistä kalaverkko joka puolelta. Tämä siksi, ettei kentältä lentelevät kiekot vahingoita katsomossa olevia. Mutta kalaverkot aiheuttavat sen, että valokuvissa näkyy häiritseviä raitoja, varjoja tai sitten selvä verkko kohteen päällä. Tämänkin pelin kuvissa on verkon aiheuttamat varjot.

Yksi näiden alasarjan pelien hauskoista puolista ovat katsojat. Jotenkin tuntuu, että näissä peleissä nousee tunteet vielä enemmän esiin kuin korkeamman sarjatason peleissä. Vai johtuuko tunne vain siitä, että väkeä ei ole niin paljon katsomossa, pääsevät mielipiteet ja tunteet herkemmin esille? Nytkin pelin tuoksinta toi esiin jos jonkinlaista kommenttia, pääasiassa tuomareita ja vastustajaa loukkaavaa ja pilkkaavaa. Kyllähän vastustajaa saa ja pitääkin mollata ja tuomareitakin siinä sivussa, mutta henkilökohtaisuuksiin meno ja ulkonäön haukkuminen on vähän eri asia.

Tällä kertaa katsomossa tuntui olevan kuuma peruna kun taklataan liian lujaa. Onko sitten olemassa liian lujia taklauksia? Mielestäni ei, mutta on kyllä sääntöjen mukaisia taklauksia ja sitten on rumia taklauksia ja sitten on vielä taklauksia, joiden ainoa tarkoitus on satuttaa tai loukata toista. Näistä taklaustyypeistä ne rumat ja tahallaan vahingoittavat taklaukset ovat niitä jotka tuomareiden pitäisi poimia pois. Ja aivan samallalailla valmentajien pitäisi painottaa pelaajille tälläisten taklausten välttämistä. Toinen kuuma peruna on pelin puhaltaminen poikki kun jotakuta sattuu. Kun heittäytyy lujan lyöntilaukauksen eteen ja kiekko sattuu osumaan pahaan paikkaan niin sattuuhan se. Mutta pitääkö tuomarin heti puhaltaa peli poikki? Säännöissä on tähän vastaus: Osa 4, sääntö 416a "Jos pelaaja on loukkaantunut siten, että hän ei voi jatkaa peliä tai mennä omalle pelaajapenkilleen, peli katkaistaan, kun loukkaantuneen pelaajan joukkueella on kiekko hallussaan, ellei joukkue ole maalintekotilanteessa." Ja tässä kohtaa tuomarit toimivat pelissä aivan oikein. Peli puhallettiin heti poikki kun kiekko oli loukkaantuneen pelaajan joukkueen hallussa.

Itse pelistä sen verran, että tälläkin kaudella taitaa Ikurin Vireen kompastuskivet olla yksin yrittäminen, hermokontrolli ja maalivahdin seikkailu siellä sun täällä pelin aikana. Tässäkin pelissä nähtiin kaikki nämä kolme kompastuskiveä, ja ne meinasivat kaikki viedä voiton IkVi:ltä. Toivottavasti peli saadaan näiltä osin kuosiin, niin kausi suosii IkVi:ä ja matka kohti I-divisioonaa voi kulkea hyvillä mielin.

Ainiin niitä valokuvia pelistä. Tuttuun tapaan alla kollaasi kuvista, ja kuvat yksittäin voi käydä katsastamassa nurkkaus.net:in sivuilta, täältä.

Kiekko-Ahmat vs Ikurin Vire Hockey, Valkeakoski Wareena 22.9.2012.

maanantaina, syyskuuta 17, 2012

Viikon kuva vko 37

Syksyn satoa näin kuvan kera. Tosin tänä syksynä ei ole hirveästi luonnossa puolukoita näkynyt. Jotain kuitenkin, ja ikuistin ne näin kameralla.

"PUOLUKKA" Keskiviikko 12.9.2012 klo 1401 Canon Powershot D10. ISO: 400, Valotusaika: 1/30 sek, Aukko: 2.8, Polttoväli: 6.2mm.

