Patikointia: Pukala

Aurinko yritti paistaa pilvien raosta lokakuisena sunnuntaina kun auto nokka suunnattiin kohti Orivettä ja Pukalan virkistysmetsää. Tosin ei aurinko pilviä voittanut, vaan menomatkalla saatiin kevyttä tihkusadetta niskaan. Tosin sama ilmiö koettiin kun Siitinjärven parkkipaikalta lähdettiin kävelemään kohti etelää ja Pukala järven laavua. Eikä tälläkään kertaa aurinko voittanut, vaan koko reitti käveltiin pilvipeitteen alla. 

Aluksi suunnitelmissa oli kiertää alueen molemmat rengasreitit muodostaen näin miltei suuri kahdeksikko. Siksi jätin auton Siitinjärven parkkipaikalle, se olisi siinä sopivasti saavutettavissa. Mutta käytännössä kiersimme vain tämän eteläisen lenkin Pukalajärven rantaan, jättäen pohjoisen lenkin oman onnensa lomaan ja seuraavaan kertaan. Taisi kohtuu raskas reitistö ja miltei puolitoista viikkoa jatkunut sitkeä, mutta aaltoileva flunssa tehdä tehtävänsä ja puolikuntoinen joukko totesi parhaaksi kulkea vointinsa mukaan.

Jo heti alussa tuli polkujen salaisuus esille, nyt ei oltaisi kansallispuistojen suosikkireiteillä, jotka on kestävöity ja tehty milten Hämeenkadun levyisiksi kevyenliikenteen väyliksi. Jo polunpään löytäminen parkkialueelta oli hetken hakusen takana. Mutta pusikosta löytyi ojan ylittävä kahden laudan levyinen silta ja sinisiä merkkejä puussa. Siinähän se polku oli. Juurakkoinen ja kivinen, lehtien peittämä polku lähti nousuun heti muutamien kymmenien metrien jälkeen. Ja tätä ylös alas menoa jatkui koko kierros. Välillä polku oli niin lehtien peitossa, että polun näki kauempaa hienona keltaisena mattona, muualla kun ei ollut niin paljon lehtiä. Polku jatkui sinisin merkein merkattuna kierrellen ja kaarrellen mäkiä ylös ja alas. Välillä lehtimetsässä välillä havupuuvoittoisemmassa metsässä. Puron varta seuraillen järven rannasta toiseen.  Ja oli välillä huonokuntoisia pitkospuitakin. Ne muuten olivat näin syksyllä liukkaita, ensinnäkin märkyytensä vuoksi mutta myös lehtimaton joka niiden päälle oli tippunut. Vielä kun pitkospuut olivat vähän joka suuntaan kallellaan ja irti toisistaan, niin polku ura oli paikka paikoin muodostunut niiden viereen.

Pukala järven rannassa oleva laavu oli hyvässä kunnossa. Puita löytyi jonkin verran liiteristä pitkinä rankoina, joten saha- ja kirveshommiksi meni. Onneksi molemmat löytyivät liiteristä. Saaressa Laavun edustalla olisi ollut toinen tulipaikka, mutta laavu veti luokseen. 

Melko rauhassa saimme patikoida Pukalassa. Ainoastaan Pukalan laavulla oli muutama lapsi perhe viettämässä sunnuntaita nuotiolla. Siihen taitaa olla lapsiystävällinen kävelymatka lähimmältä pysäköintialueelta. Muita ihmisiä ei matkan varrella näkynyt. Sen verran reissusta jäi hampaan koloon, että alueelle on vielä palattava uudelleen. Pohjoinen kierros jäi kulkematta ja päähän istahti ajatus talviretkestä lumikengillä Pukalan laavulle. Ei merkattua reittiä myöden vaan talviparkkipaikalta suoraan järven jäälle ja sitä kautta laavulle. Ja sitten järven jäätä pitkin seuraavalle järvelle vaikka laskuojaa pitkin. Jos se olisi helpommin kuljettavissa kuin maasto? Mutta tämän jää suunnitelman asteelle. Saa nähdä kuinka sen toteuttaa. 

Alla kuvakollaasi reissun kuvista. Enemmän ja isompia löytyy joko www.flickr.com/peepet hakusanalla Pukala tai www.facebook.com/nurkkausphotos.