perjantaina, elokuuta 03, 2012

Kukkaisviikot 2012

Tampereella järjestettiin jälleen kerran Kukkaisviikot, jo 29. kerran. Ensimmäisen kerran jo vuonna 1984. Erilaisia tapahtumia on pitkin poikin kaupunkia, niistä ehkä tunnetuimpia Keskustorilla järjetetyt ilmaiskonsertit sekä kukkaisparaati ja sambakarnevaali. Ja tottakai Keskustorilla oleva maailmanpyörä. Viikon ajan oli kaikenlaista tapahtumaa kaikenikäisille ihmisille.

Kävimme molempien suurten kauppaketjujen sponsoroimissa tapahtumissa Keskustorilla. Ensin K-ryhmän tapahtumassa ja parin päivän päästä S-ryhmän tapahtumassa. Päälimmäisenä ajatuksena mieleen jäi, että S-ryhmä oli panostanut paljon enemmän päivään. Varsinkin lasten ja kouluikäisten suhteen. Ja pääsihän molempina päivinä maailmanpyörään etukortilla 1 € alennuksella. Tosin K-ryhmän tapahtumassa minua häiritsi järjestysmiesten saamattomuus. Sehän ei ole K-ryhmän vika, vaan pääjärjestäjän. Mutta kuitenkin. Kyse oli lasten tapahtumasta, eli kaikenikäisiä lapsia oli paikalla melkoinen määrä, mutta silti järkkärit antoivat laitapuolen kulkijoiden ja muiden epämääräisten hiippareiden pyöriä tupakka suussa ja kaljatölkki kädessä tapahtuma-alueella. Olihan tupakointi ja "virvokkeiden" juonti sallittua vain niille merkityillä paikoilla, mutta silti lasten seassa pyöri näitä välinpitämättömiä aikuisia. Eivätkä Securitaksen järkkärit tehneet oikeen mitään estääkseen tälläistä toimintaa.

Olinhan S-ryhmänkin tapahtumassa samoja laitapuolen kulkijoita pitämässä älämölöään ja häiritsemässä, mutta olimme tapahtumassa niin myöhään etten tiedä kuinka ne häiritsivät varsinaista lasten tapahtumaa.

Mutta näitä muutamaa huomiota lukuunottamatta tilaisuudet olivat oikein mainioita ja keräsivät esiintyjineen melkoisen katsojamäärän. Ja toivon, että esivuonna kun Kukkaisviikot täyttävät 30 vuotta, tapahtumaan yritetään saada vielä vähän enemmän potkua. Alla on kuvakollaasi parin päivän esiintyjistä keskustorin lavalta. Kuvat löytyvät yksittäisinä täältä.

Kukkaisviikot 2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.