Puolukka

maanantaina, syyskuuta 10, 2012

Viikon kuva vko 36

Sain ensimmäisiä oikeen hyvin onnistuneita ilotulituskuvia aikaiseksi lauantaina 8. syyskuuta, kun Särkänniemen huvipuisto vietti päätösjuhliaan. Tällä kertaa olin oikein varustautunut ilotulitusten kuvaamiseen jalustalla ja miettimällä kuvaamispaikkaa etukäteen. Nyt ei otettu pikkupokkarilla käsivaralta kuvia väkijoukosta.

Paikka oli siis etukäteen mietitty, Reuharinniemi Lentävänniemessä. Siitä kuvaamalla Näsijärven selän yli Särkänniemeä pitäisi saada kuviin sekä raketteja, että kaupungin rakennuksia. Ja tulihan kuviin molempia. Hirveästi en ruvennut kuvauksen aikana valotusaikaa säätelemään, vaan se sai olla 1 sekunnin paikkeilla. Ja käytin kuvaamisessa lankakaukaisinta. Kuvia otin sitä mukaan kun kamera niitä kerkisi ottamaan ja vasta kotona raakkasin kuvista "parhaimmat" päältä. Mutta jälleen kerran nuomasin, että kahden kameran käyttäminen yhtäaikaa on melko hankalaa. Vaikka molemmat olivat jalustalla, niin silti kuvaamisesta ei meinannut oikeen tulla mitään.
.
"ILOTULITUS SÄRKÄNNIEMESSÄ" Lauantai 8.9.2012 klo 2053. Canon EOS400D ja EF 75-300. ISO: 100, Valotusaika: 1.0 sek, Aukko: 4.5, Polttoväli: 135mm.

Ilotulitus Särkänniemessä.

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2012

Särkänniemen kesänpäättäisilotulitus

Syksy saapui ja sen mukana loppui Suomesta suurin osa tapahtumista ja huvittelupaikat sulkivat ovensa. Niin myös täällä Tampereella kun Särkäniemen huvipuista oli viimeistä kertaa kokonaisuudessaan auki tälle kaudelle. Päätöspäivän kunniaksi Särkänniemi järjesti perinteisen ilotulituksen. Ja pitihän sitä, sään salliessa käydä katsomassa.

Tätä ilotulitusta emme kuitenkaan menneet seuraamaan paikan päälle, vaan katselu paikaksi valikoitui tänäkin vuonna n. 5 kilometrin päässä Särkänniemesta oleva Lentävänniemen Reuharinniemi. Sieltä pystyi katsomaan Näsijärven avoimen sälän yli Särkänniemeen ja ilotulitusta pääsi seuraamaan ilman sen suurempia esteitä. Ja kuvauksen kannalta ajattelin saavani kuviin myös Särkänniemen rakennuksia tai taustalla olevia Tampereen kaupungin rakennuksia. Paikan valinta oli oivallinen, pääsin aivan järven rantaan virittelemään kamerat jalustoille, eikä tarvinnut välittää väkijoukosta. 

Videokuva on kuvattu jalustalla olevalla Canon Legria HFR17 videokameralla ja still-kuvat jalustalla olevalla Canon EOS400D ja EF75-300 kameralla. Kamerassa oli kiinni vielä lankalaukaisin. Kivinen ja kuoppainen järvenranta aiheutti tosin ongelmia saada jalustat aivan vaateriin, joten osassa kuvissa on jouduttu kuvankäsittelyllä korjaamaan horisonttia suoraksi.

Kesän päättäjäisilotulitus Tampreen Särkänniemesä.
Kuvat yksittäisinä löytyvät nurkkaus.net:stä.


maanantaina, syyskuuta 03, 2012

Viikon kuva vko 35

Syksy tuo tullessan taas erilaisia valokuvaus mahdollisuuksia. Maisemat muuttavat väriään ja aurinko ei välttämättä enää paista niin "korkealta ja kovaa" vaan valo muutuu pehmeämmäksi aikaisemmin illalla. Myös syksyn sateet tuovat uusia mahdollisuuksia kameran käytöön. Täytyy vaan ottaa itseää niskasta kiinni ja lähteä rohkeasti katsomaan uusia kuvausmahdollisuuksia.

