keskiviikkona, toukokuuta 25, 2011

Kuvauksia: Ilmavoimien avoimet ovet, Satakunnan Lennosto

Tiistaina 24. päivä oli Satakunnan Lennostossa Pirkkalassa Ilmavoimien avoimien ovien päivät. Vuoden tauon jälkeen oma kalenteri antoi sen verran periksi, että pääsin viettämään puolipilvisen mutta tuulisen päivän lentokentän kupeessa. Itselläni on sen verran kytköksiä SatLstoon, että suoritin siellä osan varusmiespalveluksestani vuonna 1992. Siitä on varmaan syntynyt kipinä lentäviin laitteisiin.

Tarkoitus oli valokuvata ja videokuvata erilaisia lentokoneita, mitä lennostolla on tarjolla. Mielenkiintoisampina tietenkin F18 Hornet hävittäjän soolo esitys ja Midnight Hawksin näytöslento. Hornet esiinty kahdesti ja Midnight Hawk taitolentoryhmä kertaalleen. Molemmat olivat näyttäviä esityksiä ja puolipilvinen sää mahdollisti täyden ohjelman ajamisen. Hornet käytti esityksessään vielä runsaasti flareja. Midnight Hawksit tosin esiintyivät vain kolmella koneella, koska yksi lentäjä oli flunssassa. Muuten päivä keskittyi maanäyttelyyn ja maassa olevaan ohjelmaan. Maanäyttelyssä oli esillä kaikki nykyiset lentävät laitteet: Pilatus, EADS Casa, Redigo, Vinka, Hawk ja Hornet, sekä helikopterit Hughes ja NH90. Maassa olevana ohjelmana oli Hornetin tankkaus ja aseistus maantietukikohdassa. Harmin paikka kun helikopterit eivät lentäneet esittelylentoa, niitä on aina mukava katsoa.

F18 Hornet rullaa kiitoradalle.
Lähettäjä Ilmavoimien avoimet ovet 2011. SatLsto

Maanäyttelystä otin tottakai valokuvat jokaisesta koneesta ja ilmassa tapahtuneet näytöksen yritin ikuistaa videolle. Valokuvaaminen onnistui hyvin, mutta videoiden kuvaaminen oli hieman haastavampaa. Osa lentonäytöksen kuvioista jäi aina välillä puiden, rakennusten ja koneiden katveeseen ja koneet pääsivät hukkumaan videolta. Kuvaamista vaikeutti vielä sekin, ettei kamerassani Canon Legria HFR17 ole muuta etsintä kuin näyttö. Nopeasti liikkuvaa kohdetta, kuten lentokoneita, kuvattaessa pelkän näytön avulla on huono seurata kohdetta. Jäin todellakin kaipaamaan vanhan kameran perinteistä etsintä, sillä sai tasaisempaa jälkeä aikaiseksi. Lisäksi kameran automaattitarkennus haki aina välillä kohdetta, varsinkin kun kuvassa oli pilviä, puita tai muita kohteita. Tosin tämän korjasin käyttämällä manuaalitarkennusta äärettömään. Ja kuvasta tuli välillä melko pomppivaa, varsinkin pitkällä zoomilla, koska jalustaa ei pystynyt käyttämään lentokoneiden liikeradasta johtuen eikä kameran kuvanvakaaja kyennyt täysin stabiloimaan tätä.

Ainakin yksi kuva nousi yli muiden, omasta mielestäni. Näin vannoutuneena custom-moottoripyöräilijänä olin hämmästynyt ja vaikuttunut Pilatuksen komeasta ja kiiltävästä potkurikartiosta, jollaista ei useasti näe sotilaskalustossa. Hieno nähdä yleensä niin "itä-saksan harmaassa" sotilaskalustossa tälläinen yksityiskohta. 
Lähettäjä Ilmavoimien avoimet ovet 2011. SatLsto

Kaikki kuvat löytyvät Picasawebistä ja videot Youtubesta, kunhan ne kerkiän sinne saamaan. Varsinkin videoiden kanssa tuntuu menevän aikaa. Kuvasin ne Full-HD tasoisena, enkä editoinnissakaan huomannut muuttaa kuvakokoa pienemmäksi, joten tiedostot ovat isoja. Lähettäminen kestää.



Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli hyvä, itse ainakin viihdyin. Sää suosi ja ilmassa oli sopivasti kerosiinin tuoksua. Nähttävää oli vaikka helikopterit eivät lentäneetkään. Ja 3 €:lla sai ison kupillisen armeijan mainiota hernekeittoa tykötarpeineen. Kuvaamista, sekä kameralla että videokameralla, tuli harjoiteltua. Toivottavasti opin jotain, jos ei muuta niin säätämään kameraa ja käsittelemään sitä, vaikka tuloksissa ei näkyisikään kehitystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.