lauantaina, tammikuuta 09, 2021

Ruutanan luontopolku

See full screen

Ruutanan luontopolku, Nokia
Lat 61° 28.77
Lon 23° 21.06
Lämpö -5 °C
Matka 3,93 km
Aika 1 h 04 min
Nousu 75 m

Pikkupakkasessa ja hennossa lumisateessa lähiulkoiltiin Nokian Siurossa Ruutanan luontopolulla. N 4 km reitti kiertää Ruutanan luonnonsuojelualueella ympyrälenkin. Lähiulkoilua parhaimmillaan, ja taitaa olla monen muunkin suosiossa, sen verran hyvin kuljentun näköisiä polut olivat. Ja hyvin opastettuja. Kylttien määrästä ja kunnosta voisivat monet muut toimijat ottaa mallia. Karttaa tai jälkeä gepsiin ei tällä reitillä tarvi, eksymistä ei tarvi pelätä. Tänne voisi vaikka tuoda mukanaan hieman pienempiä lapsia opettelemaan retkeilyn alkeita.

Näin talvella ei mitään ihmeellisyyksiä reitillä nähty, mitä nyt jäätynyt järvi jonka ympäri kierrettiin ja lumisia puita. Reitti kulkee aika lailla metsän keskellä  nousten ja laskien mäkien päälle. Puolessa välissä Ruutana järven rannalle on tulipaikka, jota ylläpitää Nokian kaupunki. Ohi kulkiessa siellä muutama puu näytti olevan, ehkä täydennystä odotellaan. Tällä kierroksella ei jääty nuotiolle istuskelemaan vaan reippaasti jatkettiin eteenpäin.

Eipä tällä kierrokselle tullut montaa kuvaakaan räpsästyä, niidenkin suhteen jäin odottamaan kevättä ja kesää kun luonto pääsee valloilleen.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.