maanantaina, heinäkuuta 04, 2011

Viikon kuva vko 26 (arkistosta)

Viikon kuvana tulee hieman erilainen yritelmä tällä kertaa. Eikä edes mistään vuosien takaa, vaikka arkistosta onkin. Kuva itsessään on otettu Juhannuksena 2011, mutta se on jäänyt unholaan kaikkien niiden erilaisten hienojen viritelmien joukosta, mitä juhannuksena tuli kuvailtua.

Kuvasta tekee poikkeavan se, että se on täysin automatisoitu juttu. Eli lähestyn tällä kertaa aihetta panorama-kuvalla. Vaikka olen erilaisia panorama-kuvia yrittänyt saada aikaiseksi niin kauan kuin olen erilaisia digikameroita käyttänyt, ovat ne vaatineet vähän tietokone hommia kuvaamisen jälkeen. Oli kuvat otettu sitten digipokkarilla tai digijärkkärillä, on kameraa tarvinnut liikutella manuaalisesti ja muistaa napata valokuvia tasaisin väliajoin. Eli muistella mihin mikin kuva päättyi. Onhan Canon digipokkareissa panorama-kuvia varten oman ohjelmansa, joka näyttää edellisen kuvan loppua, että osaa kohdistaa oikein. Omassa Canon järkkärissä ei ole tälläistä mahdollisuutta, vaan kuvia on täytynyt ottaa ihan summan mutikassa, muistelemalla mitä missäkin kuvassa näyi. Ja kun kuvat on saatu otettua niin ne on täytynyt yhdistää tietokoneella joko Canonin omalla ohjelmalla tai sitten Hugin nimisellä ohjelmalla (joka muuten on parempi) yhdeksi isoksi panorama-kuvaksi. Tämä panorama on otettu Android pohjaisella Samsung Galaxy 551 puhelimella ja sen panorama ohjelmalla. Ei tarvinnut kuin kohdistaa puhelin kuvattavaan kohteeseen ja siirtää puhelinta niin se napsi automaattisesti kuvia ja muodosti niistä panoraman. Jopa 8 kuvaa oli mahdollisuus liittää yhteen. Tosin puheliman kameran resoluutio ja muut ominaisuudet eivät riitä valokuvaamiseen, joten kovin usein tälläistä ei pysty käyttämään. Ja kun kerran kuvan sai vielä lähetettyä suoraan Picasawebiin, niin tietokonetta ei oikeestaan tarvi missään vaiheessa. Ei välttämättä edes tässä blogi kirjoituksessa, puhelimeen kun saa Android marketista blogger ohjelman millä pystyy kirjoittamaan blogikirjoitukset tienpäällä.

"SUNSET AT KANGASALA" Perjantai 24.6.2011 klo 2053 Samsung GT-I5510 aka Samsung Galaxy 551.

Sunset At Kangasala
Lähettäjä Panoramat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.