Taisi sitten talvi tulla oikeen todenteolla tänne Manseen. Pikku pakkasia on nyt ollut jo muutaman päivän ajan ja luntakin on tainnut sataa pari päivää putkeen. Maa on jo melkein joka kohdasta valkoinen. Koirat ainakin tykkäävät kun on lunta. Ja kyllä isäntä ja emäntäkin olivat jo melko kyllästyneitä siihen ainaiseen pimeyteen, kun maa oli musta ja päivät lyhyitä. Nyt on ainakin pikkaisen talvista tunnelmaa.
Blondi on sitten seikkailut meidän kanssamme 5 ½ viikkoa. Ikää Blondilla on 4 kk 2 vko, aikas iso likka siittä on jo tullut Ja tuntuu oppineen todella hyvin talon tavoille. Rohkeutta on tullut kokoajan lisää, niin kuin kokoakin koiralle. Karon kansssa peuhaamisesta on tullut oikeen kunnon show. Tosin sisällä koheltaminen on pikkaisen jäänyt, se koheltaminen on siirtynyt ulos. Kun koirat vaan päästää jossain pellolla tai aukiolla vapaaksi, niin alkaa mieletön juokseminen ja tappaleminen. Kai siinä koirat jo pikkaisen kokeilevat kumpi on kumpi. Sekin aika väistämättä koitaa, kun Blondi testaa marssijärjestystä laumassaan, ja haastaa Karon siitä kumpi on arvoasteikolla ylempänä. Vielä Karo huomioi Blondin pentuna ja antaa tälle tasotusta mutta kyllä sekin vielä tulee muuttumaan.
Lumessa leikkimisestä ja touhuamisesta on kyllä tullut molemmille koirille suuri hupi. Karo pyörii ympyrää lumessa ja tunkee päätään joka kinoksen sisään. Ja Blondi pomppii välillä kuin jänis kaikilla neljällä jalalla ilmaa, eikä oikeen tiedä kuinka täällä pitäisi toimia. Ja saa melkoisia juoksukohtauksia narun päässä. Lumi vain pöllyää kun koirat telmivät.Ja Karokin on päässyt taas harjoittelmaan pulkan vetoa. Hommaa mistä se tykkää todella paljon. Kun valjaat ja pulkka kiinnitetään koiraan niin Karon olemuksesta oikeen huomaa että nyt tehdää jotain speciaalia, jotain mistä koira nauttii. Siinä ei silloin kiinnosta paljon mikään muu asia. Blondi suhtautui yllättävän rauhallisesti Karon vetohommiin. Tosin oli se aluksi vaikeata ymmärtää että nyt ei lenkillä ollessa telmitä, vaan joutuu kulkemaan yksistään ja toinen tekee hommia.
Vielä kun talvikelit pysyisivät tälläisenä, niin pääsisi elämään talvi elämää oikeen kunnolla. On se koirillekkin mukavempaa telmiä lumessa kun kurasessa maassa. Ja jos oikeen kunnon pakkasia tulee, niin Pyhäjärvikin vetää jäähän. Päästään juoksemaan oikeen aukealle pinnalle. Ja kuka ties vaikka tänä vuonna päästäisiin Siilinkari-kävelykin tekemään?
Säännöllisen epäsäännölliseen tahtiin päivittetävä henkilökohtainen "avautumiskaivo", joka käsittelee kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kuitenkin vain minua itseäni kiinnostavia tai hetkauttavia asioita. Valokuvien ja videoiden kautta matkakertomuksiin maailmalta ja patikoinnin sekä maastopyöräilyn pariin luontoliikunnan puolelle. Tällä hetkellä vahvasti edustettuna Tamperelainen divari koripallo valokuvien kautta.
keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008
Lunta
Tunnisteet:
Blondi,
Karo,
koira,
saksanpaimenkoira,
valkoinenpaimenkoira
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.