maanantaina, huhtikuuta 01, 2013

Lättähattu liikenteessä

Sunnuntaina ajeli Haapamäen museoveturiyhdistys ry Lättähatulla Tampereelta Vammalaan ja takaisin pariin otteeseen. Lättähattuhan on Vr:n Dm7 luokan dieselmoottorivaunu eli dieselkäyttöinen kiskobussi, siis se vanhemman väen tuntema sininen kaksi tai kolme vaunuinen juna joka kulki taajamien välillä, huolehtien paikallisliikenteestä.

En päässyt junien kyytiin muistelemaan mennyttä, vaan jouduin tyytymään sivusta seuraajaksi ja valokuvien ottajaksi. Mutta olihan se vielä nostalgista nähdä tätä vanhaakin kalustoa nykyradalla kulkemassa. Itselläni on sellainen hämärä muistikuva, että olisin tälläisen Lättähatun kyytiin nousut joskus 70-luvulla Tampereella Raholan seisakkeelta ja matkustanut siitä keskustaan. Sen pidemmittä puheitta laitetaan tähän alle kolme valokuvaa sunnuntaisesta museoajosta.

Lättähattu moottorivaunun 4209 vetämän matkalla kohti Vammalaa Tampereen Kalkussa.

Lättähatun kuljettajalla lapa pystyssä. Mikäs siinä on morjestellessa kun tälläisellä pääsee ajelemaan. Kuva otettu Tampereen Kalkussa.

Lättähattu moottorivaunun 4185 vetämänä matkalla Vammalasta Tampereelle Kalkun kohdalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.