Koronasulku vaikuttaa yhä edelleen koripalloon täällä Suomessa. Sen verran tässä ollaan kuitenkin hellitetty tiukasta kurista, että sisällöntuottaja pääsee kameransa kanssa saliin ikuistamaan otteluita. Muutama otteluhan tässä meni sekä tyhjille katsomoille, että ilman kameramiestä. Nyt pelattiin vain tyhjille katsomoille, onneksi pelit sentään näkyvät Ruutu+ palvelussa.
Jotenkin haastavaa hakea kuvauksenkin kanssa tunnelmaa, kun pelataan ilman katsojia ja sitä meteliä mikä katsojista lähtee. Ja kuvatkin ovat tunnelmiltaa aika lailla "koulunsalin" luokkaa. Kyllä katsojat vaan tuovat lisää tunnelmaa niin reaalitilanteeseen kuin kuviinkin. Toivottavasti tästä päästää pian eteenpäin ja pelejä peletaan katsojille ja saadaan tunnelmaa halliin.
Itse ottelu ei kyllä ollut loistokasta suoritusta kotijoukkueelta, vaan vieraat olivat päällepäsmäreitä joka saralla ottelun suhteen. Lappeenrannan NMKY oli johdossa ottelussa alun paria minuuttia lukuunottamatta. Allekirjoittanut odotti kotijoukkueelta paljon, sillä rosterissa oli kuitenkin 11 pelaajaa Lappeenrantalaisten 7 vastaan. Olisko RaPy voinut juosta Namikalta jalat alta ja voittaa vain rosterinsa ylivoimalla? Näin ei kuitenkaan käynyt.
No kameran kanssa kuitenkin vierailtiin Tesoman palloiluhallissa, joten alla on kuvakollaasi muutamasta ottelukuvasta. Enemmän ja isompi kuvia löytyy tuttuun tapaan joko flickr-syötteestä, www.flickr.com/peepet, tai facebookista, www.facebook.com/nurkkausphotos, tai sitten koripallo kuvien albumista, koris.nurkkaus.net.
Raholan Pyrkivä vs LPR NMKY, Tesoman palloiluhalli 10.1.2021. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.