keskiviikkona, marraskuuta 20, 2013

Kiakkoo: II-divisioona Karhu HT vs Ikurin Vire Hockey

Viikonlopun kaksi vieraspeliä 16.11. ja 17.11.2013

Lauantaina matkattiin Riihimäelle Nikkareiden vieraaksi. Nikkarit oli aikaisemmin kohdattu Tesomalla lopputuloksen ollessa 7-4. Nyt oli Nikkareilla revanssin paikka. Vire aloitti pelaamisen Riihimäellä vahvasti ja jo ajassa 1:12 Niko Majlund vei Vireen 0-1 johtoon Niko Ylikorven ja Petteri Pajusen syötöistä. Nikkarit tuli tasoihin ja meni vielä 2-1 johtoon ensimmäisessä erässä. Vireen Anssi Tieranta onnistui tasoittamaan lukemat 2-2 Niko Majlundin ja Petteri Pajusen syötöistä. Tosin Nikkarit onnistuivat vielä erän lopussa maalinteossa ja erätauolle mentiin lukemissa 3-2.

Toinen erä oli maaliton, muttei jäähytön. Kummallekin joukkueelle vihellettiin kaksi 2 minuutin rangaistusta, mutta ylivoimat olivat tehottomia. Toiselle erätauolle mentiin samoissa lukemissa 3-2.

Kolmannen erän Nikkarit aloittivat maaliteolla. Lukemat 4-2. Ja jatkoivat maaliteolla ensin lukemiin 5-2, sitten 6-2 ja lopuksi 7-2. Viimeisen maalin Nikkarit onnistuivat tekemään alivoimalla tyhjään maaliin Vireen pelatessa 6 pelaajalla Nikkareiden 4 vastaan, tällä kertaa ei Vireen valmentajien uhkapeli toiminut.

Maalivahtien torjunnat ottelussa Nikkarit Miikkajoona Leppänen 34 torjuntaa 94,4 % ja Vire Niko Karttila 38 torjuntaa 84,4 %. Ottelun jäähyt Nikkarit 3 rangaistusta 6 minuuttia ja Vire 6 rangaistusta 22 minuuttia. Vireen tehomiehet: Niko Majlund 1-1, Petteri Pajunen 0+2, Anssi Tieranta 1+0 ja Niko Ylikorpi 0+1.

Sunnuntaina vastassa oli Karhu HT Porissa, aikaisempi kohtaaminen Tesomalla päättyi Porilaisten voittoon lukemin 3-4. Vireellä oli siis mahdollisuus tasoittaa voitot ja parannella asemiaan sarjataulukossa. Tosin pelistä oli jo alkuasetelmilla tulossa vaikea. Käytettävissä oli vain kaksi pakkiparia. Eli peliaikaa oli tarjolla näille neljälle puolustajalle runsaasti, lisäksi muutama muukin pelaaja oli poissa kokoonpanosta. Ensimmäinen erä oli todella liikkuvaa ja melko hyvääkin peliä. Vire pystyi painamaan kiekkoa vastustajan maalille, mutta onnistumisia ei tullut. Vastustajan maalivahti onnistui peittämään kaikki maalinteko yritykset hyvällä liikkeellään ja reilusti maalista ulostulevalla torjuntatyylillään. Ja kun Karhu HT:n puolustajat vielä onnistuivat siivoamaan karakiekot pois maalin edustalta, oli maalinteko vaikeaa. Paikkoja todellakin oli, vaikka useamman maalin tekemiseen, mutta kiekko ei pomppinut Vireelle. Sen kertoo jo maalivahtien torjunnat ensimmäisessä erässä. Karhu HT:n Raivis Turks 14, Vireen Niko Karttila 10 torjuntaa. Hallittuaan reilusti yli erän puolen välin tuli Vireen puolustajille merkkausvirhe ja Karhu HT onnistui maalinteossa. Hyökkääjä kyttäsi keskiviivan toisella puolen Vireen puolustajien takana ja avaussyöttä omalta alueelta onnistui. Yksinläpi tilanne josta viimeisteltiin maali ajassa 15:01. Karhu HT oli yrittänyt samanlaista hyökkäystä jo useammin erässä, mutta Vireen puolustajat olivat onnistuneet plokkaamaan hyökkäyksen. Erätauolle siis lukemissa 1-0. Ensimmäisessä erässä vihellettiin kotijoukkueelle kaksi 2 minuutin rangaistusta, ja vierasjoukkueelle samat kaksi 2 minuutin rangaistusta.

