perjantaina, syyskuuta 11, 2009

Kikkailua kuvien kanssa

Kesän aikana on tullut kuvailtua melkonen määrä kuvia, ja tungettua niistä parhaimmat näkyville vähän mihin sattuu. Julkaisupaikkoja on ollut niin omat nettisivut kuin picasaweb, facebook kuin tämä blogikin. Ja siinä sivussa on kuvia tietenkin pitänyt vähän käsitellä omaa silmää miellyttäväksi. Vaikka eihän tämän nykyisen läppärin näyttöä kovin kasoseksi saa kalibroitua, mutta kuitenkin. 

Piacasawebin kuvat on yleensä käsitelty nopeasti Picasan omalla kuvankäsittely mahdollisuudella, vaikka se ei aina mitään mahtavaa jälkeä ole tuottanutkaan. Omien nettisivujen kuvat on pääsääntöisesti käsitelty vanhalla 7 sarjalaiselle Photoshopilla. Sitä kun on tottunut käyttämään ja se tuottaa melko hyvää jälkeäkin, ainakin omasta mielestä. Uutena kuvankäsittelyohjelmana on koneelle ilmestynyt GIMP, jonka päivitin juuri 2.6.7 versioon. GIMP on GNU-lisenssillä toimiva ilmainen ohjelma. Sen pystyy lataamaan vaikka täältä. Siitä löytyy niin Linux kuin Windows versiot. Kummassakin "oikeassa" kuvankäsittely ohjelmassa on potkua ja mahdollisuuksia vaikka mihin, ja ne riittävät varmasti oikeen hyvin tälläisen harrastelijakuvailijan valokuvien käsittelyyn. Ja nettisivujen grafiikan luomiseen, ja tarpeen vaatiessa vaikka pieneen kikkailuun. 

 

Pitihän sitä sitten vähän kikkailla kuvan käsittelyohjelmilla. Nuo yllä olevat kuvat on muutettu Photarilla piirustuksiksi digivalokuvasta. Kuva on Tampere-Pirkkalan RWY 24:lle laskeutuva F18 Hornet HN-402, kuvattu 10.9.2009. Tuli aika mielenkiintoisia versioita. Itseäni tyydyttäisi kaikista parhaiten jokin kuva noiden kahden välistä. Siis enemmän "sketchausta" kuin tuossa vasemman puoleisessa ja kuitenkin enemmän pelkkiä ääriviivoja kuin tuossa oikeanpuoleisessa kuvassa. Mutta täytyy vielä harjoitella niin saa hyvää jälkeä aikaiseksi.

Ja täytyhän sitä GIMPpiäkin kokeilla. Otin elokuussa HIAS09 lentonäytöksessa valokuvan Gloster Gauntlet kaksitaso lentokoneesta. Kone on kehitetty 1920-luvun lopulla. Etelä-Afrikan liittovaltio lahjoitti niitä Suomelle talvisodan alettua, mutta ne eivät kerinneet rintamalla. Jatkosodan alkaessa koneet olivat jo vanhentuneita ja niitä käytettiin tiedustelu- ja täydennyslentolaivueiden harjoituskoneina. Kuvattu kone on maailman ainoa lentokelpoinen Gauntlet. No, valokuva piti tietenkin muuttaa koneen aikaa vastaavaksi, eli kuvaan lisättiin kaikenlaisia "vanhennus" elementtejä: pölyä, likaa, naarmuja ja se muutettiin seepian väriseksi. Pikkasen olisi saanut olla enemmän näkyviä naarmuja kuvassa, ja olisi pitänyt tehdä ne valkoiset reunat kuvaan, joita siihen aikaan kehitettyihin kuviin tuli. Tosin taustan nykyaikaisia elementtejä en rupenyt poistelemaan. Lentävästä vanhasta koneesta voisikin saada vanhan valokuvan arvokkuutta helpommin. Ja pysty se GIMP myös piirustuksen tekemään, en sitten tiedä kumpi tekee parempaa jälkeä näissä piirustuksissa. Kohteena sama Gloster Gauntlet.

