Viikon sisällä kahteen kertaan Tampere-talossa musikaalia kuuntelemassa. Molemmissa "pääesiintyjänä" Juice Leskinen. Ensin katsottiin ja kuunneltiin Suomirock musikaali – Eput, Juice ja Hassisen kone ihan tuuliajolla ja siitä parin päivän päästä JUICE 75 v juhlakiertue: Musta aurinko nousee. Sen verran heti alkuun pakko kommentoida, että molemmat onnistuivat melko hyvin Juicen tuomisessa lavalle. Onhan Juice varmaan yksi Suomen tunnetuimmista hahmoista, josta miltei jokainen on luonut oman vahvan mielikuvansa. Ei riitä että näyttää Juicelta, tai laulaa niin kuin Juice, tai kertoo vitsejä mojovia. Pitää päästä sisälle.
Suomirock musikaali
Ensimmäiseen Tuuliajolla kiertueeseen kirjoitettu musikaali Saimaan aalloilta sukellettiin Tampere-talon pienessä salissa. Akustiikka toimi hyvin ja musiikki kuulosti hyvältä. Sen syvällisemmin musikaalin sisältöön sukeltamatta, täytyy todeta että pidin. Kappaleet kaikilta kolmelta bändiltä olivat toki valtavirtaa, kaikkien tuntemia radiosoittoja, mutta silti tai juuri siksi. Minun mielenkiintoni vei tässä esityksessä Hassisen kone. Ismo Alankoa esittänyt pääsi rooliinsa sisälle mahtavasti. Esiintyminen oli täysi 10, lavaliikkeet ja laulu. Martti Syrjää esittänytkin pääsi rooliinsa, mutta jäi hieman etäiseksi. Ja niinkuin sanoin Juice on Juice, ihan hyvä tämäkin rooli. Ja jonkinlainen herätys tai muistutus tuli musikaalista, omalle nostalgia soittolistalle Spotifyssä tuli lisättyä Hassisen Konetta. Tästä esityksestä ei ole valokuvia.
Juice 75 vuotta musikaali
Tampere-talon isossa salissa kuultiin toisenlainen näkemys Juicesta. Viimeisten päivien muistelua. Erilainen lähestymistapa, mutta koskettava ja mieleenpainuva. Isossa salissa akustiikka todellakin toimii ja musiikista, esityksistä sai hyvin selvää. Itse muistan Juicen viime hetkiltä riutuneena, sairaana miehenä. Hieman erilaisena kuin hänet esityksessä näytettiin. Mutta tämä oli hyvä ja kunnioittava näkemys suuresta ihmisestä ja taiteilijasta.
Esitetyt kappaleet olivat hyvin soitettu ja laulettu, kaikkien tuntemia vaikka joukossa oli harvemmin radiosoitossa olevia. Olihan mukana kitaravirtuoosi Kankku Kankaanpää, joka näitä biisejä on vuosien varrella esittänyt. Jopa ihan mestarin kanssa. Varsinaisen musikaali päätöskappale oli jotenkin osuva ja minua koskettava. Juice Leskinen & Coitus Int -yhtyeen Per Vers, runoilija vuodelta 1974. Siinä esitetään mielestäni tärkein kysymys: "Ei tärkeää se ole, mä miksi lähden, on tärkeää vain se mä miks en jää"
Tässä ajassa olisi Juicella varmaan paljon terävää sanottavaa. Niin paljon me menetimme marraskuussa 2006.
Alla nopeaa räpsyjä musikaalista. Ihan luvalla. 
