lauantaina, joulukuuta 14, 2019

Jääkiekkoa kuvaamassa: Tappara U20 vs Ilves U20, Nuorten SM-liiga

Nuorten SM-liigan perinteinen Tamperelainen Winter Classic pelattiin Koulukadun perinteisellä tekojääradalla nyt lauantainan. Tosin talvinen sää oli melko kaukana tästä tapahtumasta, lämpötilan ollessa nollan tietämillä ja taivaalta tullen välillä heikkoa lumi-räntä-vesisadetta. Että silleen. No paikallehan piti itsensä seikkailla ja samalla vähän fiilistellä jääkiekkokuvausta. Siis sitä mistä tämä urheilukuvaus on omalta osalta lähtenyt käyntiin.

Koulukadulla kuvaaminen oli tehty melko haastavaksi. Kaukalon päädyt olivat vanhanajan aitaverkkoa ja yleisön turvaksi oli vielä viritetty lankaverkkoa pitkin kaukalon reunaa. Eli kuvaaminen piti suorittaa aitaverkkojen aukoista tai sitten kärsiä kuvissa verkkon muodostamista varjoista. Vähän oli kuvaaminen erilaista kuin kirkkaan pleksin läpi kuvaaminen hivenen lämpöisemmissä jäähalleissa. Eikä sääkään tehnyt kuvaamista yhtään helpommaksi. Pimenevä ilta, muutama kentän päällä roikkuva vanhan ajan lamppu ja jo edellä mainittu ajoittainen lumi-räntä-vesisade. Nyt loppu äijän kamerasta potku ja ISO piti suosilla nostaa 12800 että saisi suljinajan liikkeeseen toimivaksi. Kohinaahan tämä tuotti kuviin oikeen urakalla, eikä kuvankäsittely ihan kaikkea saanut poistettua.

No jotain kuvia tuli napsittua. Tässä alla kuvakollaasi. Isompia ja enemmän on nähtävillä www.flickr.com/peepet tai www.facebook.com/nurkkausphotos.

Tappara U20 vs Ilves U20. Winter Classic Koulukadun kenttä, 14.12.2019.

sunnuntaina, joulukuuta 08, 2019

Koripalloa kuvaamassa: Raholan Pyrkivä vs Äänekosken Huima (M1DB)

Paluu Miesten Divisioonan pariin Tesoman palloiluhallille. Raholan Pyrkivä kohtasi Äänekosken Huiman etukäteen tiukaksi ajatellussa koripallopelissä. Molemmat kun sijoittuvat sarjataulukossa samoille pisteille, mutta RaPy sijalle 2 ja Huima sijalle 4.

Itse ottelussa RaPy oli vierailijoita vahvempi vähän joka osa-alueella. Niin heitoissa kuin levypalloissakin. Voittaessaan kolme ensimmäistä jaksoa kotijoukkue piti pisteet Tesomalla lukemin 90:63. Ottelun tehokkaimmat olivat RaPy Angel Mavrodiev 16/7/1 ja Huima Tiitus Kuukkanen 17/2/4.

Alla kuvakollaasi ottelun kuvista. Tuttuun tapaan enemmän ja isompia kuvia löytyy www.flickr.com/peepet tai www.facebook.com/nurkkausphotos tai koris.nurkkaus.net ➧ M1DB 2019-2020.

Raholan Pyrkivä vs Äänekosken Huima, Tesoman palloiluhalli 8.12.2019.

perjantaina, joulukuuta 06, 2019

Itsenäisyyspäivän paraati Tampereella 6.12.2019

Itsenäisyyspäivän paraati marssittiin tänä vuonna Tampereella. Tampereen Valtatie ja Ratinan silta saivat kokea marssivien saappaiden, kumipyörien ja telaketjujen tärinän. Matalalla ollut pilvikerros peitti sisäänsä Hornetit mutta helikopterit sentään saivat lentokorkeuden niin matalalle, että hieman näkyivät. Mutta onneksi ratsuväkiosasto hevosineen pelasti päivän.