Tämän kertaisessa viikon kuvassa, joka on otettu nopeasti otettu pokkariräpsy, on mielestäni jotain mielenkiintoista. Kuitenkin sellaista jota en tällä kameralla oikeen kunnolla onnistunut tallentamaan. Kävelin tavanomaisella koiralenkillä lehtometsän keskelle tehdyllä kävelytiellä ja sivusilmällä huomasin auringon tuovan esiin sateen jälkeistä sumua tai kosteutta puiden keskellä. Siitä piti sitten mukana olevalla kalustolla napata kuva ja toivoa parasta. Tarkoituksena oli saada mukaan puita ja kasvillisuutta sekä aurinko tai ainakin sen valo. Mutta pääkohteena piti olla maastossa leijuva sumu. Sitä en oikeen kunnolla saanut tähän kuvaan ikuistettua. Mutta yritys hyvä, ja harjoittelemalla oppii.

"AURINKO LEHTOMETSÄSSÄ" Maanantai 27.8.2012 klo 1431. Canon Powershot D10. ISO: 80, Valotusaika: 1/25 sek, Aukko: 2.8, Polttoväli: 6.2 mm.

Aurinko lehtometsässä

sunnuntaina, syyskuuta 02, 2012

Kiakkoo: European Trophy Tappara-TPS

Alla kuvakooste Tapparan European Trophyn pelistä TPS:ää vastaan. Jatkoaika tappio tästä pelistä, joka oli joukkueelta kaiken kaikkiaan melko tehotonta yritystä. Paikkoja ja yritystä oli melkoisesti, mutta viimestely oli todella ala-arvoista. Samoin kuin syöttöpeli, melkoinen määrä syöttöjä meni hukkaan ja sitä kautta hyökkäyksien viimeistely oli pilalla. Yritystä oli, mutta TPS taisi tulla astetta lujempaa tähän peliin.

Tosin tällä kertaa on pakko todeta, että oli pitkästä aikaa surkein tuomarikaksikko jota olen peleissä nähnyt. Kaksikko Jussi Leppänen-Anssi Salonen onnistuivat saamaan pelistä aikaiseksi melkoisen torikokous tapahtuman, jossa nyrkit heiluivat ja tuomarilinja oli ailahtelevaa ja sekalaista. En mitenkään epäile esim. Tappara Ville Niemisen ulosajoa ja sitä edeltänyttä ryntäysjäähyä, molemmat olivat ansaittuja ja oikeudenmukaisia. Mutta oli aika hyvä oikee yläkoukku Villeltä, vaikka ei osunut aivan täydellisesti. Mutta muuten tuomarilinja oli ainakin omaan silmääni melkoista vaihtelua ja ailahtelua.

Kollaasissa näkyvät kuvat ovat yksittäisinä nurkkaus.net:ssä.

European Trophy 2012. Tappara-TPS, Hakamettän kiakkoareenalla.

maanantaina, elokuuta 27, 2012

Viikon kuva vko 34

Tämän viikkoinen viikon kuva tulee Kanta-Hämeestä, Jokioisten museorautatien varrelta. Museorautatie kulkee Humppilasta Minkiöön, jossa on museorautatien pääpaikka, ja sieltä Jokioisiin. Radalla pääsee yleensä kapearaiteisen höyryveturin kyytiin, sen vetäessä erilaisia vaunuja perässää. Viime viikonloppuna oli tämän kesän viimeinen aikataulun mukainen sunnuntai-ajelu, joten päätimme käydä kokeilemassa miltä höyryveturi kyyti tuntuu.

Tosin meille kävi niin kuin aina, kun matkustan junalla. Höyryveturi meni rikki, aikataulut pettivät ja paikalle tullut dieselveturi myöhästytti aikataulua melkoisesti. Tosin matkaan päästiin ja reissuta nautittiin, mutta ensikesänä täytyy varmaan mennä uudestaan, jos vaikka pääsisi sen höyryveturin kyytiin.

