sunnuntaina, lokakuuta 16, 2011

Luontovideo

Taannoisella Kuusamon reissula oli järjestelmäkameran ja digipokkarin ohella mukana myös Canon Legri HFR 17 videokamera. Kaikenlaista tuli sillä kuvailtua. Ja jo nyt on saatu videoita muokkailtua ja leikkailtua sellaiseen kuntoon, että niitä pystyy pistämään esille. Yksi videopätkä päätyikin jo Youtubeen omalle kanavalleni.

Video on kuvattu Oulangan kansallispuistossa Kiutakönkään taukopaikalla. Sielläkin kuten muuallakin Kuusamon alueen retkeilypolkujen taukopaikoilla Kuukkelit ilmestyvät taukopaikoille kerjäämään retkeilijöilta mahdollisesti tippuvia murisia sekunnin murto-osa sen jälkeen kun ensimmäinen retkeilijä on ilmestynyt paikalle. Ja varsinkin näillä isommilla taukopaikoilla Kuukkelit myöskin saavat niitä murusia näiltä taukopaikoilta.

Videon lintu on siis Kuukkeli, englanniksi The Siberian Jay, (Perisoreus infaustus). Se on varislintuihin kuuluva lintu ja Suomessa elävistä varislinnuista pienikokoisin.

Kuukkelin pituus on noin 27–30 cm, siipien kärkiväli on runsaat 40 cm ja sen paino on 74–98 grammaa. Koiras on naarasta kookkaampi. Suomessa esiintyvistä varislinnuista se on pienin. Nokka ja koivet ovat mustat. Selkäpuoli on ruskeanharmaa, pyrstö kirkkaan oranssi ja rintapuoli hieman vaalempaa oranssia. Pää on ruskea. uukkelia esiintyy Euroopan ja Aasian pohjoisella havumetsävyöhykkeellä Skandinaviasta Venäjälle, Mongoliaan ja Kiinaan saakka. Suomessa kuukkelia tavataan erityisesti Metsä-Lapissa ja Peräpohjolassa, mutta sitä esiintyy itärajalla eteläistä Suomea myöten. Torniosta Kajaanin eteläpuolitse Lieksaan kulkevan linjan eteläpuolella esiintyminen on osittain eristynyttä, pohjoispuolella vielä yhtenäistä. Suomen pesimäkanta oli 1990-luvun lopulla 30 000 – 50 000 paria. Kuukkeli viihtyy soisessa ja hidaskasvuisessa korpikuusikossa, jossa puiden oksat ovat naavojen ja luppojen peitossa. Useimmat asuinpaikat ovat kaukana ihmisasutuksesta. Kuukkeli on paikkalintu. Kuukkeliperheen reviiri on noin neliökilometrin kokoinen. Nuori yksilö voi päätyä synnyinpesästään jopa kymmenen kilometrin päähän, mutta pariuduttuaan se pysyy samalla reviirillä loppuun asti. Lapissa kevättalvisin vanhatkin linnut saattavat kerääntyä hyville ruokapaikoille ( ruokinnoille ) useiden kilometrien päästä. Kuukkelia pidetään yleisesti metsämiehen ”kaverina”. Se onkin tunnettu siitä, että se varsin nopeasti ilmaantuu nuotiopaikoille kerjäämään ruuantähteitä. Yleinen uskomus on, että kuukkeli on onnenlintu ja sen tappaneen ihmisen metsästysonni katoaa lopullisesti. Suomalaisessa muinaisuskossa kuukkelia kutsuttiin myös "sielunlinnuksi", ja uskottiin, että metsämiehen henki siirtyy kuukkeliin hänen kuoltuaan. Kuukkeli on Kainuun ja Koillismaan maakuntalintu. Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuukkeli


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.