sunnuntai, tammikuuta 24, 2021

Koripalloa: RaPy - FoKoPo, Miesten Divisioona B

Teksti: ArwoT/Kuvat:PeepeT

Korona sulku koripallokatsojien osalta jatkuu ja Tesoman palloiluhallissa pelattiin jälleen tyhjille katsomoille. Sentään sisällöntuotanto oli paikalla ja alla raporttia ottelusta RaPy vs FoKoPo.
 
Raholan Pyrkivä sai vastaansa sunnuntaina Tesomalla sarjakärki FoKoPon, jolla oli hallussaan kuuden voiton putki. Asetelmat otteluun ei RaPylle olleet helpot, sillä joukkueella oli kolmen tappion putki. Joukkueet kohtasivat marraskuussa Forssassa, jolloin kotijoukkue FoKoPon oli parempi lukemin 93-70. Jälleen Forssalaiset pääsivät juhlimaan voittoa 83-89, mutta tällä kertaa tiukemman ottelun jälkeen. 

Ottelun kolme ensimmäistä minuuttia mentiin tasatahtiin. Ottelu oli tasan 6-6, mutta sitten vieraat nykäisivät 0-7 putken. FoKoPon Gokul Natesen (27/7/7) onnistui kolmeen pisteen heitossa ja sai juostua helpon lay-upin sekä onnistui kahden pisteen heitossa. Viimeiset kaksi onnistumista tuli miehen omista riistoistaan. Arttu Kukkonen (3/1/1) nostatti kotijoukkueen tunnelmaa kolmosellaan, mutta FoKoPo meni menojaan. Jerrel Martin (22/19/1) onnistui parissa keskimatkan kahden pisteen heitossaan, kun avaus neljännestä oli jäljellä runsas kaksi minuuttia. Nuori Kandelin (4/1/4) yritti nostaa korin alta neljänneksen päätteeksi, mutta Martin tyly torjunta päätti ensimmäisen kympin lukemin 13-26. 

Toisen neljänneksen alkupuolella Lepänkoski (6/0/3) kasvatti vieraiden johtoa kolmosellaan, mutta kotijoukkueella ei huolta ollut, sillä he pääsivät vähitellen ottelussa lähelle. RaPy pelasi joukkueena hyvin, mutta toisen neljänneksen onnistujaksi on helppo nimetä Jesse Niemi (18/6/4). Puoliajalle mentiin lukemissa 43-51. 

Kolmannen neljänneksen RaPy aloitti hyvin. Kotijoukkue sai 8-0 piste putken ja meni ottelussa ensimmäistä kertaan johtoon sitten ottelun alku minuuttien. Kympin puolivälissä oltiin lukemissa 57-58, kun Kandelin onnistui kakkosessa ei ottelun lopputuloksesta ollut tietoakaan. Koko kolmas neljännes mentiin tasasin merkein välillä tasatilanteessa välillä muutaman pisteen erossa. Viimeiselle neljännekselle mentiin lukemissa 62-65, kun Lauri Tiainen (19/7/3) onnistui tippaaman pallon koriin muutaman yrityksen jälkeen. 

Viimeinen neljännes noudatti hyvin paljon samaa mallia kuin edellinen. Neljänneksen puolivälin jälkeen pääsi FoKoPo ottamaan kotijoukkueeseen kaulaa heidän lukuisten henkilökohtaisten virheiden vuoksi. Rapyn luottopelaaja Tiainen, joka joukkueen parista viimeisestä pelistä on poissa ollut sai viidennen ja samalla viimeisen henkilökohtaisen virheensä, kun vajaa puolitoista minuuttia oli jäljellä sekä ero jo kymmenen pistettä FoKoPon hyväksi. RaPy ei luovuttanut vaan pääsi kuuden pisteen päähän, mutta sarjapisteet lähtivät Forssalaisille 83-89. 

Raholan Pyrkivällä on kuusi päivää aikaa levätä sekä saada pelinsä seuraavalle tasolle, sillä seuraava ottelu on 30. Tammikuuta, jolloin RaPy matkustaa PuHu junioreiden vieraaksi Martinlaakson koululle. PuHu on sarjataulukossa toisena, joten kova vastus on edessä. Marraskuussa Tesomalla pelattu ottelu päättyi lukemiin 82-91.

Alla kuvakollaasi ottelun kuvista. Kaikki ottelukuvat on nähtävissä Flickr-syötteessä, NurkkausPhotos Facebookissa tai koripallo-galleriassa (uusimmat viimeisimpinä).

Raholon Pyrkivä vs FoKoPo, Tesoman palloiluhalli 24.1.2021


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.