Kuva itsessään tulee tyypillisestä vanhan-ajan maalaismaisemasta, ja toi ainakin itselle hieman nostalgista "vanhan-ajan" tunnelmaa. Radan vieressä kulki sähköjohdot tai puhelinlangat tolppien varassa, aivan niin kuin silloin ennen vanhaan kun vietin kesiä maaseudulla.

"PUHELINLANGAT LAULAA..." Sunnutai 26.8.2012 klo 1220. Canon EOS400D ja EF-S 18-55. ISO: 200, Valotusaika: 1/500 sek, Aukko: 16.0, Polttoväli: 55mm.

Puhelinlangat laulaa...

maanantaina, elokuuta 20, 2012

Viikon kuva vko 33

Hassusti sattuvat nämä valokuvaukset aina päällekkäin. Tälläkin viikolla oli kuvattavaa vaikka millä mitalla, ja niistä sitten valittavana kuva tähän viikon kuva postaukseen. Ja sitten jollain viikolla täytyy oikeen ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä etsimään kuvattavaa, vähän niinkuin pakolla kuvata jotain, että saisi tuoreita kuvia blogiin. Tänä vuonna olen todellakin yrittänyt saada joka viikko jonkinlaisen kuvan aikaiseksi, ettei tarvitsisi turvautua arkistojen aarteisiin. Vaikka kyllähän sieltäkin varmaan löytyy jos jonkinlaista kuvaa tänne laitettavaksi.

Viikko oli melkoisen tapahtuma rikas, oli jääkiekkopeliä ja festivaaleja. Joten mitään rauhallista ja seesteistä kuvaa on tälle viikolle turha odottaa. Pitkän harkinnan päätteeksi laitetaan viikon kuvaksi jääkiekkoaiheinen kuva Tappara-HC Pardibice pelistä. Siinä Tappara juhlii yhtä maaleistaan.

"SIELLÄ LEPÄÄ" Perjantai 17.8.2012 klo 2017. Canon EOS400D ja EF 75-300. ISO: 1600, Valotusaika: 1/320 sek, Aukko: 6.3, Polttoväli: 190mm.

Siellä lepää.

lauantaina, elokuuta 18, 2012

Ylis'Festarit 2012

Ylis'Festarit 2012 Ylöjärven Ylisillä on onnellisesti ohitse. N. 3000 katsojaa nautti mahtavasta säästä ja hyvistä artisteista. Esiintyjinä olivat tänä vuonna: Haloo Helsinki, Rockwalli, Erin ja Apulanta.

Tuttuun blogin tapaan tähän tulee vain kollaasi kuvista. Yksittäiset kuvat on nähtävillä joko Picasassa tai nurkkaus.netissä.

Ylis'Festarit 2012 Ylöjärven Ylisillä. Esiintyjinä: Haloo Helsinki, Rockwalli, Erin ja Apulanta.

perjantaina, elokuuta 17, 2012

Kiakkoo: European Trophy Tappara - HC Pardubice

Vuoden 2012 European Trophy aloitettiin Tapparan osalta pelillä viime vuoden Tsekin liigan mestaria, HC Pardubiceä, vastaan. Komealla 4-1 voitolla saatiin kausi auki, vaikka peli ei vielä kaikilta osin huippuluokan kiekkoa ollutkaan. Varsinkin ylivoimapeli takkuili.

Alla kuvakollaasi pelin kuvista. Ja yksittäiset kuvat joko Picasassa tai nurkkaus.netissä.

European Trophy 2012. Tappara - HC Pardubice Hakamettän kiakkoareenalla.

tiistaina, elokuuta 14, 2012

Historiaa lähiympäristössä

Vuosien 1902-1964 aikana Pitkäniemen vanhalle hautausmaalle Nokialle haudattiin 426 Pitkäniemen sairaalan potilasta. Hautausmaa on vielä olemassa Nokialla Sarpatintien varrella olevassa metsikössä. Tosin paikka on jonkin verran metsittynyt ja ränsistynyt ja päässyt huonolle "hapelle", mutta muutamia hautakiviäkin sieltä vielä löytyy. Joskus muinoin ei kaiketi ns. "hullujen huoneen" ihmisiä saanut haudata kirkolliselle hautausmaalle, joten näille piti tehdä oma hautausmaa. Vai onko hautausmaan olemassa ololle jokin muu syy?

