lauantaina, elokuuta 06, 2011

Kolmården, Ruotsi

Tuli poikettua lahden toisella puolella Kolmårdenin eläinpuistossa perheen kanssa. Alla pikkaisen matkan herättämiä ajatuksia ja tottakai valokuvia reissusta. "Parhaimmat" ja enemmän valokuvia löydät picasawebistä omasta Kolmården galleriasta. Tässä vain muutama poiminta.

Ensin muutama sana itse matkasta. Olin sen verran laiska matkaaja, että varasti meille matkan S-matkojen kautta. Siis bussimatka Kolmårdeniin ja takaisin. Bussilla Mansesta Turkuun siitä Viking Linen Isabellalla Tukholmaan ja edelleen Kolmårdenin eläinpuistoon. Ja takaisin samaa reittiä, paitsi että laiva oli Viking Linen Amorella. Pääsin itse helpommalla kun ei tarvinnut ajaa autoa reissulla vaan sai vain keskittyä reissaamiseen. Matka itse sujui ongelmitta. Bussi oli aikataulussa, laiva ei. Mutta laivan aikataulut eivät tälläisellä matkalla haittaa, bussi kulki kokoajan  mukana. Laivat olivat yllättävän siistejä, eikä humalaisiakaan näkynyt ylenpalttisesti. Siis uskalsi hyvin reissata pikkupojan kanssa.

En ole itse aikaisemmin käynyt Kolmårdenin eläinpuistossa, joten odotin mielenkiinnolla perille pääsyä. Sen verran matkajärjestäjä kämmäsi, että olimme paikalla tuntia ennen eläinpuiston aukeamista. Perillä jouduttiin hetki odottamaan, saman ajan olisi voinut viettää vaikka taukopaikalla kahvia juoden. Mielenkiintoisinta eläinpuistossa oli kaapelivaunut, jotka kiersivät Safaripuiston yläpuolella. Niistä näki eläimiä yläviistosta ja eri kulmista. Mihinkään eläinpuiston kohteeseen ei ollut mahdottomia jonoja enää näin elokuun alussa, vaikka väkeä olikin melkoisesti liikkeellä. Pisin jono taisi olla ruokapaikkaan 20 minuuttia. Alue oli paljon suurempi kuin vastaava Helsingin eläinpuisto, Korkeasaari, ja eläimet suurilta osin muita kuin Korkeasaaressa.

Laitetaan tähän väliin nyt niitä kuvia.

Simpanssi
Lähettäjä Kolmården eläinpuisto Ruotsi 4.8.2011

Kaapelivaunuja millä Safaripuistossa liikuttiin.
Lähettäjä Kolmården eläinpuisto Ruotsi 4.8.2011

Kirahvi.
Lähettäjä Kolmården eläinpuisto Ruotsi 4.8.2011

Leijona pariskunta.
Lähettäjä Kolmården eläinpuisto Ruotsi 4.8.2011

Tiikeri.
Lähettäjä Kolmården eläinpuisto Ruotsi 4.8.2011

Kaksikyttyräinen kameli.
Lähettäjä Kolmården eläinpuisto Ruotsi 4.8.2011

Leveähuulisarvikuono eli Valkosarvikuono
Lähettäjä Kolmården eläinpuisto Ruotsi 4.8.2011

Aasianorsu
Lähettäjä Kolmården eläinpuisto Ruotsi 4.8.2011

Lari.
Lähettäjä Kolmården eläinpuisto Ruotsi 4.8.2011

Gorilla.
Lähettäjä Kolmården eläinpuisto Ruotsi 4.8.2011

Pullonokkadelfiini.
Lähettäjä Kolmården eläinpuisto Ruotsi 4.8.2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.