maanantaina, maaliskuuta 19, 2012

Viikon kuva vko 11/2012

Jatketaan näissä viikon kuva postauksissa jo tutuksi tulleella aiheella, vedellä. Blogissa on nähty melkoinen määrä kuvia joissa aiheena esiintyy vesi eri muodoissaan. Vesi elementtinä taitaa olla yksi kiinnostavimmista aiheista minulle. Ja mikäs vettä on kuvatessä näin keväällä. Luonto on heräämässä auringon lämmittävästä vaikutuksesta, ja samalla talven aikana satanut lumi alkaa muuttaa muotoaan vedeksi. Räystäät tiputtavat vettä ja maahan muodostuu erilaisia vesilammikoita ja puroja. Jotka sitten yöpakkasten aikaansaannoksesta jäätyvät erilaisiin muotoihin vain sulaakseen seuraavana päivänä uudelleen. Erilaisiin valokuviin löytää vesiaiheita melko helpostikin. Tämän kertaisen kuvan aihe osui silmiin  koiralenkillä. Kuljin ensin vastaavanlaisen kohteen ohi, mutta jokin herätti minut kuvaamaan oksalle muodostunutta vesipisaraa. Kunnollisia lähikuvausvälineitä ei tietenkään koiralenkillä ole mukana, mutta Canon D10 digipokkarin makrokuvausohjelma päästi aika lähelle kohdetta. Ja GIMP kuvankäsittelyohjelmalla pääsi vielä hieman leikkaamaan kuvasta yksityiskohtia esiin.

"VESIPISARA PAJUN OKSALLA" Perjantai 16.3.2012 klo 1138. Canon PowerShot D10. ISO: 80, Valotusaika: 1/160 sek, Aukko: 2.8, Polttoväli: 6.2m.

Vesipisara Pajun oksalla.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.