tiistaina, heinäkuuta 03, 2012

Melontaa Lempäälän ympäri

Tuli nähtyä Lempäälää hieman erilaisesta näkökulmasta. Kiersimme keskustaajaman kanootilla ympäri. Veden tasalta näkee paikkoja hieman erilaisesta näkökulmasta. Sää melonnalle oli ihan kohtalainen. Puolipilvistä ja n. 20 °C lämmintä, tosin tuuli puhalsi Luoteesta varmaan 10 m/s nopeudella. Isolle selälle nousi jo aallot vaahtopäiksi ja aallon korkeus taisi olla ½ metrin paikkeilla. Hieman oli haastavaa järvelle lähteminen ja porukan kasaan saaminen. Intiaanikanoottiin tuuli otti vielä voimakkaammin kuin kajakkiin, inkkarilla sai välillä meloa oikeen urakalla, että pysyi suunnassa.

Alkumatkasta tuuli puhalsi oikeen kunnolla ja sai aikaiseksi n. ½ metrin vaahtopäiset aallot.
Matkaa kertyi kaiken kaikkiaan tälle reissulle n. 10 ½ km, josta on kyllä osa kävelyä. Kanootit kun täytyi kantaa kannaksen yli. Aikaa kului karvan päälle 4 tuntia, taukoineen ja alkupuheineen. Noin puolessa välissä kun oli makkaran paistoa, syömistä ja kahvin juomista.


Kun ison selän aalloista oli päästy niemennokan turvaan ja aallot hieman rauhoittuneet tuli eteen seuraava haaste. Edessä oli Lempäälän kanava ja sen läpi kulkeminen. Kanootit ja kajakit idän puoleiseen reunaan odottamaan sulun avautumista, siellä kun vesi virtailee ja pyörteilee vähemmän. Vesi nousi kanavassa 2 metriä ja virtailu tuntui erikoiselta kanootissa istuessa. Mutta hyvin siitä selvittiin

Lempäälän kanavaan pääsyä odotellessa.

Kanavassa odottamassa veden nousua. 
Kanavan jälkeen vesistö muuttui suojaisemmaksi eikä niin kovin tuuliseksi. Samalla kun reitti kapeni muuttuivat myös maisemat hieman erilaisemmiksi.

Samalla kun järvi tyyntyi saatiin porukka jälleen kasaan.

Reitin kaventuessa maisematkin muuttuivat erilaisiksi.

Tässä odotellaan rantautumista ja kanoottien kantamista pienen kannaksen yli.

Oli siellä vesillä muitakin liikkeellä. Silkkiuikku (Podiceps cristatus).

Kuokkalankoskessa sai jo vähän meloakin, että pysyi keskellä virtaa.
Jäin kyllä ihan koukkuun tähän touhuun. Todella hieno tapa liikkua vesillä.

2 kommenttia:

  1. Ite juuri tänään tein Vesilahden Narvasta käsin moottoriveneellä reissun Lempäälään. Ensimmäistä kertaa Lempäälän kanavakin tuli koettua. Joten kysymys kuuluu minkälaista oli kyseisessä kanavassa kanootin kanssa? Itselläkin sai olla aika tarkkana ettei porttien aukeamisen aikoihin hangannut reunoihin jatkuvasti.

    VastaaPoista
  2. Kanootin kanssa kanavasta meno sujui oikein lutjakkaasti. Ensi ajattelin, että se vaatisi enemmänkin töitä ja paikallaan pysyminen olisi vaikeampaa, kuin sitten olikaan. Tosin kuten yhdessä kuvassa näkyikin, meitä ei ollut muita kuin 14 kanoottia ja kajakkia kanavassa. Se varmaankin helpotti sai olla niin kuin oli, kun ei ollut muita vesillä liikkujia liikkeellä, eikä varsinkaan suurempia aluksia. Kun vesi lähti nousemaan, vesipatja ensin liikutti kanoottia hieman taaksepäin ja sitten eteenpäin, sen jälkeen kanootti alkoikin nousta vedenpinnan mukana. Toki itse pidin köydestä kiinni, mutta osa oli vapaana kanavassa. Ehkä kanootin keveys ja pieni syväys auttoi siinä että se pysyi hyvin paikallaan.

    En osaa kuvailla sen enempää kanootin kanssa kanavassa olemista. Pieneksihän jopa tässä Lempäälän kanavassa itsensä kanootilla tuntee. Kokeilemalla itse selviää tunteet parhaiten.

    VastaaPoista

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.