perjantaina, syyskuuta 09, 2022

Praha, syyskuu 2022. Osa 4: Nähtävää

Prahassa on nähtävää. Itse olisin saanut kulumaan vaikka kuinka paljon aikaa kiertelemällä ja katselemalla paikkoja ja maailman menoa. Netti on väärällään matkakertomuksia ja paikkojen esittelyjä. Pikku googlaamisella saa selville vaikka mitä. Tällaisella lyhyellä pyrähdyksellä paikan päällä, ja ilman täysin vapaata aikataulua, tärkeimmät nähtävät olivat O2 Arenalla, kiersin todellakin kaikki turistirysät. Ihan niinkuin kaikki muutkin. 

Prahassa tuli nähtyä niin Kaarlen silta, Prahan linnan alue kukkulan päällä kuin Juutalaiskortteli. Myös Astronomisella kellolla tuli poikettua ja nähtyä jos jonkinlaista noiden matkojen varrella. Ajelimme myös funikulaarilla ylös Petrin kukkulalle ja siellä kiertely sijaan nousimme Petrin tornin huipulle katselemaan maisemia. 





Kaarlen sillalla on turistiaikana päivisin melkoinen tungos. Sinne kannattaa suunnata aikaisin aamusta niin siitä ehkä saa jotain irtikin. Me poikkesimme siellä auringon jo laskettua, joten kuvista tuli hieman erilaisia. Vaatii tietenkin kameralta vähän enemmän ja mikäli mahdollista myös jonkinlaista jalustaa.

Petrin tornista oli hienot näkymät ympäri kaupunkia. Ylös pääsee joko ahtautumalla, ja maksamalla ylimääräistä, pieneen hissiin tai sitten kävelemällä kierreportaat ylös. Kuulemma 299 porrasta ylös 60 metriin.

Näkymä Prahan linnalle

Näkymä Kaarlen sillalle

Aurinko laskee kaupungin taakse

Petrin torni iltavalaistuksessa

 Prahan linnan alueella riittää näkemistä ja kokemista koko päiväksi. Varsinkin jos on uhrannut sen verran taskurahaa, että pääsee katsomaan vähän syvemmälle maksullisille kierroksille. Varsinkin Vituksen katedraali ja sen takana oleva Pyhän Yrjön basilika tarjoaa nähtävää.

Pyhän Vituksen katedraali

Pyhän Yrjön basilika

Pyhän Vituksen katedraali

Pyhän Vituksen katedraali

Vahdinvaihto paraati Prahan linnalla

Vahdinvaihto paraati Prahan linnalla

Kulkiessa pitkin poikin Prahan katuja näkee matkan varrella vaikka mitä. Ihan kaikkeen ei kerkiä tai pysty kameran kanssa reagoimaan. Pitää olla melko laajakulmainen objektiivi ja silti jää osa kohteista kuvaamatta. Ja joka kuvaan tulee saamaan muita ihmisiä, sen verran väkeä siellä pyörii.

Astronominen kello


Astroniminen kello

Jumalan äidin kirkko Týnin edessä -  Týnin Neitsyt Marian kirkko

Jumalan äidin kirkko Týnin edessä -  Týnin Neitsyt Marian kirkko

Reissulta tarttui melkoinen määrä valokuvia kennoille. Pääset katsomaan niitä helpoiten Flickrin Praha -albumista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.