Hautausmaan portit sijaitsevat alla olevassa kartassa vihreän nuolen kohdalla. Portin koordinaatit ovat: N61°29.095' E23°34.177'. Paikan läheisyydessä ei ole pysäköintitilaa autoille. Hautausmaan läheisyydessä, sen pohjoispuolella olevalla mäellä sijaitsee ensimmäisen maailman sodan aikaisia juoksuhautoja.


Näytä suurempi kartta

Poikkeilin katsomassa missä kunnossa hautausmaa on näin elokuussa 2012. Alla muutama kuva paikasta. Paikkahan on hautausmaa, joten kulkiessanne siellä muistakaa kunnioittaa vainajia.

Sarpatintie Nokia ja Pitkäniemen hautausmaalle lähtevä hiekka tie.

Hiekkatien alussa on tälläinen puomi

Pitkäniemen vanhan hautausmaan portit. Koordinaatit: N61°29.095' E23°34.177'

Pitkäniemen vanha hautausmaa.

Pitkäniemen vanha hautausmaa.

Pitkäniemen vanha hautausmaa.

Pitkäniemen vanha hautausmaa.

Pitkäniemen vanha hautausmaa.

Pitkäniemen vanha hautausmaa.

maanantaina, elokuuta 13, 2012

Viikon kuva vko 32

"VALAISEVIA YÖPILVIÄ" Torstai 9.8.2012 klo 0212. Canon PowerShot D10. ISO: 200, Valotusaika: 15.0 sek, Aukko: 2.8, Polttoväli: 6.2mm.

Valaisevia yöpilviä

sunnuntaina, elokuuta 12, 2012

Ikuri Rock 2012

Ikurin Virelässä Vire Hockeyn järjestämä Ikuri Rock kuvina. Esiintyjinä Tommi Pehmee, Rockwalli, HauliBros ja Mikko Alatalo sekä Pate Mustajärvi & Mustaakin Mustempi. Tuttuun tapaan blogissa kuvakollaasi ja kollaasin alla linkit kuvagallerioihin.

Ikuri Rock 2012
Yksittäiset kuvat löytyvät näistä gallerioista. Molemmissa samat kuvat: Picasa tai nurkkaus.net

perjantaina, elokuuta 10, 2012

Kiakkoo: Tappara-Ilves, harjoitusottelu

Hakamettän kiakkoareenalla pelattiin harjoitusmatsi paikallisjoukkueiden välillä. Tappara ja Ilves mittailivat toistensa kuntoa näin 5 viikkoa ennen kauden alkua. Ottamatta sen kummemmin kantaa peliin tai sen lopputulokseen laitetaan muutamat valokuvat matsista näytille. Taas tuttuun blogin tapaan tähän tulee vain kollaasi kuvista, ja yksittäiset kuvat voi käydä katsomassa picasassa tai nurkkaus.netissä.

Tappara-Ilves, harjoitusottelu Hakamettän kiakkoareenalla.

torstaina, elokuuta 09, 2012

Reino-tossupalloa Ikurin Virelässä

HC Ikurin Vire ja FC Pispalan tohvelisankarit kohtasivat, ja ratkoivat Mansen paremmuutta, Reino-tossupallon parissa Ikurin Virelässä. Tässä "leikkimielisessä" futismatsissa pelattiin Reino tossut jalassa futista. Sen enempää kirjoittelematta annataan kuvien puhua puolestaan.

Reino-tossupalloa HC Ikurin Vire vs FC Pispalan tohvelisankarit, Ikurin Virelässä.
Blogista tuttuun tapaan yllä kollaasi kuvista ja kaikki kuvat yksittäisinä ja isompina näistä linkeistä: picasa tai nurkkaus.net.