Aikaa edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt ja koirien elämässä on ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Blondi on kasvanut ja tullut jo "isoksi koiraksi" vaikka on sillä vieläkin painossa ja leveydessä eroa Karoon. Mutta aikuisen koiran koko lähenee uhkaavasti. Luonne kyllä on vielä pentumainen ja leikkisä, mutta niinhän se on vielä välillä Karollakin. Lenkkien pituudet ovat kasvaneet ja pitkien lenkkien viikkotaajuus on kasvanut. Molemmat koirat kyllä tykkäävät lenkeistä ja mikäli pitkä lenkki jää väliin, virtaa tuntuu riittävän ihan omiksi tarpeiksi. Pitemmillä lenkeillä kulkee mukana GPS paikannin ja Nokia Sports Tracker ohjelman. Se rekisteröi hyvin kuljetun matkan nopeuden ja pituuden ja piirtää siittä reittiä kartalle.
Vappuna muutettiin uuteen kotiin. Koirat sopeutuivat muutokseen yllätävän hyvin. Kumpikin löysi oman paikkansa samantien eikä ulkoa kuuluvat äänetkään häiritse. Ja uudesta kodista pääsee luonnonhelmaan nopeammin ja ikkunoista näkee muita kulkijoita enemmän kuin vanhasta.
Blondilla oli sitten 7½ kk ikäisenä ensimmäinen juoksu. Melkosen nuorella iällä, kun vertaa Karoon jonka ensimmäinen juoksu oli vasta 10½ kk ikäisenä. En tiedä onko sillä vaikutusta, että Karolla oli juoksu samaan aikaan, mutta näin kuitenkin meni. Blondi kyllä rauhoittui huomattavasti juoksun aikana ja sen jälkeen, mutta siihenkin voi vaikuttaa iän karttuminen. Pakkohan koiran on rauhoittua kun tulee lisää ikää, pentumaiset kohellukset jäävät jälkeen. Nyt saa kesän mennä ja koheltaa ihan rauhassa.
Tänään käytiin koirien kanssa vähän katsastamassa maailman menoa ja osallistuttiin Match Showhun Tampereen Hakametsän jäähallin parkkipaikalla. Ihan uteliaissuutta mentiin sinne, tarkoituksena testata koirien käyttäytymistä ja itse opetella näyttelykäytäntäjä. Koko näytteylytoiminta ja Match Showt ovat minulle uusia asoita, mutta harjoittelemalla oppii. Koirille tilanne oli myös uusi, kumpikaan ei aikaisemmin ole ollut näin suuressa väkijoukossa eikä näin monen uuden koiran luona. Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin odotin. Karo käyttäytyi hienosti ja keskittyi hyvin omiin asoihinsa ja jätti muut ihmiset ja koirat rauhaan. Blondilla riitti virtaa ja huomiota muihin koiriin ja ihmisiin, mutta niin pennulla pitääkin. Tosin Blondikin käyttäytyi paremmin kuin odotin. Koko show oli oikeastaan helppo keikka. Tosin kehässä kulkeminen oli molemmille hivenen vaikeaa, toisella oli liikaa virtaa ja poukkoilua ja toista sai vetää perässään ja ohjailla.
Itse showssa Blondi sai omassa parissaan sinisen nauhan ja tuli kolmanneksi sinisten tuloksissa. Ja Karo sai omassa parissaan punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut punaisten tuloksissa. Tosin minulle itselle sijoittumiset ja tulokset eivät olleet tärkeitä, vaan ainoastaa se että koirat ja ohjaajat saivat tärkeää kokemusta ja ohjausta näyttelyssä toimimisessa. Ja koirat saivat muutenkin uusia kokemuksia väkijoukoista ja vieraista koirista. Tästä on hyvä jatkaa. Liikkumista uusissa paikoissa ja erilaisten ihmisten ja koirien keskuudessa. Onhan noita Match Showta pitkin Pirkanmaata tänä kesänä tulossa, uusia harjoittelupaikkoja on tiedossa.
Säännöllisen epäsäännölliseen tahtiin päivittetävä henkilökohtainen "avautumiskaivo", joka käsittelee kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kuitenkin vain minua itseäni kiinnostavia tai hetkauttavia asioita. Valokuvien ja videoiden kautta matkakertomuksiin maailmalta ja patikoinnin sekä maastopyöräilyn pariin luontoliikunnan puolelle. Tällä hetkellä vahvasti edustettuna Tamperelainen divari koripallo valokuvien kautta.
keskiviikkona, toukokuuta 07, 2008
Match Show ja muuta mukavaa..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.