 

Tällästä tällä kertaa. On blogi muuttumassa aikalailla enemmän käsittelemään valokuvausta ja valokuvia, kuin koiria jotka olivat pääosassa vielä muutama aika sitten. No koirien elämä menee sitä samaa rataa kuin ennenkin. Ulkoillaan välillä enemmän ja välillä vähemmän. Talvella vedetään pulkkaa ja kesällä vaikka uidaan. Mutta katotaan nyt mihin tämä kirjoittelu on kehittymässä.

sunnuntaina, elokuuta 16, 2009

Lisää valokuvia ja videoita HIAS09:stä

Pakko oli laittaa vielä tänne blogiin näkyviin Arvon 4½ vuotta ottamat huippukuvat HIAS09 lentonäytöksestä. Niinhän se menee että sitä pojat perässä mitä isät edellä? Arvokin halusi lentonäytökseen kameran ja saikin sinne sellaisen. Pojasta polvi paranee, itselle ei tullut mieleenkään kuvata tälläisestä kulmasta Ilmavoimien EADS CASA C-295M kuljetuskonetta.

Ja muuten 11 videota lentonäytöksestä ilmestyi YouTubeen ja http://www.nurkkaus.net/ sivuille. Mukaan mahtuu tavallista Fly By lentoa ja taitolentoa. Itselle mieleen painuvimmat olivat Fouga Magister ja Red Bullin BO-105 taitolentohelikopteri.






Posted by Picasa

HIAS:in valokuvia

Ensimmäiset HIAS valokuvat on raakattu. Tässä muutama alkupaloiksi, loput ilmestyvät nettigallerioihin joskus Kuvat eivät ole parhaimmuus järjestyksessä. Videoita ei ole vielä kerinnyt edes alottaan. Kuvat ylhäältä alas DC-3, DC-6, Midnight Hawks ja F-18 Hornet ja flaret.



 
Posted by Picasa

lauantaina, elokuuta 15, 2009

HIAS

Tuli sitten käytyä Malmin lentokentällä katsomassa "spektaakkelimaista showta" eli Helsinki International Airshowta. Tällä kertaa meni vaan mainostus ihan poskelleen. Ainakin mun mielestä. Ei vastannut esitykset ainakaan minun kriteerejä spektaakkelimaisesta showsta. Tosin en kyllä ole hirveästi maailmaa kierrellyt ja esityksiä nähnyt, mutta mielikuva ei kohdannut todellisuutta.

Mitä siellä sitten oli? No tottakai Ilmavoimat veti ne perusesitykset mitä aina. NH90 ja Hughes esittelylennot ja Hornet ja Hawk soolot ja tottakai Midnight Hawks veti tämän vuoden perusesityksen. Onneksi oli todella hyvä keli, pääsivät kaikki vetämään täydellisen ohjelman. Ei tarvinnut pilvien takia madaltaa lentokorkeutta ja supistaa esitystä. Rajavartiolaitos esitteli Dornierin ja helikopterinsa Super Puman ja Agusta Bellin. Uusia minulle, joten niistä pisteet.

Muita esiintyjiä oli DC-3, joka myöskin oli uusi tuttavuus. Vaikka aika hyvin se kiertää Suomen kenttiä. Fouga Magister toi mieleen muistoja 70-luvulta, jolloin ne vielä lensivät Ilmavoimien väreissä Tampereenkin taivaalla. Tuttu ujellus kuului. Red Bull tiimin helikopterin temput olivat mahtavia. Ja heidän DC-6 oli kanssa melkoinen näky, jota ei ole tullut ennen nähtyä. Taitolentokoneet tekivät hienoja temppuja ja niitä oli ihan kiva katsella.

Hatvinaisuudet eivät lentäneet, mikä oli pettymys. Olisi ollut mahtavaa nähdä Focke-Wulf Stiegliz, Gloster Gauntlet ja Antonov An-2 ilmassa. Oikeaa lentämistä historiallisilla koneilla.

Maanäyttely oli aivan aneeminen. Pienkoneita ja muutama isompi matkustaja kone. Ja tottakai Ilmavoimien kalusto. Tietenkin paikalla oli ilmailukerhoja ja järjestöjä, ja muita toimijoita. Ja niitä krääsän myyjiä.

