tiistaina, toukokuuta 10, 2011

Viikon kuva vko 18

Tämän viikon kuvan otin autolla ajaessani, maakuntakatkallani Kanta-Hämeessä. Olen jo aikoja sitten hankkinut imukupilla toimivan pikkujalustan, jota voisi pitää auton kojelaudassa kiinni. Pokkarikamera tietenkin valmiudessa siinä, että saisi nopeasti näpättyä kuvan mikäli edessä tapahtuu jotain mielenkiintoista, tai vaikka mahdollisesti jopa videopätkää siitä mielenkiintoisesta tapahtumasta. Mutta eihän se jalusta toimi. Imukupin kiinnitys ei ole mikään kaikista tukevin, ei ainakaan hieman kaarevalla, ropuliaisella ja ennenkaikkea pölyisellä kojelaudalla. Ja jalustan käytettävyyskin on vähän niin ja näin autolla ajaessa. Kameran kääntäminen ei ole nopeaa, eikä kameran muunlainenkaan näpyttely ole sieltä helpoimmasta päästä, ei ainakaan kun kamera on jalustassa kiinni ja jalusta kiinni kojelaudassa. Tottakai videon kuvaaminen suoraan eteenpäin onnistuu jalustalla mainiosti. Siihenhän se on varmaankin tarkoitettu.

Seuraava kuva onkin sitten jälleen kerran näpsästy ihan käsivaralta siitä kuskin penkiltä. Täytyy vain luottaa kameran nopeuteen ja sen kuvanvakaimeen, että saisi aikaiseksi terävän kuvan. Tai ainakin niin terävän kun tuulilasin läpi nyt voi olettaa saavansa.

Tiistai 3. toukokuuta 2011 klo 1243. Canon Poweshot D10. ISO: 100, Valotusaika: 1/160, Aukko: 4.9, Polttoväli: 18.6 mm. Kuvankäsittelyohjelmassa (GIMP) rajattu hieman tiukemmaksi.

Lähettäjä Palo, pelastus, turvallisuus, military

PS. Vaunusta ei muuten ole mitään hajua, mikä se on. Joku varmaan osaa kertoa tarkemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämän blogin kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Epäasialliset kommentit tullaan poistamaan.