keskiviikkona, marraskuuta 23, 2022

Patikointi: Laipanmaa

Marraskuun lopulla pikkupakkanen oli jo viikon verran pitänyt Pirkanmaata otteessaan ja luntakin oli tullut nimeksi maahan asti. Ei tosin niin paljon, että patikoinnit Pirkanmaan viimeisellä erämaa-alueella Laipanmaassa olisi mahdoton suoritus. Auto parkkiin jo tutuksi tulleeksi Rajalan kämpälle, ja siitä 14 km reippailulle. 

Matka kulki tuttuja polkuja pitkin kohti Iso-Laippa järveä, siellä olevaa tulipaikkaa. Myöhäistä aamupalaa teki mieli, vaikka jokainen olikin ravinnut itsensä jo kotona. Tulipaikka oli kyllä melkoinen pettymys, vaikka kartalle olikin merkitty. Kivinen nuotiorinki, muttei puita eikä minkäänlaisia penkkejä. Oli kyllä hyvä että aikaisemmilla reissuillani olen tämän paikan ohittanut. Ja niin aion tehdä tulevaisuudessakin. Onneksi oli sovittu tälle stopille termarieväät.

Matka jatkui kohti puolenvälin krouvia eli Pihtilammen laavua. Ja siellä odottavia eväsruokia. Kokkailtiin trangialla ja kaasukeittimellä mettähamppareita. Eli ihan normeja hampurilaisia. Jauheliha paistetaan pannulla ja sämpylät lämmitetään nuotiolla. Väliin cheddaria ja coleslaw salaattia. Helppoa ja herkullista. Kyytipojaksi Kozel lageria ja jälkiruoaksi pannukahvia ja pullaa. Tähän taukoon saikin kulutettua ihan kivasti aikaa. Mutta mikäs alkutalven metsässä nuotiolla istuskellessa on? 

Laavulta eteenpäin maasto muuttuukin mäkiseksi ja polku mutkittelee ylös alas, välillä aika jyrkästikin ja aika pitkiä matkoja. Hienoja, mutta kesältä muuttuneita maisemia. Nämä vähän kuljetut polut ovat kyllä parhaita tässä Tampereen lähiympäristössä. Varsinkin näin arkena sai olla aivan rauhassa. Vaikka kyllä muiden kulkijoiden jälkiäkin näkyi.

Tällä patikalla keskityin ehkä normaalia enemmän videokuvaamiseen, Insta360 OneR kameralla. Sen tuotos näkyvillä youtubessa ja valokuvat flickrissä. Ja tässä alla...

Ruokojärvi saanut ohuen ja osittaisen jääpeitteen

Iso-Laippa vielä avoin, oksat vasta jäässä

Pihtilampikin saanut ohuen jääpeitteen

Hampurilaispihvit käristyy kaasukeittimellä

Kozel ja hamppari, hyvältä maistuu nuotiolla

Jäätynyt Pihtilampi ylhäältä

Pihtilammen rakennukset ylhäältä

Nokipannukahvit tuloillaan

Iso Hirvijärvi, Soukkionlahti

Iso Hirvijärvi, Soukkionlahti



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.