Odotin maanäyttelyltä paljon enemmän, miltei kaikki koneet olivat sellaisia mitä pystyy bongaamaan Suomen eri lentokentiltä. Ja kentäviin koneisiin odotin kyllä enemmän kalustoa. Vaikka olihan nämä kaikki esiintyjät ennakkoon tiedossa, tapahtuman nettisivujen kautta. Mutta silti...

Itse tapahtumasta sen verran, ettei järjestelyt aivan natsanneet minun mielestä. Ruokapalvelut olivat mielestäni alimitoitetut sekä myyjien että myytävän ruoan suhteen. Useaankin otteeseen joutui odottamaan ruoan valmistumista. Useampi ruoanvalmistuspiste olisi ollut paikallaan. Ja useampi myyjä. Järjetysmiehet eivät tienneet mistä järjestetyt shutlebuss kuljetukset lähtevät. Tosin sehän selvisi itse lukemalla tapahtuman esitteestä. Oma moka tämä. Malmilta poistuminen oli tuskaa. Sen verran katsojia liikkeellä, ja paikalliset asukkaat, että ruuhkat olivat mahdottomia.

Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin ihan OK tapahtuma. Paremmassa kun ei ole ollut. Viimeisin muistikuva isosta lentonäytöksestä on jostai 1990-luvulta kun Pirkkalassa järjestettiin sellainen. Onneksi ilma suosi lauantaina meitä, ja tuli vietettyä mukava päivä ulkona. Ja valokuvia tuli otettua, ne tulevat näkyviin kun pääsen kotiin. Samoin kuin kuvatut videon pätkät.

perjantaina, elokuuta 14, 2009

Valokuvausta

Kesän aikan on taas herännyt henkiin vanha harrastus kuvialla lentokoneita ja muita erilaisia lentäviä esineitä. Pääsääntöisesti kesän lentokonekuva saalis on karttunut Tampere-Pirkkalan lentokentältä bongatuista lentokoneista.

Mitä sinne ja sieltä nyt lentää? Satakunnan lennoston F18 Hornet hävittäjiä ja Kauhavan lentosotakoulun Hawk harjoitushävittäjiä, ja muita ilmavoimien lentokoneita. Lukematon määrä erilaisia pienkoneita. Ja tietenkin liikennelentokoneita Ryanair, Air Baltic, FinnComm airlines ja Blue1. Ja sitten niitä charter koneita. Niitä on tullut kuvailtua kesän aikana, ja laitettua parhaimmat otokset näkyville joko omien nettisivujen galleriaan tai Picasawebiin.

Ja onhan sitä pystynyt yhdistämään tämän lentokoneiden valokuvauksen hyvin toiseen harrastukseen, moottoripyöräilyyn. Kauniilla säällä on ollut hyvä lähteä ajelemaan pitkin etelä-Suomea ja samalla poikkeilla lentokentillä valokuvaamassa. Nyt on kierretty Helsinki-Vantaa ja Turku. Helsinki-Vantaalle pitäisi varmaan mennä vielä joskus toistamiseen, vähän paremmalla ajalla ja ottamalla paremmin selvää kuvauspaikoista. Ja Turusta saisi bongattua rajavartioston kalustoa.

Kalustona tällä hetkellä on Canon EOS 400D järkkäri ja siinä 75-300 zoom-objektiivi. Tuo objektiivi riittää melko hyvin koneiden kuvaamiseen Tampere-Pirkkalan kentällä. Ainoastaan muutamat nousevat koneet kaipaisivat pidempää zoomia. Mutta valovoimaltaan objektiivi on kyllä melkoista harrastelija tasoa. Siihen pitäisi saada parannusta. Mutta parempi objektiivi maksaa huomattavan summan rahaa, ja kun rahaa ei tule joka tuutista tällä hetkellä, niin täytyy tyytyä siihen mitä on. Ja kuvata tällä kalustolla. Tosin moottoripyöräilessa taskussa on useasti vain Canon Powershot A480 digipokkari, jolla saa ihan hyviä kuvia platalla seisovista koneista. Nousevia tai laskeutuvia sillä ei ole tullut vielä kokeiltua. Tuota digipokkaria kun on helpompi kuljettaa mukana kun digijärkkäri ja siinä olevaa pitkää putkea.