Toisen erän Vire aloitti jäähyilemällä, mutta onnistui tappamaan alivoiman. Ajassa 26:18 kotijoukkeu onnistui maalinteossa ja vielä ajassa 32:21 toisen maalin ylivoimalla. Vireen maalivahti Niko Karttila satutti hieman nivustaan, ja oli parasta vaihtaa maalivahtia. Ajassa 32:06 maalille luisteli Timo Lumiaho. Vire onnistui maalinteossa ajassa 29:59 kun Henri Lintulaakso onnistui maalinteossa Jirka Mäkisen syötöstä. Toiselle erätauolle mentiin lukemissa 3-1. Maalivahtien torjunnat Karhu HT 11 torjuntaa, Vireen Niko Karttila 8 torjuntaa ja Timo Lumiaho 4 torjuntaa. Jäähyjä Vireelle neljä 2 minuutin rangaistusta.

Kolmanteen erään Vire tuli kovalla sykkeellä ja peli oli vauhdikasta. Yrittäminen onnistui ja palkittiin ajassa 48:34 kun Vire teki ylivoimamaalin, maalintekijänä Kristian Heiskanen syöttäjinä Jirka Mäkinen ja Niko Majlund, ja kavensi pelin lukemiin 3-2. Tästä vain 21 sekunttia ja Karhu HT oli uudelleen kahden maalin karussa lukemien ollessa 4-2. Vire onnistui vielä maalinteossa, mutta tuomari kaksikko Arto Sihvonen ja Hannu Pere hylkäsivät maalin. Heidän mielestään kiekko ei käynyt maalissa. Vireen kovasta loppukiristä huolimatta Karhu HT onnistui vielä kerran maalinteossa, joten loppulukemat olivat 5-2. Maalivahtien torjunnat kolmannessa erässä Karhu HT 8, Vire 9.

Ottelun jäähyt Karhu HT 5 rangaistusta yhteensä 10 minuuttia, Vire 9 rangaistusta 36 minuuttia. Maalivahtien torjuntaprosentit Karhu HT 94,4 %, Vire 86,1 %. Vireen tehomiehet Jirka Mäkinen 0+2, Henri Lintulaakso 1+0, Kristian Heiskanen 1+0 ja Niko Majlund 0+1.

Kummassakin pelissä tunnusomaista Vireen pelille oli se, että maalinteko oli hukassa. Alkukaudesta maalintekemin onnistui peleissä todella hyvin, mutta nyt se taito on jossakin poissa. Paikkoja pystytään luomaan ja peli on näyttävää, maalille päin pyrkivää, mutta viimeistelytaito on lukossa. Tästä lukosta kun päästää eroon, niin peli vapautuu ja voittojakin alkaa taas tulla tilille. Kummasti kuitenkin ihmetyttää tässä Porin pelissä tuomareiden toiminta. Kuinka voi viheltää pelin paitsioksi, jos tuomari seisoo toisen maalin takana? Porissa ihan hyvin, mutta omasta mielestäni tämä ei voi olla kovinkaan tarkka tuomio.

Mutta tuttuun tapaan tähän alle kuvakollaasi Porin pelistä ja samat kuvat yksittäisinä nurkkaus.net:stä

Jääkiekon II-divisioonaa Porin Isometsän jäähallista kaudella 2013-2014. Karhu HT vs Ikurin Vire Hockey.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.