sunnuntaina, helmikuuta 17, 2019

Koripalloa kuvaamassa: RaPy - PuHu juniorit (Miesten Divisioona)

Raholan Pyrkivä jatkoi kotiotteluitaan jo toisena sunnuntaina peräjälkeen, kun Tesoman palloiluhallille tuli vieraita Vantaalta. Miesten Divisioona B:ssä kohtasivat RaPy ja PuHu juniorit. Silmiinpistävänä huomiona oli molempien jenkkivahvistusten puuttuminen RaPyn vahvuudesta. Juan Davis jr oli jo aiemmin nostettu BC Nokian korisliiga vahvuuteen ja nyt myös Armin Cane oli saanut kutsun liigarinkiin. Eli peliin lähdettiin Shchepkinin ja Mavrodievin vahvistamalla suomalaisringilla. 

Sarjataulukon viimeisenä majaileva PuHu vaikutti aluksi vain suupalalta RaPyn kokoonpanolle. Kotijoukkue meni johtoon jo ensimmäisestä hyökkäyksestä ja piti pelin kulun itsellään ensimmäiset kaksi jaksoa. Johdon ollessa parhaimmillaan jo 20 pistettä (37:17). Puoliajalta tullessaan PuHu oli keksinyt peliinsä jotakin erikoista, ja kotijoukkueen johtoasema alkoi huveta. Samalla pelaajien tunteet tuntuivat käyvän kuumana ja myös peli muuttui fyysisemmäksi. Kolmannen jakson loppupuolella tilanne oli jo tasan. 

Kotijoukkeen valmentaja Juho Jaakkola uhrasi 2 aikalisää kolmannessa jaksossa piti pelaajilleen puhuttelua yhdessä apuvalmentajansa Jarmo Laitisen kanssa. Pelaajissa oli nähtävillä selkeää turhautumista sekä täydellistä liikkeen puutetta. Nämä aikalisät toivat tulosta ja peli saatiin uudelleen kotijoukkueen haltuun. Lopputulos 92:75  Raholan Pyrkivälle.

Ottelun tilastollisesti tehokkaimmat olivat:
Pisteet: RaPy, Angel Mavrodiev, 30 pistettä. PuHu jr, Valtteri Leino, 22 pistettä.
Levarit: RaPy, Sampo Vekkilä, 9 levaria. PuHu jr, Valtteri Leino, 9 levaria.
Syötöt: RaPy, Ilkka Keski-Saari, 7 syöttöä. PuHu jr, Iiro Kerminen, 3 syöttöä.

Tuttuun tapaan alla kuvakollaasi muutamista ottelukuvista. Lisää kuvia yksittäin näkyvissä koris.nurkkaus.net tai www.facebook.com/nurkkausphotos tai www.flickr.com/peepet.

Miesten Divisioona B, Raholan Pyrkivä - PuHu juniorit, Tesoman palloiluhalli 17.2.2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.