perjantaina, helmikuuta 25, 2022

Lumikenkäilyä: Länsi-Tampere

Todellista lähimatkailua omassa lähiluonnossa tuli harrastettua tänään kun kuljettiin lumikengillä vajaa 10 km Länsi-Tampereen maastoissa, Tesoman ympäristössä. Vajaa 10 kilometriä Tampereen Keskustorilta länteen, ja oltiin keskellä luontoa. Metsää ja suota ja järvien jäätä jota pitkin pääsi hyvin kulkemaan. Tällä lenkillä ei muuten tarvinnut montaa askelta ottaa hoidetulla tiellä, ainoastaan niiden yli tarvi kävellä.

Katso koko näytöllä

Lunta oli maastossa paikka paikoin vajaan  metrin verran, mutta lumikengät eivät kovin syvälle nuoskalumessa uponneet. Lämpötilan ollessa plussanpuolella ja parin päivänä vesi-/räntä-/lumisaden oli tehnyt maastosta itseasiassa melko mielyttävän kulkea. Järvien jäällä oli lumikerroksen alla jonkin verran vettä, ja se yhdessä suojalumen kanssa saivat välillä melkoisest paakut lumikenkien pohjaan. 

Ja eihän se ole retki eikä mikään, jossa ei eväitä nautita. Tohlopinsaaressa on epävirallinen nuotiopaikka, tosin melko hyvä sellainen, sinne kun on joku betonisen kaivonrenkaan rahdannut tulipaikaksi. Siellä oli mukava makkarat paistella ja nauttia ruokajuomana pullollinen olutta. Ja tietenkin jokaisella retkellä mukana olevat berliininmunkit kahvin kera. Polttopuut tänne joutuu kyllä kantamaan mukanaan, mutta eihän parin makkaran paistamiseen montaa klapia tarvi.

Kameranhan kulki mukana, niin kuin aina. Tällä kertaa vaan taskussa Olympus TG-5 pokkari. Muutama kuva tuli napsittua vaikka sumuisen harmaana vesikelinä kuvista ei mitään taideteoksia tulekaan. Tässä alla niitä kuvia.

Ylös mäkeä, että voi toisella puolella tulla alas.

Lumiset maisemat esikaupungin metsissä

Polku vie puiden lomassa, kulkee täällä joku muukin.

Tohlopin suolla kasvaa mäntyjä

Osa Tohlopinsuon männyistä on jo kaarnansa menettänyt

8 km Tampereen Keskustorilta?

Nuotiopaikka siintää heinän takana

Tohlopinsaari

Nuotio aluillaan, kohta saa makkaraa

Tohlopinsaari


Ruokajuomana Linden Breweryn Three Musketeers 5.5% NEIPA

Kahvit Trangiasta, kun nuotilla paistuu makkarat

Näyttää aika savustetuilta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.