Noissa ylläolevissa osoitteissa kannattaa käydä katsastamassa kuvia jos kiinnostaa. Oheisessa kuvassa on Air Contractors (OSRL - Oil Spill Response (Safair)) Lockheed L-100-30 Hercules rahtikone rekisterinumerolla EI-JIV nousussa Tampere-Pirkkalan kentältä. Sen verran hämärää jo on että ISO 800 ja 1/60 valotusajalla potkurit tekivät jännän efektin kuvaan, ja tausta sumeni kun kohdetta piti pannata. Mutta kaiken kaikkiaan ihan kiva kuva. Itse tykkään. Vaikka koneena ei mikään suuri harvinaisuus, on aika useinkin käymässä Tampere-Pirkkalan kentällä. 

sunnuntaina, elokuuta 09, 2009

Uintireissuja



Posted by Picasa
Laitoin sitten näin kesän kunniaksi muutaman valokuvan koirista ja heidän uintireissuistaan tänne blogiin. Kuvat kertokoon enemmän kuin teksti, mutta kivaa tuntui koirilla olevan.

keskiviikkona, heinäkuuta 01, 2009

Puhelinhäirintää?

Näin kesän kunniaksi olen joutunut jonkinlaisen puhelinmarkkinoinnin tai -myynnin uhriksi. Viimeisen kahden päivän aikana on tullut 4 soittoa eri firmoilta myyden milloin mitäkin. Pari lehtiä, yksi sähköä, kolmas laajakaistaa. Kolme sentään soitti numerosta, joka näkyi näytöllä, mutta yksi soitto tuli tuntemattomasta numerosta. Että oikeen veetuttaa tollanen soittelu. Pidän tätä kyllä jo puhelinhäirintänä, varsinkin kun kukaan soittajista ei edes kysynyt häiritseekö.

Okei, osittain mun oma vika kun en ole tilannut numerooni puhelinmyyntiestoa. Mutta silti... Ja varsinkin se Kuopiolainen firma harrasti niin selkeää harhaanjohtavaa mainontaa, että pitäisi oikeen kyseenalaistaa markkinoinnin laillisuus. Eikä se edes ollut ainoa soittaja tämän vuoden aikana joka käyttää samaa metodia. Aloitetaan puhumaan hyvästä asiakkuudesta, ja palkinnoista ja lahjoista mitä halutaan antaa. Luvataan monen kuukauden lehdet ilmaiseksi. Mutta sivulauseessa kerrotaan että maksat vain postimaksut. Mitä ilmasuutta se sellainen on? Joudunhan minä kuitenkin maksamaan lehdistä. Mistä ne lahjalehdet voi hakea, ettei tule postimaksuja? Ai ei mistään. Kai mä nyt voin palkintoni tai lahjani hakea jostain, jos mulle sellainen halutaan antaa?

Ja sitten ne sukkien ja alushousujen myyjät. Ne on jo varanneet mulle sopivat vaatteet, odottavat vain kuulemma mua. Mistä ne voi tietää minkä kokoset vaatteet mulle sopii? Käykö joku tutkimassa meidän pyykkinaurua ja siellä riippuvia vaatteita? Ei kai kukaan nyt osta sukkia tai kalsareita näkemättä ja kokeilematta niitä?

Puhelinmyyjät voisivat taas vähän opetella jonkinlaisia tapoja kun soittelevat. Itsensä esittely ja se että kysyy häiritseekö olisivat helppoja pikkutapoja aloittaa. Tosin aion jatkossakin olla heille oma tyly itseni. Vaikka he tekevät työtään, saavat he silti minulta paskaa niskaan joka kerta kun soittelevat. Vaikutanko minä sellaiselta tyypiltä joka ei osaa itse vaihtaa kännykkä- tai laajalaistaliittymää tai kilpailuttaa sähkö- tai muutasopimusta? Tai tilata lehteä jos sellaisen haluan? Tai ostaa kaupasta sukkia, kalsareita tai muita vaatteita? Älkää soitelko mulle!