sunnuntaina, helmikuuta 06, 2011

Erilaista kuvausta

Vähän erilainen kuvausaiheinen juttu tähän väliin. Tai kuvaaminen itsessään on aivan samanlaista kun aina ennenkin, laukaistaan kamera sopivaan kohteeseen ja katsotaan mitä saatiin aikaseksi. Tällä kertaa kuvausnäkökulma ja kuvaaja on vain hieman eri kun yleensä.
Kohta 6-vuotias poikani löysi jostain laatikon pohjilta vanhan Canon A80 digipokkarin. Kameran, jonka luulin olevan rikki. Mutta poika pisti kameran sisään patterit radio-ohjattavasta autostaan ja alkoi ottaa valokuvia. Kamerassa kun oli huima 256 Mb muistikorttikin kiinni, ja kaikkien yllätykseksi kamera myöskin toimi. Onhan poika aikaisemminkin ottanut eri kameroilla valokuvia, mutta ei näin järjestelmällisesti. Ne ovat vain olleet sellaisia kokeiluluonteisia räpsyjä. Vaikka onnistui muutama valokuva loistavasti Helsinki International Air Showssa, mutta pääsääntöisesti kuvaus on ollut räpsimistä.
Lapset löytävät erilaisia ja mielenkiintoisia aiheita, kuvakulmia ja rajauksia kuviinsa. Täysin erilaisia kuin me aikuiset. Onhan joissakin päiväkodeissa lapsilla mahdollisuus toteuttaa itseään kameran kanssa, ja siitä on mielestäni hyviä kokemuksia myös kehityksellisesti ja kasvatuksellisesti.
Nyt mekin siirryttiin astetta pidemmälle kuvauksen saralla. Kun poika oli aikansa räpsinyt kuvia kameralla ja harjoitellut kameran mekaanista käyttöä, tuli oikein oikeata kuvattavaa. Lähdettiin poikkeileen MP11 moottoripyörämessuilla pojan kanssa, ja molemmat, isä ja poika, ottivat kameran mukaan.
Miltä messumaailma näyttää 6-vuotiaan silmin reilun metrin korkeudelta? Siitä kertoo linkin takana oleva galleria. Kaikki kuvat ovat tosiaan Arwon ottamia, niistä aiheista jotka messuilla on silmään pistänyt. Isä ei ole kertonut tai sanonut mitä pitää kuvata, vaikka osissa aiheissa näkyy matkiminen. Sitä kuvattiin, mitä isompi edellä. Olen kyllä hieman tietokoneella Gimp:llä kuvia käsitellyt. Kamera kun ei enää näiden 8 käyttövuoden jälkeen ole parhaassa mahdollisessa kunnossa. Värivirheitä ja tarkennusongelmia, jotka johtuvat joko kuvaajasta tai kamerasta. Kamerassa oli täysiautomaatti ohjelma päällä, pojan ei tarvinnut kuin tähdätä ja laukaista, kamera hoiti loput.
Arwon valokuvat löytyvät seuraavasta osoitteesta: http://personal.inet.fi/palvelu/petri.tuominen Tästä on hyvä jatkaa. Poika saa jatkaa kikkailua kameran kanssa. Jossain vaiheessa pitää vaihtaa kamera uudempaan ja opettaa vähän lisää kuvauksesta. Mutta pikku hiljaa edeten, mitä poika itse haluaa tehdä. Toivottavasti innostuu valokuvauksesta ja kehittää siitä itselleen hyvän harrastuksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.