Sateinen sää  ei ihmisiä pelottanut ja paikalle olikin kertynyt jokun arvion mukaan kolmatta kymmenettätuhatta ihmistä katselemaan ja kuuntelemaan. Sen verran itse arkailin että lähdin liikkeelle ainoastaan Olympus TG5 pokkarin kanssa. Alla kuvakollaasi sillä räpsityustä kuvista, ja enemmän sekä isompia tuttuun tapaan netissä www.flickr.com/peepet.

Itsenäisyyspäivän paraati, 6.12.2019 Tampere.

torstaina, marraskuuta 28, 2019

Koripalloa kuvaamassa: Pyrintö Akatemia B vs Raholan Pyrkivä (M1DB)

Hieman normaalista järjestyksestä poiketen Miesten Divisioona B:ssä pelattiin koripalloa näin keskellä viikkoa. RaPy lähti vieraspelimatkalle omasta kotipesästään vajaan 10 km päähän Pyynikin palloiluhallille Pyrintö Akatemia B:n vieraaksi.

Pikkaisen fyysisempänä joukkueena RaPy otti haltuunsa ottelun tahtipuikon ensimmäisellä jaksolla ja vei sen nimiinsä selvästi lukemin 13:23. Toisella ja kolmannella jaksolla kotijoukkue tuli mukaan peliin ja vei jaksot nimiinsä 15:12 ja 21:16, mutta vahvan ensimmäisen jakson avulla RaPy johti peliä kolmannen jakson loppuun asti. Pyrintö Akatemia B koostuu pääasiassa U19 junioireista muutamalla vahvistuksella, joten oli odotettavissa että sarjan toisella sijalla majaileva, yhden ottelun hävinnyt RaPy on se dominoiva joukkue. Pyrintö Akatemia oli ennen tätä peliä hävinnyt kaikki ottelunsa ja sijoittui sarjataulukossa toiseksi viimeiseksi. RaPy johti ottelua välillä jo 13 pisteellä, mutta Pyrintö taisteli mukana koko pelin. Ennakko-odotuksista huolimatta, tai juuri niistä johtuen, peli oli yllättävän tiukkaa. Neljännenkin jakson vei kotijoukke nimiinsä lukemin 31:22, ja siten Pyrintö Akatemia otti ensimmäisen voittonsa tälle kaudelle lukemin 80:73.

RaPyn heitot onnistuivat 53% kakkosissa, mutta kolmosissa vain 25 %. Kolmosten onnistumisprosentti on melkoisen huono. Pyrintö Akatemialla vastaavat luvut olivat 34 % ja 33 %, ei siis mitään huippuonnistumisia sielläkään. Vapaaheitot onnistuiva joukkueilla 74 % (Pyr) ja 62 % (RaPy) prosenteilla ja levypalloja RaPy noukki 47 ja Pyrintö 49.

Tilastollisesti RaPyn tehokkain oli Lauri Tiainen 20/7/4 ja Pyrintö Akatemian tehokkain Eetu Laitinen 18/5/-.

Alla kuvakollaasi muutamasta ottelukuvasta. Enemmän kuvia isompina löydät www.facebook.com/nurkkausphotos tai www.flickr.com/peepet tai koris.nurkkaus.net ➧ M1BD 2019-2020.

Pyrintö Akatemia B vs Raholan Pyrkivä, M1DB. Pyynikin palloiluhalli 28.11.2019.

sunnuntaina, marraskuuta 24, 2019

Koripalloa kuvaamassa: RaPy - JyWe, M1DB

Koripallon kuvauskausi aikuisten sarjojen parissa jatkui pienen tauon jälkeen tutussa ja turvallisessa Tesoman palloiluhallissa. Raholan Pyrkivä sai vieraita Jyväskylästä kun Jyväskylän Weikot tuli vieraaksi Miesten Divisioona B:n otteluun. Pelattiin tärkeistä pisteistä, sillä kumpikin joukkue oli ennen tätä peliä tasaisen sarjan kärkipäässä, RaPy sarjan toisena ja JyWe viidentenä.

Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti ottaen pelin haltuunsa heti ensi minuuteilta. Ja RaPyn tahdissa peliä pelattiin kaikki 40 minuuttia. Kotijoukkue piti ottelun johtoaseman itsellään koko pelin aikana, vaikka JyWe aina hetkittäin saikin monentumia itselleen ja pääsi kaventamaan peliä. Parahaimmillaan kotijoukkueen johto oli jo 21 pistettä.

Huomattavaa ottelussa oli sen että RaPyn kolmenpisteen heitot upposivat todella heikolla prosentilla vai 10 %, kun taas JyWen kolmoset upposivat 31 % tarkkuudella. Levypalloissa RaPyn fyysinen joukkue taas kuritti vieraita ja napsi levyreitä tehokkaasti, prosenttien ollessa 53-42 %.

Ottelun tilastollisesti parhaat olivat:
Pisteet: RaPy Jesse Niemi 16. JyWe Aku-Petteri Kuusinen 16.
Levypallot: RaPy  Antti Ahonen 11. JyWe Touko Lahti 8.
Syötöt: RaPy Ilkka Keski-Saari 4. JyWe Karo Puittinen 4.

Alla tuttuun tapaan kuvakollaasi ottelun kuvista. Lisää ja isompia kuvia löydät www.flickr.com/peepet tai www.facebook.com/nurkkausphotos tai koris.nurkkaus.net ➧ M1DB 2019-2020. Ota sivustot seurantaan niin näet aina uusimmat kuvat!

Raholan Pyrkivä vs Jyväskylän Weikot, Tesoman palloiluhalli 24.11.2019. 📷nurkkausphotos P. Tuominen

lauantaina, marraskuuta 16, 2019

Jääkiekkoa kuvaamassa: Ilves - TPS (Naisten Liiga)

Nostalgisissa tunnelmissa palattiin uudistetun Tesoman jäähallin lehtereille viettämään lauantai-iltapäivää kameran kanssa. Sattumalta ohjelmaan tuli tyhjää tälle hetkelle ja päätin palata takaisin sinne mistä urheilukuvaus kohdallani otti tuulta purjeisiin. Eli Tesoman jäähalliin, vaikkakin faciliteetit ovat aivan eri kuin silloin miltei vuosikymmen sitten kun ensimmäisen kerran kameran kanssa kiipesin silloisen kylmän hallin lehtereille. Kaudella 2010-2011 tuli kuvattua ensimmäiset varteenotettavat jääkiekkokuvat silloisen Ikurin Vire Hockeyn mukana ja sitä yhteistyötä jatkuikin aina kaudelle 2014-2015 asti. Ja pienen tauon jälkeen vielä kaudelle 2017-2018. Siinä kuvaaja kehittyi ja kalusto parani. Sittemmin jääkiekon kuvaaminen on jäänyt ja kuvaaja siirtynyt enemmän tuonne koripallon puolelle.

Mutta nyt päätin verestellä muistoja ja käydä napsimassa muutaman valokuvan jääkiekon parista. Kohteena oli Naisten Liigan ottelu Ilves naiset vs TPS naiset. Nopeesti sitä tottui taas kiekon kuvaamiseen ja kameran asetuksetkin löytyivät kuin vanhasta muistista. Tosin olihan peli hieman hidastempoisempaa  kuin aikaisemmat miesten II-divari pelit, ja samalla siistimpää. Muutaman kerran tuli asemoitua itsensä kuvaaman mahdollista näyttävää taklausta varten, mutta eihän näissä pelissä lujaa taklatakaan.

Tuntui jopa kotoisalta kuvata jääkiekkoa. Vaikka koripallon kuvaamisessa on omat hyvät puolensa, erityisesti lämpöinen tila, on jääkiekon kuvaamisessa minun kohdalla jotain erityistä hohtoa.

