sunnuntai, joulukuuta 30, 2007

Koirapuistossa seikkailua.

Blondi pääsi sitten ensimmäiselle koirapuisto seikkailulleen. Käytiin tutustumassa Tesoman koirapuistoon yhdessä Saksanpaimenkoira pennun Duran kanssa. Koirat kun ovat suurinpiirtein saman ikäisiä, vain muutama viikko ikäeroa, niin leikki on tasaväkistä. Toisin kuin Karon kanssa leikkiminen.

Koirapuistossa kaikki sujui hyvin. Vaikka paikka olikin uusi Blondille, meni se sinne rohkeasti sisään. Ensin piti tietysti haukkua Dura, mutta sitten alkoi telmiminen ja juokseminen. Tunnin koirat olivat koko ajan liikkeessä ja painoivat ympäri puistoa. Välillä Blondi edellä ja Dura perässä ja sitten taas osia vaihtaen. Ainoa harmittava asia oli kura jota puisto oli puolillaan. Koirapuiston maa saisi tosiaan olla kuivempi. Tietysti pakkanen auttaisi, maa jäätyisi ja samalla kuivuisi.

Jopa puistoon tulleet vieraat koirat Blondi ohitti pelkällä uteliaisuudella ja haistelulla. Ja leikkimällä.

Sattui sitten harvinainen sattuma koirapuistossa. Ensimmäinen vieras ihminen tiesi Blondin rodun. Olin kyllä aika yllättynyt, että joku tunnisti Valkoisen paimenkoiran pennun. Mutta kyseessä taisi olla oikeen koiraharrastaja joka oli törmännyt rotuun koiranäyttelyssä.

1 kommentti:

  1. Täs tulee yks kommentti. 8kk ikäinen Roopekoira olim kuolla lenkilä saamaansa lääkärin mukan unilääkeannostukseen Kalkussa tai vastaavaan. Tämä tarina päättyi tällä kertaa onnelisesti. Toivottavasti mahdollisimman monen reissu vielä parmmin ilman ongelmia. Mukavia tassuttelureissuja tovottelee Labradori- Roope+kotiväki!

    VastaaPoista

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.