perjantaina, syyskuuta 09, 2022

Frankfurt, syyskuu 2022

Lufthansa lennätti meitä Prahaan ja takaisin Frankfurtin kautta syyskuun alussa. Menomatka sujui nopealla vaihdolla, mutta paluumatkalle Lufthansa muutti lentoja niin että Frankfurtissa jäi reilu 6 tuntia aikaa lentojen välille. Miksi näin? Varmaankin siksi että lentoyhtiö voi niin tehdä. Syystä tai toisesta. No onneksi Frankfurt am Mainin lentoasemalta pääsee junalla muutamassa kymmenessä minuutissa päärautatieasemalle, eikä menopaluukaan maksa kuin reilun 10 €, päätettiin käydä nopeasti tutustumassa rautatieaseman ympäristöön ja vähän ruokailemassa. 

Virhe sinänsä, sillä rautatieaseman ympäristö oli varmaan epäsiistein ja ahdistavin paikka koko kaupungista. Huumehuruhippien ja muun epäsosiaalisen roskasakin täyttämä, roskia täynnä oleva rakennustyömaa. Luulin että Saksa on siisti maa, toivottavasti tämä oli poikkeus joka vahvisti säännön. Pari korttelia eteenpäin niin hieman siisteni. Mutta edes Prahassa ei näkynyt mitään tuollaista.

Frankfurtissa katseltiin kaupunkinäkymät Main Towerin huipulta. 55 kerrosta ja 200 metriä korkeutta. Hissillä nopeasti ja hiljaisesti ylös ja ulos näköalatasanteelle katsomaan kaupunkia.











Kameran kennolle tarttui muutama muukin valokuva. Kaikki kuvat pääset katsomaan Flickrin Frankfurt-albumista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.