maanantaina, heinäkuuta 30, 2012

Viikon kuva vko 30

Vihdoinkin koitti tällä kesällä se mitä joka kesä odotetaan. Länsi-Tampereen yli meni reilumpi ukkosmyrsky ja vielä yö aikaan. Tosin en ollut kunnolla valmistunut tähän vaan kaluston kokoominen alkoi vasta ukkosmyrskyn oltua miltei päällä. Nopeasti kamera kiinni jalustaan, valotusaika 15-30 sekunnille ja tarkennus manuaalisti äärettömään. Kamera kohti ukkosen noususuuntaa. Omassa sijainnissa helpottaa se, että yleensä ukkonen, jos tähän paikkaan tulee, se tulee aina samasta suunnasta. Tosin siinä suunnassa on puita ja rakennuksia, eli kuvauspaikka ei ole aivan optimaalinen. Mutta sillä mennään mitä on saatavilla.

Salamoinnin kuvaaminen on ollut jo pitkään eräs mielenkiinnon kohteistani ja haluistani päästä kuvaamaan. Nyt se sitten toteutui. Omalla kalustollani kuvaaminen on melkoista sattuman kauppaa, otetaan vain mahdollisimman paljon valokuvia tarpeeksi pitkällä valoitusajalla ja toivotaan, että kuvaan osuisi salama. Ja osuihan siihen. Muutama selkeästi erottuva salama täytti kuva-alan. Suurin osa salamoinnista oli jossakin muualla kuin objektiivin suunnassa tai sitten niin korkealla, että salamointi oli vain koko taivaankannen valaisevia kirkkaita hetkiä. Mutta niistäkin tuli mielenkiintoisia kuvia.

"SALAMA" Sunnuntai 29.7.2012 klo 0209. Canon EOS400D ja EF-S 18-55. ISO: 400, Valotusaika: 15.0 sek, Aukko: 4.0, Polttoväli: 18mm.

Salama

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.