lauantaina, joulukuuta 01, 2012

Kiakkoo: SM-liiga Ilves vs KalPa

Tuli poikkeiltua Hakamettän kiakkoareenalla kattelemassa kiakkopeliä Ilves vastaan Kalpa. Tosin eihän pelissä paljon katseltavaa ollut, kumpikaan ei ollut oikeen parhaimmillaan. Ilveksen pelaajat eivät edes yrittäneet, tsemppi oli niin huonoa, eikä oikeen Kalpakaan käyttänyt pisteautomaattia hyväkseen. Lopputulos kun oli vain 0-4.

Ja kun aika kävi tylsäksi hallissa kaivoin taskusta Canon Powershot D10 pokkarin ja aloin näpsimään kuvia sillä. Alunperin oli tarkoitus vain katsella peliä ja nauttia hallin tunnelmasta, mutta vaikka oli perjantai-ilta ei tunnelmaa eikä oikeen peliäkään saatu aikaiseksi. Siis järkkäri ei kulkenut mukana, joten kuvat ovat sen mukaisia. 3x optinen zoomi ei oikeen riitä hallissa katsomosta kuvaamiseen, olisiko n. 105 mm vanhalla tavalla ilmoitettuna, eikä kuvaamisnopeuskaan ole kasosta. Viime laukaisemisen painamisesta kuvan ottamiseen on melkoinen, varsinkin nyt kun on tottunut urheilua kuvaamaan järkkärillä.

Tuttuun tapaan alla on muutama kuva kollaasissa ja samat kuvat yksittäisinä nurkkaus.net: stä.

Jääkiekon SM-liigaa Hakamettän kiakkoareenassa Mansessa kaudella 2012-2012, 30.11.2012.  Ilves vs. KalPa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.