keskiviikkona, syyskuuta 10, 2025

Patikointi: Kopparö

Lossimatkan takana Raaseporissa, Tammisaaren saaristossa, Skåldön saaressa sijaitsee Kopparön luontopolku. Vähän kuljettua polkua sisäsaaristossa kolmella saarella. Skåldön ja Långön yhdistää riippusilta ja Långön ja Stora Sandön yhdistää tavallinen pikkusilta. Polku kulkee välillä aivan rannalla ja välillä noustaan pikku nyppylöille. Paikoitellen polku kulkee mielenkiintoisissa notkelmissa, molemminpuolin kallioita. Rannalla viihtyvät lehdon kasvit ja sisemmällä saarissa kuljetaan mänty ja kuusi voittoisesa sekametsässä.

Ei aivan helppokulkuista polkua muuten kuin paikka paikoin. Polku muodostaa mukavan lenkin saaren ympäri ja osittain samaa polkua takaisin. Kopparön päässä voi myöskin kävellä pienen ympyrälenkin. Niinkuin kartasta näkyy. 

Katso koko näytöllä

Varsinaisia nähtävyyksiä polun varrella ei ole. Mitä nyt kokemuksena riippusilta, ja sen läheisyydessä kaksi hiidenkirnua. Tosin ne olivat täynnä vettä, niinkuin kalliossa olevat kuopat ovat, joten niistä ei oikeen erottanut syntymekanismia. Mutta polku itsessään käy mielestäni nähtävyytenä. Moninaista saaristoluontoa, ainakin näin sisämaassa asuvalle. 

Kolme tulipaikaa löytyy, joista kaksi Stora Sandön saaresta. Molemmissa komea keittokatos puuhelloineen. Mutta ei polttopuu huoltoa tällä syksyisellä retkellä.  Sandöedetin taukopaikkalla oli uimamahdollisuuskin, hieno hiekkarannan pätkä.

Alla muutama valokuva reissulta. Video kuvaakin on jossain vaiheessa tulossa. 











Saarien välillä ei ole suurta väylää

Hiidenkirnut

Hiidenkirnut



torstaina, syyskuuta 04, 2025

Paikallispuolustusharjoitus Mighty Stronghold 2025

Joka syksyisen paikallispuolustushajoituksen aika koitti jälleen. Nyt Panssariprikaatin johtamassa harjoituksessa harjoiteltiin avoimien ovien teemalla Tampereen keskustassa yleisön edessä. Pellavantorilla Tampellan alueella erikoisjoukot kohtasivat vihollisensa maakuntajoukkojen tukemana, ja muiden viranomaisten varmistamaan.

Mutta eihän siellä paljon näkemistä ollut. Pitkäveteistä harjoituksen seuraamista, tapahtumat kun tapahtuivat pääasiassa rakennuksen sisällä. Näkeminen oli NH90 helikopteri, joka lasku joukot katolle ja pyörähti muutaman kerran varmistamassa aluetta. 

Alla vähän videota ja pari kuvaa. Molemmat Insta360 X4 kamerasta.