maanantaina, helmikuuta 13, 2012

Viikonkuva vko 6/2012

Kummasti vaihtelevat nämä valokuvaamiset eri viikkoina. Toisina viikkoina kuvia tulee otettua oikeen urakalla ja monesta eri aiheesta, ja toisina viikkoina kuvaaminen on oikeen työn ja tuskan takana. Vaikka se kamera kulkeekin miltei kokoajan mukana. Tosin tätä talvea on jo jatkunut sen verran kauan, että koiralenkkien ympäristön talviset kuvat taitavat olla kuvattuina. Kevättä odotellessa. Tai sitten niitä mahtavia ja yllättäviä tapahtumia, joihin kulkiessaan törmää ja joista tulee napattua kuva.

Mutta laitetaan nyt jonkinlaista uutta kuvaa viikon kuva osioon. Pakkaset eivät sitten vielä viime viikollakaan oikeen kunnolla hellittäneet täällä Mansen seudulla. Ja hetken mielijohteesta, keskellä yövuoroa, nappasin valokuvan ulkolämpömittarista. Siis sellaisesta vanhanaikaisesta kunnon ulkomittarista, jossa elohopea tai jokin muu neste menee ylös-alas lämpötilan mukaan ja asteikolta voi lukea lämpötila-arvon. Nykyään kun kaikki lämpömittarit kun tuntuvat olevan elektronisia lämpö-, ilmapaine- ja ilmankosteuskeskuksia. Onneksi työpaikalta löytyi tälläinenkin "jäänne", sen kaiken muun lisäksi.

"KYLMÄÄ" Perjantai 10.2.2012 klo 0451. Samsung GT-I5510, Galaxy 551. ISO: 200, Valotusaika: 1/16 sek, Aukko: 2.6, Polttoväli: 2.8mm.

Kylmää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.