sunnuntaina, lokakuuta 07, 2018

Koripalloa kuvaamassa: RaPy - Raiders basket (Miesten Divisioona B)

Urheilukuvauskausi talvelle 2018-2019 laitettiin käyntiin Tesoman palloiluhallissa, kun kamera pääsi hommiin koripallon Miesten Divisioona B ottelussa Raholan Pyrkivä vastaan Raiders basket Järvenpää. Tälläkin kaudella koriskuvat tulevat varmaankin pääsääntöisesti Tesoman palloiluhallista ja RaPyn peleistä. Aikaisempien kausien tapaan pyrin jonkinlaisen pienen blogitekstin väsäämään kun kuvat ovat nähtävillä, ja linkkaan tekstiin kuvakollaasin ja linkit yksittäisiin kuviin. Mitään sen suurempia analyysejä otteluista en ala kirjoittelemaan.

Mutta muutama sananen kuitenkin ottelusta. RaPy lähti kauteen uuden päävalmentaja alaisuudessa ja tottakai uudistetulla joukkueella. Näkyvin ja ehkä somessa puhutuin uudistus oli yhteistyöseuran BC Nokian kautta saatu vahvistus Juan Davis jr. Mutta mistää ei ainakaan minun silmiin pistänyt, että kokoonpanossa oli myös kolme muutakin BC Nokian alle 21 vuotiasta kehityspelaajaa, sekä RaPyn omia kasvatteja.

Peli itsessään meni melko tasaisesti kolme ensimmäistä jaksoa. Johtoasemien vaihtoja ja tasatilanteita. Mutta neljännellä jaksolla RaPyn pelaaminen vapautui ja pelaajat ottivat tarvittavat peliaskeleet ja laittoivat palloa koriin niin että pisteet jäivät Raholalaisille.

Ottelun parhaat seuraavasti.

Pisteet: RaPy Juan Davis jr, 23. Raiders basket Jordan Jacks, 31.
Levarit: RaPy Juan Davis jr, 11. Raiders basket Derylton Hill, 15.
Syötöt: RaPy Aleksi Kantonen, 4. Raiders basket Eepi Tuononen, 6.

Tesoman palloiluhalli 7.10.2018. Miesten Divisioona B, Raholan Pyrkivä - Raiders basket.

Lisää valokuvia www.facebook.com/nurkkausphotos tai www.flickr.com/peepet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.