maanantaina, helmikuuta 27, 2012

Viikon kuva vko 8/2012

Tänä talvena ja myöskin viime viikolla on ympäri Suomea kuulunut uutisia, joissa talojen katolta tippuntu lumi ja jää on tipahtanut maahan jalankulkijoiden vaaraksi. Jopa kuoleman tapauksia on aiheutunut näiden tipahtamisien takia. Ongelmahan on joka keväinen ja kaikki me tiedämme sen. Talven lumet kertyvät talojen katolle, ja lumet alkavat lämmön vaikutuksesta sulamaan ja valumaan kohti räystäitä. Osa lumesta muuttuu isoiksi jääpuikoiksi ja osa jää isoiksi lumipaakuiksi. Yhteistä näille on kuitenkin se, että ylhäällä olevat asiat yleensä tippuvat alas. Ja joskus nämä asiat tippuvat alas isoina kappaleina aiheuttaen vahinkoa irtaimistolle ja ihmisille. Tämä on ongelmana varsinkin kaupunkien keskustoissa ja lähiöissä, joissa on tiiviisti rakennettuja ja korkeita taloja.

Vastuu näistä tippuvista jääpuikoista ja lumikököistä on viime kädessä tietenkin sillä kiinteistön omistajalla. Ja kiinteistön omista tekee tarvittavia tekoja, että lumet saataisiin turvallisesti alas katoilta. Kaikista paras tapa tähän on tietenkin tehdä sopimus alan ammattilaisen kanssa, joka tiputtaa lumet ja jäät turvallisesti ja tehokkaasti alas katolta. Huomioiden myös ympäristön ja muiden liikkujien turvallisuuden. Toinen tapa poistaa näitä vaaratekijöitä on sitten tehdä kaikki itse, ja kantaa tietenkin vastuu ja seuraukset ihan itse.

Tämän kertainen viikon kuva tulee tälläisistä Tee-se-itse miehistä, joihin sattumalta törmäsin kulkiessani Tampereen Tesomalla. Talon vanhat jäärät olivat sitten päättäneet ihan itse hoitaa lumipaakkujen ja jääpuikkojen poistamisen kerrostalon räystäiltä. Muutama hieman arveluttava huomio kyllä pisti silmään tässä toiminnassa. Toivottavasti ne näkyvät myös tässä nopeasti kännykkäkameralla napatussa kuvassa. Talonseinustalle oli asetettu muutama lauta nojaamaan, näiden tarkoitus oli ilmeisesti varoittaa ja estää ihmisiä menemästä mahdollisesti tippuvien lumien ja jää alle. Ei taida ihan täyttää vaatimuksia mitä näistä varoitusvälineistä on olemassa? Mielessäni pyörii ajatus lippusiimoista tai puomeista millä estetään kokonaan pääsy vaaralliselle alueelle. Ja konevuokraamosta oli haettu henkilönosturi alle, millä yksi miehistä nousi yläilmoihin hakkaan lapiolla lumia ja jäätä. Ei turvavaljaita, eikä oikeen käsitystä koneen käytöstäkään, sen verran paljon nosturi heilui ja huojui. Ja lapio heilui siihen malliin, että kattopellit olivat vaarassa. Saman aikaisesti kun yksi hakkasi lumia ja jäitä irti yläilmoissa, alhaalla kulki sivullisia ihmisiä ilman mitään varoitusta ylhäältä tippuvasta tavarasta. Mutta niin kuin vanha sananlasku sanoo; Tuurilla ne laivatkin seilaavat, tässä toteutui sama asia. Onneksi ei mitään vanhinkoa sattunut. (Seuraa hypoteettinen lause: Mutta jos jotain olisi tapahtunut, käyttäkää mielikuvitustanne mitä voisi tapahtua, olisivatko seuraukset olleet kalliimpia kuin ammattitaitoisen lumenpudottajan palkkaaminen? Ja ylipäätään tuliko tee-se-itse miesten urakka kokonaisuudessaan halvemmaksi, kuin ammattilaiset?)

"TEE-SE-ITSE MIEHET VAUHDISSA". Keskiviikkona 22.2.2012 klo 0933.  SAMSUNG GT-I5510. ISO: 200, Valotusaika: 1/591 sek, Aukko: 2.6, Polttoväli: 2.8mm.

Tee-se-itse miehet vauhdissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.