Teksti: ArwoT/Kuvat: PeepeT
Raholan Pyrkivä sai vastaansa perjantaina Tesomalla Hyvinkään Pontevan. RaPy lähti otteluun ennakkosuosikkana, sillä HyPo lomaili sarjajumbona. Joukkueet eivät olleet vielä toisiaan kohdanneet. RaPy sai maaliskuussa käytävään otteluun hyvät asetelmat voitettuaan 95-85.
Ensimmäinen neljännes aloitettiin tasaisesti, kunnes vierasjoukkue kahdeksan minuutin kohdalla pääsi seitsemän pisteen johtoon 13-20. Viimeisen kahden minuutin aikana kotijoukkue sai eron pienentymään kolmeen pisteeseen 22-25.
Toinen neljännes aloitettiin ensimmäisen tapaan tasaisesti. Vierasjoukkue HyPo rykäisi nopeasti puoleentoista minuuttiin 0-7 runin, johon kotijoukkue vastasi aikalisällä. Aikalisä ei toivottua tulosta tuottanut ja HyPo sai kurottua eroa jopa seitsemääntoista pisteeseen. Puoliajalle mentiin vierasjoukkueen johtotilanteesta 42-57.
Kolmanteen neljännekseen RaPy tuli loistavasti. 14-0 runi, joka yksi kauden suurimmista oli sai kotijoukkueen takaisin otteluun. Ensimmäiset kaksi neljännestä heikosti pelannut Jesse Niemi (30/9/5) osoitti taitonsa kympilla erittäin hyvin. RaPy kurotti eroa vielä pienämmäksi ja pääsi rinnalle sekä ohi. Viimeiselle neljännekselle mentiin lukemista 72-67.
Viimeinen neljännes osoitti samaa mallia kuin edellisen kympin viimeiset minuutit. Koko kympin ajan joukkueet tekivät pisteitä vuorotellen. RaPy johti kokoajan, mutta ei päässyt suuri numeroisiksi johtoaan kasvattamaan. HyPo oli takana koko neljänneksen, mutta ei päässyt iskuetäisyydelle. Loppujen lopuksi Rahola pääsi vaikeuksien kautta voittoon. Lopputulokseksi merkittiin 95-85.
Raholalla on viikonlopun ehtoona sunnuntaina ottelu, jolloin vastaan asettuu sarjataulukon yhden sijan alempana majaileva Peu-Basket Perniöstä.
Alla kuvakollaasi muutamasta ottelukuvasta. Enemmän ja isompia kuvia www.flickr.com/peepet tai www.facebook.com/nurkkausphotos. Myös arkistosta koris.nurkkaus.net löytyy koripallokuvia.
RaPy - HyPo, Tesoman palloiluhalli 19.2.2021 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.