keskiviikkona, elokuuta 09, 2017

Täydenkuun yömelonta

Tampereen taivaalla möllötti täysikuu maanantaina 7.8.2017. Tai siis möllötti ja möllötti, kai se siellä oli, pilvien takana. Ainakin osittaisen kuunpimennyksen ajan. Auringonlaskiessa lähdettiin melomaan suurkanooteilla Kaupinojan rannasta kohti Tapatoran saarta. Näsijärvellä oli vielä menomatkalla sen verran valoisaa että melominen sujui miltei päivänvalossa. Tai siis hämärää, mutta valoisaa silti. Silmät tottuivat nopeasti vallitseviin valo-olosuhteisiin kun häiritsevää valosaastetta ei ollut paljonkaan taivaalla. Vaikka oltiin vain muutama kilometri Tampereen keskustasta.

Tapatoran saarella ollessa, nuotiota sytytellessä iltapimeni ja muutama tähtikin syttyi elokuiselle taivaalle, mutta kuu perhana pysyi pilvien takana. Wokit tuli syötyä ja nokipannukahvit juotua ja pikkuhiljaa pakkailtiin kamoja kotimatkaa varten. Ja kas kummaa pilvet väistyivät ja täysikuu loi siltaa järven selälle. Ja voi sitä valon määrää. Hetken oli aivan pimeätä mutta taas näki meloa kuun valossa kohti kotia.

Muutama valokuva tuli retkellä otettua, mutta sattuneesta syystä mukana oli vain vesileikit ja kovan menon kestävä Canon Powershot D10 pokkarikamea, ei sitä isoa järkkäriä jalustoineen ja putkineen, niin valokuvatkin ovat vähän mitä ovat. Ei riitä potku pikkukamerassa luonnonilmiöiden kuvaamiseen siinä laajudessa kuin mielikuvitus ja kuvaajan halut olisivat halunneet. Linkkaan nyt kuitenkin muutaman valokuva reissulta tähän alle tuolta Flickristä.

Sunset

Sunset

Paddlers at sunrise

Camp fire

Canoes

Full moon

Full moon


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.