Sen suuremmitta sanoitta en tässä ota kantaa itse peliin tai sen kulkuun. Mutta alla on muutaman kuvan kollaasi pelin kuvista. Enemmän ja isompia kuvia on nähtävillä joko www.flickr.com/peepet tai www.facebook.com/nurkkausphotos tai hoki.nurkkaus.net ➧Naisten Liiga 2019-2020 kansiosta.
Ilves - TPS, Naisten Liiga Tesoman jäähalli 16.11.2019.

tiistaina, lokakuuta 29, 2019

Patikointia: Ritajärvi

Kauniissa auringonpaisteisessa arkipäivässä tuli kierrettyä Sastamalassa Ritajärven luonnonsuojelualueella pari järveä. Nollan tietämissä viihtynyt lämpötila oli jo pikkasen jäädyttänyt järviä ja saanut osan kasveista huurtumaan. Tänä tiistaina kierrettiin vain kaksi järveä näistä kolmesta, Valkeajärvi ja Alinen Ritajärvi. Polut olivat niinkuin edelliselläkin kerralla minun makuuni. Tosin Alinen Ritajärven rantaan oli rakennettu ja rakentumassa lisää puista kulkuväylää pahimpiin kivikkoihin. Mutta muuten kapeaa ja hieman vaikea kulkuistakin metsäpolkua oli taas tarjolla. Ja maisemat kohdallaan.

Aivan yksin ei tarvinnut kiertää, oman seurueen lisäksi järviä oli kiertämässä pari muutakin porukkaa. Mutta mitään ruuhkaa ei poluilla ollut. Tosin muutama negatiivinen kokemus tuli vastaan. Lupasin muulle retkiseurueelle tietyissä paikoissa makkaranpaistot ja tauot. Olin ajatellut ja suunnitellut tietyt pätkät käveltäväksi niin, että kaikilla olisi mahdollisuus suoriutua. Mennä pikkaisen oman mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta ei mahdottomasti. Ja yhteistyöllä päästäisiin maaliin. No ensimmäisellä suunnitellulla taukopaikalla ei ollutkaan polttopuita. No sehän on ihan normaalia, että polttopuut loppuvat, mutta patikkaseurueella tuli muutamia kauhun huokauksia ja pettymyksiä. Tämä nuotiopaikka sijaitsi Alinen Ritajärven itärannalla näköalakukkulan alapuolella. Todella komealla paikalla. Seuraava nuotiopaikka oli sitten tarjolla Alinen Ritajärven pohjoisrannalla ennen Louhen mökkiä. Ei sielläkään polttopuita ollut, mutta paikalta juuri lähtevä pariskunta oli saanut tulet aikaiseksi risuista, joista riitti meillekkin pieni hiillos makkaran lämmittämiseen.

Tämä puiden loppuminen on surullinen juttu. Voi olla että retki menee pilalle tällaisen pikkujutun takia. Vaikka pitäähän siihen valmistautua. Puut maksavat ja niiden kuljettaminen nuotiopaikoille vaatii työ joiltakin. Onhan meillä retkeilijöilläkin osuutemme puiden loppumiseen? Poltamme puita surutta kun niitä ei tarvi kantaa itse. Pitäisikö ajatella säästeliäämmin ja polttaa vain tarpeeseen? Itse ainakin lähden tavoittelemaan tällaista ajattelumallia seuraavilla retkilläni.

Onneksi Valkeajärven pohjoisrannalta löytyvältä laavulta löytyi polttopuita ja saimme nuotion aikaan, kahvit kiehumaan ja kunnon päätös tällä retkelle. Ensikertalaisellekin taisi jäädä kuitenkin positiivinen ajatus tällaisistä pikku patikointiretkistä. Itse ainakin tulen uudelleen Ritajärvelle. Ehkä jopa ensitalvena lumikengillä kiertämään järviä?

Alla kuvakollaasi patikoinnin saaliista Olympus TG-5 pokkariin. Isompia kuvia enemmän löytyy www.flickr.com/peepet tai www.facebook.com/nurkkausphotos tai kuvat.nurkkaus.net ➧ Luontoa ➧ Ritajärven luonnonsuojelualue.

Ritajärven luonnonsuojelualue, Sastamala 29.10.2019