sunnuntai, helmikuuta 21, 2021

Koripalloa: Raholan Pyrkivä vs PeU Basket, Miesten Divisioona

Teksti: ArwoT/Kuvat:PeepeT

Raholan Pyrkivä sai vastaansa sunnuntaina Tesomalla Peu-Basketin Perniöstä. Ottelun lähtökohdat olivat tasaiset, sillä RaPy oli vain yhden sijan sarjataulukossa Peu-Basketia yläpuolella. Joukkueet kohtasivat marraskuun lopussa, jolloin RaPy oli parempi luvuin 72-75. Tänäänkin vierasjoukkue hoisi homman tiukin 75-78 luvuin.

Ottelu lähti hyvin tasaisesti liikkelle, tosin jopa kaksi ja puoliminuuttia mentiin 0-0 lukemissa. Lukuisten ohiheittojen jälkeen Peu-Basket onnistui ensin kolmen pisteen heitossaan, jonka jälkeen RaPy iski kolme kolmosta putkeen. Ensimmäisellä kympillä oli myös toinen kuiva jakso, jolloin kumpikaan joukkue ei kolmeen minuuttiin tehnyt koria. Neljännes päättyi suhteellisen pienen luvuin 18-12.

Toinen neljännes aloitettiin ensimmäisen tapaan tasaisesti. Ainoa ero toisella kympillä oli, että pisteiden teko aloitettiin jo ensimmäisillä minuuteilla. Tehottomia jaksoja ei kummallekkaan joukkueille tullut, mutta ei myöskään suuria runeja. RaPy sai kumminkin hienoisen kaulan vastustajaan, jolloin puoliajalle mentiin kotijoukkuuen komennuksessa 42-35.

Kolmanteen neljännekseen pukukopista Peu-Basket tuli hyvin. Nopeat neljä pistettä nosti vierasjoukkueen tunnelmaa. Äkkiä RaPy sai eron kurottua kuitenkin takaisin seitsemään pisteeseen, jossa se puoliajalle mentäessä oli. Tasaisissa tunnelmissa pisteitä vuortellen tehden mentiin koko kymppi. Koko ottelussa yrittettiin paljon kolmen pisteen heittoja, tämä korostui kolmannessa neljänneksessä. Molemmat joukkueet ottivat yli puolet omista pelitilanneheitoistaan kolmosina, joista alle 30% onnistui.

Viimeinen neljännes aloitettiin kotijoukkueen 61-53 johtoasemasta. Melkein kaksi minuutia mentiin ilman pisteitä, kunnes RaPy siirtyi kymmenen pisteen johtoon. Tähän Peu-basket vastasi hitaasti, mutta kympin puolivälissä pääsi kahden pisteen päähän, joka pakotti RaPyn ottamaan aikalisän. Aikalisä ei tuottanut haluttua tulosta ja vierasjoukkue pääsi ensimmäistä kertaa sitten ensimmäisen neljänneksen johtoon. Ottelun viimeisellä minuutilla Peu-basket onnistui ja RaPy ei. Kun 13 sekuntia oli jäljellä, vieraiden johto oli jo neljä pistettä 72-76. Seitsemän sekunnin kohdalle Bomanin (19/8/0) kolmonen toi toivoa vielä kotijoukkueelle, mutta aikaa ei enää ollut ja vierasjoukkue vei tällä kertaa pisteet Perniöön.

Raholan Pyrkivällä on viikko aikaa levätä, jonka jälkeen matkustataan Äänekoskeen pelaamaan Huimaa vastaan. Ottelusta tulee haastava, mutta varmasti voitettava, sillä vastaan asettuu sarjataulukon toinen.

Alla kuvakollaasi muutamasta ottelukuvasta. Enemmän ja isompia kuvia löytyy www.flickr.com/peepet syötteestä, tai www.facebook.com/nurkkausphotos. Kaikki koripallokuvat arkistossa koris.nurkkaus.net.

Raholan Pyrkivä vs PeU Basket, Tesoman palloiluhalli 21.2.2021.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.